Asiantuntija-artikkeli, Johanna Anttonen
Laaja turvallisuus – hieno tahtotila ilman todellista toimintaa?

Viranomaisyhteistyön sanotaan olevan maailmanlaajuisesti Suomessa erittäin hyvin toimivaa, jopa eräänlainen vientituote. Laaja turvallisuus käsitteenä lähteekin siitä, että kokonaisturvallisuutta ajatellaan ja sitä suunnitellaan yhteistyössä viranomaisten kesken, huomioiden tässä yhteistyössä yhä lisääntyvässä määrin myös elinkeinoelämä, kolmas sektori sekä kansalainen itse.

Mutta onko yhteistyö aidosti vapaaseen haluun perustuvaa, vai tietyissä tilanteissa eteentuleva pakko? Pakottaako hallinnonalojen aliresurssointi ulkoistamaan omaa työtä muille turvallisuusalan toimijoille verhoamalla se yhteistyön teeman ja kansalaisten oman vastuun lisäämisen käsitteiden alle?

Hallinnonalojen siiloutumisesta puhutaan ja tämä näyttäisi olevan hyvin pitkälle totta. Ei pelkästään eri hallinnonalojen välisessä toiminnassa, vaan myös saman hallinnon alle kuuluvien viranomaisten yhteistoiminta on hyvin säädeltyä. Erityisesti tämä nousee esille pohdittaessa normaaliolojen toimintaa tai koulutuksellista yhteistyötä ja erityisesti koulutuksen tuottamaa osaamista viranomaisyhteistyön toteuttamiseksi. Valtionhallinnossa onkin turvallisuutta tutkittaessa ja analysoitaessa nostettavissa esille ristiriita strategioissa ym. ajankohtaisissa asiakirjoissa ilmaistun tahtotilan ja todellisen toiminnan välillä.

Poliisin rakenneuudistus PORA III ja Puolustusvoimauudistus 2011–2015 ovat viime vuosien esimerkkejä tiettyihin hallinnonaloihin kohdistuneista julkisen sektorin työn tehostamisen vaatimuksista. Näillä kahdella hallinnonalalla ja kahdella turvallisuusalan toimijalla on lakisääteiset tehtävänsä, jotka tulee työn tehostamisen vaatimuksesta hoitaa laadukkaasti ja tasapuolisesti joka puolella Suomea.

Julkisen sektorin leikkaukset ovat kuitenkin olleet jo useina vuosina peräkkäin sitä luokkaa, ja edelleen nämä määrärahaleikkaukset jatkuvat tulevaisuudessa, että usko tasapuoliseen turvallisuuteen ja koko maan puolustamiseen horjuu. Jo nyt esimerkiksi poliiseja on asukasta kohden vähiten Euroopassa ja tulevaisuudessa suunta on edelleen alaspäin. Lisäksi upseereilla lisääntyvä kansainvälisen toiminnan vaatimus aiheuttaa resurssien uudelleen kohdentamista.

Olenkin esittänyt kysymyksen, jonka kautta haluan herätellä ihmisiä ajattelemaan tulevaisuuden turvallisuuden tuottamista, turvallisuuden viidettä diskurssia. Halutaanko turvallisuus ulkoistaa kaupalliselle toimijalle? Tällöin jokainen, jolla on varaa, ostaa turvallisuutta itselleen. Tai ne, joilla ei ole varaa tähän, luottavat siihen, että mitään turvallisuuden tunnetta ravistelevaa ei tapahdukaan. Vai voidaanko ajatella niin, että tulevaisuudessa jokainen kansalainen on itse turvallisuustoimija, joka saa tilanteen niin vaatiessa ottaa oikeuden omiin käsiinsä, mikäli hänen turvallisuutensa on uhattuna. Turvallistaminen onkin jo jonkin aikaa ollut päivän sana turvallisuuden tuottamisesta puhuttaessa. Lopullinen vastaus siihen, kenen vastuu lopulta on, jää kuitenkin usein saamatta. Toivon kuitenkin, että jatkossakin valtio on päävastuullinen taho turvallisuuden tuottajana.

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko vuodelta 2013 peräänkuuluttaa uusia, innovatiivisia tapoja hoitaa työt. Laaja turvallisuus käsitteenä antaakin mahdollisuuden pohtia poliisien ja upseereiden välistä yhteistyötä uudella tavalla. Laaja turvallisuus käsitteenä on kokonaisturvallisuutta laajempi käsite. Kokonaismaanpuolustuksen käsitteestä johdettu kokonaisturvallisuus miettii elintärkeiden toimintojen turvaamista yhteistyössä, eli painotus on poikkeusoloihin varautumisessa. Laaja turvallisuuskäsitys taas huomioi enemmän myös rauhan ajan toimintaa ja strategioiden mukaan laajasta turvallisuudesta puhuttaessa huomio kiinnittyy myös koulutukseen, jota esimerkiksi sisäasianhallinnon alaisessa Poliisiammattikorkeakoulussa tai puolustushallinnon alaisessa Maanpuolustuskorkeakoulussa annetaan.

Toiminnan kohteellisuus on yhteiskehittelyn ehdoton edellytys. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteistyötä lisäävien hallinnonalojen, niiden ammattien ja koulujen tulee löytää yhteinen tahtotila siitä, mitä yhteistä lähdetään hakemaan ja miten syvälle tulevaisuuden yhteistyössä mennään. Poissuljettua ei tulevaisuudessa ole yhteiset koulujen tuottamat tutkinnot, osittainen yhteinen suuntautumisvaihtoehto, lisäkoulutus tai ministeriötason toiminta. Yhteinen turvallisuusalan akatemia on varmasti jossakin vaiheessa tulevaisuutta ainakin keskustelussa, onko tällainen yhteinen oppilaitos ja tätä kautta tuotettu osin yhteinen osaaminen ikinä näillä ammateilla mahdollista. Jo nyt näillä ammateilla kuitenkin on yhteisesti määriteltäviä ns. harmaita alueita, jossa työtä tehdään yhteisen päämäärän, eli turvallisuuden hyväksi. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus toki on jatkossakin, ja ne on syytäkin pitää, erillisinä erityisesti poliisien ja upseereiden perustyötä arvioitaessa. Suunta kuitenkin on kokonaisturvallisuus ja sitä kautta myös laaja turvallisuus. Tämä on syy jatkossakin pohtia ajatusta syvemmän yhteistyön uudenlaisista mahdollisuuksista.

KM, FM, Johanna Anttonen väittelee aiheesta sotatieteiden tohtoriksi 9.9.2016.
Tietoja tilaisuudesta löydät täältä.