Hyppää sisältöön

Maanpuolustuskorkeakoulu mukana Suomen akatemian rahoittamassa hankkeessa

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 17.6.2016 13.20
Tiedote

Maanpuolustuskorkeakoulu on mukana tänä kesänä alkaneessa Winland-hankkeessa. Professori, everstiluutnantti Juha Mäkinen toimii vetäjänä yhdessä sen osahankkeista. Hanketta toteuttaa liuta yliopistoja ajatushautomo Demos Helsingin sekä Suomen ympäristökeskuksen kanssa.

Winland saa rahoituksensa Suomen akatemian Strategisen tutkimuksen neuvostolta. Winland tutkii miten veteen, ruokaan ja energiaan liittyvät muutospaineet, riskit ja niihin liittyvä poliittinen päätöksenteko vaikuttavat Suomen kokonaisturvallisuuteen tulevaisuudessa. Tavoitteena on parantaa yhteiskunnan valmiutta mahdollisiin riskeihin.

Hanke koostuu osallistuvien tahojen kesken jaetuista osahankkeista, jotka painottuvat kukin johonkin osa-alueeseen, kuten energiapolitiikkaan tai ilmastonmuutokseen. Maanpuolustuskorkeakoulun osahankkeen tutkimuskohteina ovat resilienssi ja oppiminen. Strategisen tutkimuksen neuvoston tarjoamaa rahoitusta oli viime joulukuussa hakemassa muitakin hankkeita, joten edessä oli karsinta.

– Kyseessä oli Valtioneuvoston järjestämä kilpa turvallisuusteemaan liittyen. Mukana olleet erilaiset ja erikokoiset konsortiot lähettivät ensin hakemuksen. Alkuvuodesta ilmoitettiin jatkoon päässeet, joiden tuli laatia vielä laajemmat hakemukset, everstiluutnantti Mäkinen kertoo.

Toukokuussa tuli uutinen, että Winland olisi toinen rahoituksen saavista hankkeista. Hanke kestää vuoteen 2019 saakka.

– Nyt voimme alkaa myös lähestymään tahoja, jotka haluamme kytkeä hankkeeseen mukaan, esimerkiksi ministeriöitä ja energia-alan yrityksiä. Näemme hankkeessa mukana olemisen suurena mahdollisuutena, sillä tässä on arvovaltaisten poliittisten tahojen tuki mukana, Mäkinen lisää.

Lisää Winlandista sekä Demos Helsingistä voit lukea täältä.

´