Hyppää sisältöön

Sotamuseon Maneesi Suomenlinnassa avoinna myös talvikaudella 2016-2017

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 18.10.2016 13.54
Tiedote

Nyt on mahdollista ottaa Sotamuseossa käynti mukaan myös syksyisen tai talvisen Suomenlinna-vierailun ohjelmaan.

Suomenlinnassa sijaitseva Sotamuseon Maneesi Autonomiasta Atalantaan -näyttelyineen ei sulkeudu totuttuun tapaan talvikaudeksi, vaan sen aukioloa jatketaan. Maneesi on avoinna 31.12.2016 asti (suljettu jouluna 24.–26.12.), ja vuonna 2017 se on auki 2.1.–31.10. Maneesi on avoinna joka päivä klo 11–18.

Tulevien kuukausien aikana Maneesissa järjestetään lukuisia ilmaispäiviä, erilaisia opastuksia ja muuta toimintaa esimerkiksi yhteistyössä Suomenlinnan muiden museoiden kanssa. Lisätietoa saa osoitteista www.sotamuseo.fi ja www.suomenlinna.fi.

Maneesin Autonomiasta Atalantaan -näyttely päättyy lokakuun 2017 lopussa, minkä jälkeen Maneesi suljetaan uuden näyttelyn rakentamisen ajaksi. Maneesin uudistetun näyttelyn teema liittyy Suomen puolustusvoimien 100-vuotismerkkivuoteen ja se avataan keväällä 2018.

Kuluvan vuoden loppuun asti Maneesin näyttelyyn pääsee aikuiset 5 eurolla ja opiskelijat, eläkeläiset ja koululaiset 3 eurolla. Alle 7-vuotiaat lapset, koululaiset ja opiskelijat opettajan johdolla, sotaveteraanit, varusmiehet, puolustusvoimien henkilökunta, museokorttilaiset ja Helsinki Cardilaiset pääsevät edelleen ilmaiseksi näyttelyihin.

Sotamuseon sukellusvene Vesikko on suljettu talvikaudella. Se avataan jälleen 8.5.2017 ja on avoinna 1.10.2017 asti päivittäin klo 11–18.

Tervetuloa Sotamuseoon (Maneesiin vaikka heti – Vesikkoon jälleen 8.5.2017)

Sotamuseon Maneesi (Autonomiasta Atalantaan – näyttely Suomen sotahistoriasta)
Iso Mustasaari, Suomenlinna C 77
00190 Helsinki
0299 530261

www.sotamuseo.fi
[email protected]

´