Hyppää sisältöön

Sotatieteellisyyden nimissä Kirjamessuille

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 20.10.2017 10.27
Tiedote

Maanpuolustuskorkeakoulu edustaa sotatieteitä 26.–29.10.2017 järjestettävillä Helsingin Kirjamessuilla Messukeskuksessa. Maanpuolustuskorkeakoulun löytää messuilta vaaraimenpunaiselta osastolta 6g68.

Osastoltamme löytyvät niin tuoreimmat väitöskirjamme kuin viime vuosien julkaisujakin. Esimerkiksi yli 15 000 kertaa julkaisuarkistosta ladatun sotataidon klassikon, Paavo Ilmolan "Sissisota, sen edellytykset ja sodankäynnin suuntaviivat" -teoksen, voi poimia mukaansa muiden ostosten lomassa. Lisäksi löydät meiltä esitteitä, lehtiä ja muuta tietoutta korkeakoulun nykyisyydestä.

Korkeakoulu järjestää myös mielenkiintoisen paneelikeskustelun aiheena "Sota ja hyvinvointivaltio". Paneelin taustalla ovat TAHTO-tutkimusprojektin teesit. Paneelia voi kuunnella Takauma-lavan äärellä perjantaina 27.10. klo 17.30–18.00.

Paneelikeskustelun puheenjohtajana toimii sotilassosiologian professori Teemu Tallberg Maanpuolustuskorkeakoulusta. Keskustelijoina toimivat maanpuolustustahtoa ja asevelvollisuutta tutkinut KM Jarkko Kosonen sekä kansalaisyhteiskuntaa ja sosiaalisia verkostoja tutkinut YTT Alisa Puustinen.

Paneelin lähtökohtana on, että hyvinvointivaltio on murroksessa, kansakunta eriarvoistuu, mutta Suomi koetaan yhä puolustamisen arvoisena. Mitä kansalaiset odottavat valtiolta ja mitä he ovat valmiita tekemään valtionsa puolesta?

Lisäksi sekä torstaina että perjantaina on paikalla kadettejamme kertomassa opiskelusta Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tule juttelemaan esimerkiksi upseeriksi hakeutumisesta kevään 2018 yhteishaussa.

Lisätietoa Kirjamessuista sivulta täältä. Tiedetorin ohjelma ja puhujatiedot löytyvät puolestaan täältä.

´