Hyppää sisältöön

"Maanpuolustus on vapauden ja itsemääräämisoikeuden perusta"

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 8.3.2017 14.18
Tiedote

Lenita Airiston uusi kirja Elämäni ja isänmaani julkaistaan tänään naistenpäivänä 8. maaliskuuta Santahamina-talolla. Kolmitasoinen kirja kertoo itsenäisen Suomen historian ajalta maailmanpolitiikan muutoksista, niiden vaikutuksista Suomeen sekä Airiston oman perheen elämästä vuosien aikana.

Airiston uusi teos on omistettu Suomen puolustusvoimille sekä kaikille Suomen itsenäisyystaisteluihin osallistuneille. Kirjailijan mukaan maanpuolustus on vapauden ja itsemääräämisoikeuden perusta. Maanpuolustus taas vaatii koulutusta, ja siten Santahaminan sotilassaari sopiikin erinomaisesti kirjan julkistamispaikaksi.

Motivaation teokseen Airisto sai omista elämänkokemuksistaan suomalaisena. Hänen mukaansa Suomi on menestystarina, josta ei vaan voi, vaan pitää olla ylpeä. Itse hän on ollut aikanaan kertomassa tästä menestystarinasta maailmalle esimerkiksi Success Story Finland -promootiokampanjallaan. Juhlakirjassaan hän muistuttaa lukijoita siitä, että suomalaisuus on menestystarina, jota on syytä juhlistaa, mutta myös rakentaa edelleen.

Eniten Suomessa on kehittynyt Airiston elämän aikana naisen asema. Naisilla on nykyään itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus elää sinkkuna ja tehdä uraa – niin kuin Airisto on itse tehnyt. Sukupuolten välisen tasa-arvon kaltaiset asiat eivät kuitenkaan muutu ilman vaivannäköä. Airisto kannustaakin naisia olemaan aktiivisia ja hikoilemaan oikeuksiensa edestä.

– Ei kukaan tule tarjoilemaan mitään kultalautaselta. Naisten asema on tasan yhtä hyvä kuin he itse siitä tekevät.

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen kirjailija suhtautuu positiivisesti. Hänen mielestään naisten aseellisesta maanpuolustuksesta voisi tehdä houkuttelevampaa, eikä pelkästään vapaaehtoisesta asepalveluksesta, vaan ammattisotilaan urastakin.

– On tärkeää, että naisten aseman muuttuminen näkyy myös Puolustusvoimissa lisääntyneenä naisnäkökulmana, Airisto kommentoi.

´