Hyppää sisältöön

Tohtoriseminaari mahdollistaa kehitysajatusten jakamisen

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 13.11.2017 14.51
Tiedote

Perjantaina päättynyt kaksipäiväinen Maanpuolustuskorkeakoulun auditoriotalolla pidetty tapahtuma oli vuoden toinen sotatieteiden tohtoriseminaari.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusalan järjestämä seminaari oli suunnattu kaikille koulun tohtoriopiskelijoille. Toukokuussa järjestetylle seminaarille jatkoa olevan tapahtuman järjestäminen on osa sotatieteiden tohtoriopintojen kehittämistä ja Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusstrategian suunnitelmallista

toimeenpanemista.

Seminaarin tavoitteita ovat muun muassa tohtoriohjelman ajankohtaisasioista tiedottaminen, Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaa koskevan tietämyksen lisääminen, tohtoriopiskelijoiden ryhmäytyminen ja palautteen käsitteleminen. Seminaarin ensimmäisenä päivänä käsiteltiin yleisiä tohtoriopintoihin liittyviä asioita ja koulun opiskelijoille tarjoamia palveluita. Toisena päivänä syvennyttiin sotatieteellisen tutkimuksen lähteisiin ja menetelmiin.

Yhtenä tapahtuman järjestäjistä toiminut, erikoissuunnittelija Matti Muhli kertoo, että keskusteleva ilmapiiri mahdollistaa palautteen ja kehitysideoiden luontevan jakamisen.

- Opiskelijoilta saamani palautteen perusteella kysyntää yhteisille tapahtumille on ollut monella tavalla. Tohtoriopiskelijoiden määrä on kasvanut viime vuosina, mutta he tulevat erilaisista taustoista eivätkä tunne toisiaan. Tuomme heidät yhteen.

Muhlin mukaan viime vuosina vastaavia tapahtumia on ollut epäsäännöllisin väliajoin. Jatkossa tarkoitus on, että seminaari järjestetään tohtoriopiskelijoille kerran lukukaudessa. Yksi seminaariin osallistunut oli sotahistorian tohtoriopiskelija Heidi Ruotsalainen.

- Päädyin Maanpuolustuskorkeakoulun tohtoriohjelmaan oman aktiivisuuden kautta. Otin yhteyttä professoriin ja esitin aihetta, Ruotsalainen kertoo.

Ruotsalainen uskoo, että tohtoriopiskelijat ovat mukana selkeästi omasta innosta tutkimukseen. Hänen mukaansa yhteen kerääntyminen ja kaikkien tutkimustöitä koskevista yhteisistä asioista keskusteleminen on erityisen tärkeää. Hän myös kehuu tapahtumaa äärimmäisen hyvin järjestetyksi.

- Haluamme kehittää itseämme myös Puolustusvoimien suuntaan. Siviiliyliopisto olisi ollut vaihtoehto, mutta minulle tämä vaihtoehto soveltui paremmin, Ruotsalainen toteaa seminaarin päätteeksi.

´