Hyppää sisältöön

Väitöstilaisuus sotatekniikasta

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 21.3.2022 13.07
Tiedote

Filosofian maisteri Klaus Zaerensin sotatekniikan tieteenalaan lukeutuva väitöskirja tarkastetaan julkisesti Maanpuolustuskorkeakoulun Santahaminatalon Itälinnake-auditoriossa perjantaina 1. huhtikuuta 2022 kello 12 alkaen.

Tilaisuuden kustoksena toimii Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan professori Jouko Vankka ja vastaväittäjänä professori Sasu Tarkoma Helsingin yliopistosta.

Zaerensin väitöskirjan otsikko on Utilizing Trust Management in a High-Security Context. Työ on laadittu sotatekniikan tieteenalalle, mutta se sijoittuu monitieteisesti myös sotatalouden, kyberturvallisuuden sekä informaatiojärjestelmien saralle. 

Väitöskirjassa tarkastellaan sensitiivisen tiedon käsittelyä ja jakamista tietotekniikan keinoin ympäristössä, jossa tiedon eheys, luotettavuus, oikeellisuus ja suojaaminen ulkopuolisilta on ensiarvoisen tärkeää. 

Teknisissä järjestelmissä käsiteltävän tiedon määrä on jatkuvasti kasvamassa. Osana tutkimusta tämän tietomassan hallintaan ja käsittelyyn esitetään uudenlaisia ratkaisuja. Tiedon käsittelyn määrälliset tarpeet harvoin jakautuvat tasaisesti ajan suhteen. Tietoteknisen järjestelmäympäristön tulee varmistaa kustannustehokkaasti riittävän laskentakapasiteetin saatavuus kaikkina aikoina. Esimerkiksi laajalti käytössä olevat pilvilaskentapalvelut tarjoavat erilaisia resursseja käyttöön skaalaten teknisiä ympäristöjä joustavasti käyttötarpeiden mukaan. Sensitiivistä tietoa käsiteltäessä ja varastoitaessa tulee kuitenkin huomioida tietoturvallisuuden säilyminen vaihtelevissa tilanteissa. Väitöstyössä esitetään mekanismeja sekä hallintamalleja dynaamisen ympäristön turvallisuustason muutosten arvioimiseksi ja kvantifioimiseksi.

Väitöskirjan keskeisenä tavoitteena on tutkia korkean turvallisuuden toimijoiden tietojen ja tietämyksen jakamista luottamuksen hallinnan keinoin muuttuvassa toimintaympäristössä. Luottamuksen hallinnan menetelmien yhdistäminen tekniseen tiedonvälitykseen mahdollistaa vastaanotettavan tiedon luotettavuuden ja oikeellisuuden arvioinnin automatisoidusti ja näin ajallisesti nopeammin. Suljetussa tietojenvaihtojärjestelmässä voidaan myös arvioida yhteistyökumppaneille jaetun tiedon vaikutuksia omiin intresseihin. Tiedon arvottaminen luotettavuuden perusteella on tärkeää myös siksi, että ymmärrys kokonaisuudesta ei hämärtyisi yksittäisten epäluotettavien tai väärien tietojen perusteella. Tiedon määrän jatkuva kasvaminen tietojärjestelmissä korostaa tarpeellisuuta tiedon luotettavuuden automaattiseen käsittelyyn ja relevantin tiedon tunnistamiseen tietomassan keskeltä.

Väittelijä filosofian maisteri Klaus Zaerens on työskennellyt liiketoimintakriittisten informaatiojärjestelmien kehityshankkeissa vuodesta 1999 alkaen ja kyberturvallisuuden parissa vuodesta 2010 alkaen. Kehityshankkeet ovat koskeneet niin kansainvälisistä yksityisen sektorin monitoimittajajärjestelmiä kuin kansallisista viranomaisjärjestelmiä.

Väitöstilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuus järjestetään sotilasalueella. Santahaminan varuskunnan portilla tulee esittää poliisin myöntämä kuvallinen henkilötodistus. Tilaisuuteen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan 28.3.2022 klo 16 mennessä osoitteessa https://www.lyyti.in/zaerens

Tilaisuutta voi seurata myös etäyhteyksin Zoom-palvelussa:

Liittymislinkki: https://mpkk.zoom.us/j/65342175079?pwd=d0RIbVBtK2lYQnV1T0pVak5uNTdtUT09
Salasana: 657085

Zaerensin väitöskirjan voi ladata Doria-julkaisuarkistosta.

Väittelijän yhteystiedot:
Klaus Zaerens
[email protected] 

´