Hyppää sisältöön

Kokemus kriisinhallintaoperaatioista on hyvä perusta kurssinjohtajan ja poolilaisen tehtävään

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 15.5.2020 15.29
Tiedote

Majuri Harri Huttunen on palvellut FINCENTin kurssisektorilla kurssinjohtajana viisi vuotta. Väliin mahtuu vuoden ulkomaankomennus kriisinhallintaoperaatiossa. Kielitaitoinen majuri nauttii keskuksen kansainvälisestä ympäristöstä ja kouluttamisesta.

Huttunen nojaa vartitornin kaiteeseen aurinkolaist päässään. Alapuolella näkyy leiri ja autoja.

Ennen siirtymistä FINCENTille kurssinjohtajaksi majuri Harri Huttunen työskenteli suurimman osan urastaan Jääkäriprikaatissa. Kokemusta kriisinhallintaoperaatioista hänellä on kolmesta eri operaatiosta. Viimeisimmästä operaatiosta hän kotiutui vuonna 2019. Esiupseerikurssin jälkeen uudet haasteet kiinnostivat Huttusta ja hän jätti kotikylän ja Jääkäriprikaatin taakseen. Ennen siirtoaan FINCENTille kävi Huttunen tutustumassa keskuksen toimintaan osallistumalla kouluttajana sotilasasiantuntijakurssille (United Nations Military Experts on Mission-kurssi, UNMEM) Niinisalossa. Nyt tuo sama kurssi on ollut Huttusen johtovastuulla jo useamman vuoden. Yhdistyneiden Kansakuntien sotilasasiantuntijakurssi antaa oppilaille valmiudet toimia vaativissa yhteysupseeri- ja sotilastarkkailijatehtävissä kaikissa kriisinhallintatehtävissä.

Millaista on kurssinjohtajan työ?

- Kurssinjohtajan työ on tittelin mukaisesti kurssien johtamista. Jokainen kurssi tulee toteuttaa laadukkaan koulutuksen yhtenä kulmakivenä toimivan FINCENTin kurssikäsikirjan mukaisesti. Kurssinjohtaja vastaa melkein kaikesta kurssiin liittyvästä, mutta onneksi apuna on tiivis joukko kurssisektorin ammattilaisia sekä kokeneita konkareita kouluttajapoolista. Minun tehtäviini kuuluu luoda tai koota edellytykset onnistuneelle kurssille. Tämä tarkoittaa myös pätevän kouluttaja-, roolipelaaja- ja tulkkitiimin kokoamista omasta poolistamme, Huttunen kertoo.

Yhteydenpito muihin joukko-osastoihin on myös osa kursseihin liittyvää työtä. FINCENT ei pystyisi toteuttamaan montaakaan kurssia ilman muiden joukko-osastojen tukea, joten tuki on keskukselle ensiarvoisen tärkeää.

Mikä kurssinjohtajan työssä on parasta?

- Kurssinjohtajan työtehtävissä minua päivittäin kannustaa ja motivoi ensinnäkin kurssisektorin hyvä työporukka ja henki. Heti hyvänä kakkosena tulee reipashenkinen poolihenkilöstö, jota ilman kursseja olisi mahdotonta toteuttaa, sekä tietysti kurssien oppilaat.

Huttunen pitää työstään, jossa saa olla tekemisissä eri kulttuureista tulevien ihmisen kanssa. UNMEM-kursseilla on parhaimmillaan ollut osallistujia 24:stä eri maasta neljältä eri mantereelta. Huttusta motivoi myös mahdollisuus jakaa omaa osaamistaan eteenpäin ja saada oppilaiden kouluttamisessa onnistumisen elämyksiä. Erityisesti kurssin käytännön harjoitukset, joissa koulutetaan asioita, jotka ääritilanteessa voivat pelastaa ihmishenkiä, ovat motivoivia.

- Kurssinjohtajalta edellytetään myös sitä, että hän on selvillä eri kriisinhallintaoperaatioiden ja muiden kansainvälisten keskusten yleistilanteesta. Tämän vuoksi työhön kuuluu konkreettista tiedonkeruuta paikan päällä. Tämä ei ole minulle henkilökohtaisesti pelkästään velvoite, vaan koen sen myös palkitsevana ja mahdollisuutena kehittää omaa ammattitaitoani ja valmiuksiani, Huttunen kertoo.

Millaisia uusia osaajia toivot näkeväsi henkilöstöpoolissa?

- Henkilön, joka haluaa tulla osaksi meidän keskuksemme henkilöstöpoolia, tulee luonnollisesti olla kielitaitoinen. Vähimmäisvaatimus on vahva englanninkielen taito. On tärkeää, että henkilö on joustava, sosiaalisesti lahjakas ja energinen. Pedagogista kyvykkyyttä edellytetään opettaja- ja kouluttajatehtävissä, ja kansainvälinen kokemus kriisinhallintatehtävistä tuo syvyyttä omaan osaamiseen, Huttunen tiivistää.

FINCENT järjestää henkilöstöpoolin rekrytointitapahtuman webinaarina 10.6.2020 klo 10.00-12.00. Tilaisuuteen voi ilmoittautua tästä linkistä  3.6. mennessä. Ilmoittautuneille lähetetään ZOOM- kokouslinkki ja ohjeet osallistumiseen.

Lisätietoja tapahtumasta saa kurssinjohtaja majuri Aku Salmelta [email protected] / 0299 540 306 ja tutustumalla nettisivuihin www.fincent.fi

´