Hyppää sisältöön

Joukot palaavat MVH20-harjoituksesta Rovajärveltä etelään

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 25.11.2020 14.45
Lumisessa maastossa raskas panssarihaupitsi K9

Harjoitusliikenne on sujunut rauhallisesti jäisestä kelistä huolimatta. Maavoimien vaikuttamisharjoitus MVH 20 Rovajärvellä päättyy perjantaina 27. marraskuuta 2020. Harjoitusjoukot palaavat harjoituksesta kotivaruskuntiin pääosin valtateitä ja päätiestöä pitkin pohjoisesta etelään 26.-27.11.2020. Näin ollen VT 4:llä ja VT 5:llä liikkuu pohjoisesta etelään yhteensä noin 110 ajoneuvoa. Paluumarssien aikana sotilasajoneuvoja liikkuu myös VT 6:lla ja tiellä 78. Liikennettä on myös tiellä 82, eli Kemijärvi-Rovaniemi -tiellä. Kalusto siirtyy pääosin junalla.

Maasotakoulun johtama Maavoimien vaikuttamisharjoitus eli MVH20-harjoitus järjestetään Rovajärvellä 16.-27.11.2020. Siihen osallistuu yhteensä noin 3600 henkilöä: varusmiehiä, reserviläisiä ja Puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa ja noin 800 ajoneuvoa eri joukko-osastoista ympäri Suomen. Raskasta aseistusta on harjoituksessa melkein 70 kappaletta, muun muassa kuusi raskasta panssarihaupitsia eli K9 "Moukaria".

Kuvassa raskaat panssarihaupitsit eli K9 "Moukarit" siirtymässä tuliasemiin ja vieressä ammuntojen seuraajien autoletka parkkeerattuna Rovajärvellä harjoitusalueella.


Harjoitusjoukkojen liikenne on näkynyt harjoituksen aikana eritoten tiellä 82 eli Rovaniemi-Kemijärvi -tiellä. Suurilta onnettomuuksilta on säästytty, mutta pieniä tapauksia on harjoitusjoukoille sattunut.


- Yksi lievä peräänajo kahdella maastohenkilöautolla harjoitusalueen sisällä ja kaksi porokolaria 82-tiellä on sattunut harjoitusjoukoille harjoituksen aikana. Lisäksi on ollut ojaan lipsumisia, muun muassa kaksi masia (maastokuorma-autoa) ajoi ojaan, mutta saimme ne omin neuvoin takaisin tielle. Muuten on ollut rauhallista, MHV20-harjoituksen liikenneturvallisuusupseeri, kapteeni Timo Pylsy Maasotakoulusta kertoo.


Porokolareissa vältyttiin henkilö- ja materiaalivahingoilta, mutta porot menehtyivät.
Harjoituksen aikana Rovajärvellä muuttui keli vesisateisesta jäiseksi. Harjoituksen liikenne on sujunut rauhallisesti ja olosuhteisiin nähden normaalisti.

Porojen lisäksi liikenteessä tulee vastaan myös hirviä. Kuvassa hirviä 82-tiellä Rovajärven lähellä, onneksi ei sattunut mitään.


Ajoneuvojen tarkastus ja paluumarssit alkavat päätösammuntojen jälkeen torstaina 26. marraskuuta.
- Joukot tarkastavat ajoneuvot, jotta ne ovat harjoituksen jälkeen kunnossa paluumarssia varten. Lisäksi kuljettajan minimilepoaika ennen paluumarssia on kuusi tuntia. Mutta mieluummin enemmän ja reilu lepo ennen paluuta, liikenneturvallisuusupseeri, kapteeni Timo Pylsy sanoo.


MVH20-harjoituksen johtaja, Maasotakoulun johtaja, eversti Kari Pietiläinen on tyytyväinen liikenneturvallisuuteen harjoituksessa. Hän kuitenkin muistuttaa edelleen joukkoja - ja kaikkia muitakin-  varovaisuudesta, jotta viikon lopulla harjoituksen jälkeen perille kotiin päästään turvallisesti.

Kuvassa kalustoa saapumassa MVH20-harjoitukseen Rovajärvelle marraskuun puolivälissä 2020.

´