Hyppää sisältöön

Maanpuolustuskorkeakoulun henkilökunta kokoontuu keskustelemaan opetuksen hyvistä käytänteistä

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 8.9.2020 13.52
Tiedote

Maanpuolustuskorkeakoulu järjestää opetushenkilökunnalleen yhdennentoista Opetuksen hyvät käytänteet -seminaarin 8.–9.9.2020. Seminaarin teemana on tänä vuonna digitaalinen kampus.

Opetuksen hyvät käytänteet -seminaari on avoin kaikille Maanpuolustuskorkeakoululla, sotilasopetuslaitoksissa sekä Raja- ja Merivartiokoululla opetus- ja opetuksen kehittämistehtävissä toimiville. Sen tavoitteena on kehittää opetusta, jakaa hyviä käytänteitä ja syventää opetukseen osallistuvien henkilöiden osaamista.

Vuoden 2020 teemaksi on valittu digitaalinen kampus. Maanpuolustuskorkeakoulun opetuksen kehittämispäällikkö Satu-Tuulia Vuoksenranta kertoo, että Maanpuolustuskorkeakoulu on viime vuosina panostanut opetuksen kehittämiseen ja monipuolisten opetusmenetelmien hyödyntämiseen opetuksessa, ja tässä uudella teknologialla on ollut keskeinen rooli.

– Olemme huomanneet, että monipuoliset opetustilat ja -menetelmät vaikuttavat suuresti opiskelijoiden oppimiseen ja motivaatioon. Samalla uudentyyppiset opettamisen tavat kuitenkin muuttavat opetushenkilökunnan työnkuvaa: työ laajenee opettajasta fasilitaattoriksi ja oppimisympäristöjen kehittäjäksi. Jotta opetushenkilökunta pystyisi tarjoamaan mahdollisimman laadukasta ja monipuolista opetusta sekä lisäämään esimerkiksi etäopetuksen vuorovaikutteisuutta, heidän on tärkeä saada tukea.

Seminaarin tarkoituksena on, että Maanpuolustuskorkeakoulun opetushenkilökunta pääsisi tutustumaan erilaisiin keinoihin rikastuttaa opetusta digiteknologian avulla ja oppisi hyödyntämään Maanpuolustuskorkeakoulun digitaalisia oppimisympäristöjä sekä etäopetusta tukevia tiloja ja järjestelmiä mahdollisimman monipuolisesti. Siksi seminaarin aikana tehdään vierailu muun muassa luokka Lohtajaan, josta löytyy esimerkiksi lainattavia kameroita, tallennusstudio sekä oppimisympäristöjen käyttötuki.

Opetuksen hyvät käytänteet -seminaariin on tänä vuonna mahdollista osallistua joko täysin virtuaalisesti tai paikan päällä Santahaminassa.

´