Suomi suurten toimijoiden välissä – miten Naton sisäinen dynamiikka vaikuttaa meihin?

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian apulaisprofessori Tommi Koivula johti kolmivuotista ”Naton asema ja rooli eurooppalaisessa turvallisuudessa 2030-luvulla” -tutkimushanketta vuosina 2018–2020. Hanke tarkasteli muun muassa Naton sisäistä dynamiikkaa, jäsenmaiden taakanjakoon liittyviä jännitteitä ja niiden vaikutusta Naton ulkosuhteisiin.

Naton tutkiminen on Suomen kannalta arvokasta, koska liittouma on merkittävä osa omaa turvallisuusympäristöämme. Meille tärkeää on myös arvioida omaa asemaamme Naton ja Lännen turvallisuusajattelussa: millaisena kumppanina, riskinä ja toimijana meitä pidetään turvallisuuspoliittisessa mielessä? 

Koivulan mukaan Naton sisäisissä kiistoissa ja Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteessa on ollut havaittavissa tiettyä syklisyyttä. Syklistä liikettä ajavia voimia ovat olleet muun muassa Venäjän toimet, Naton tai sen liittolaisten sotilasoperaatiot, Yhdysvaltojen ulkopoliittinen linja ja Euroopan maiden aktiivisuustaso. Esimerkiksi juuri alkanut Joe Bidenin hallintokausi Yhdysvalloissa ennakoi aiempaa yhteistyöhakuisempaa suhtautumista Euroopan suuntaan. Samanaikaisesti Venäjän toimet Ukrainassa ja Kiinan entistä aggressiivisempi ulkopolitiikka kannustavat Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtioita yhä tiiviimpään yhteistyöhön:

”Maailmanpolitiikassa on nähtävissä blokkien muotoutumista. Kiina ja Venäjä ovat määrätietoisesti ja voimallisesti varustautuneet sotilaallisesti ja noudattaneet aggressiivista ulkopolitiikkaa. Intian ja Brasilian kaltaiset merkittävät globaalin etelän toimijat eivät ole länsiystävällisiä, joskaan eivät myöskään kumarra toiseen suuntaan. Tässä ympäristössä läntinen yhteisö on nähnyt oman suhteellisen asemansa heikkenevän ja elintilansa kaventuneen. Nämä kehityskulut ovat saaneet valtaosan Euroopan ja Pohjois-Amerikan maista kokemaan, että nyt olisi aika tiivistää rivejä”, Koivula kuvailee. 

Toinen merkittävä Naton suuntaan vaikuttava kysymys on liittouman yhteinen asialista. Pysyykö se rajattuna ja tarkasti määriteltynä vai onko se tulevaisuudessa yhä avoimempi ja epämääräisempi? 

”Donald Trumpin hallinto korosti taakanjaon taloudellista tasapuolisuutta Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Nyt ajan henki vaikuttaisi liikuttavan Natoa suuntaan, jossa taakanjaon asialista nähdään laajempana kuin vain budjettiosuuksina. Voidaan puhua ”puheavaruudesta”, joka sisältää yhä moninaisempia asioita. Sen puitteissa jäsenmailta voidaan kysyä puolustusbudjetin lisäksi, kuinka hyviä tiimipelaajia ne ovat ja ovatko ne valmiita diplomaattiseen työhön liiton hyväksi tai vaarantamaan omia sotilaitaan kriisinhallinnassa.”

Tutkimushankkeen lopputuloksista kenties tärkein vedettävä johtopäätös on, että kaikki tämä liittyy myös Suomeen:

”Naton sisäinen dynamiikka ja asialistat tulevat vaikuttamaan jatkossa myös Suomen ja Ruotsin kaltaisiin sotilaallisesti liittoutumattomiin maihin. Vaikuttaisi siltä, että muodollisilla jäsenyyksillä Natossa tai Euroopan unionissa on yhä vähemmän merkitystä, koska agendat ovat joka tapauksessa yhteisiä. Emme voi olla orrella ja teeskennellä, etteivät nämä asiat koskisi meitä”, Koivula päättää.