Hyppää sisältöön

TAHTO2-tutkimusprojekti etsii uusia lähestymistapoja maanpuolustussuhteen tarkasteluun

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 3.10.2018 12.31
Tiedote

”Jos Suomeen hyökätään, olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?” Seitsemän kymmenestä vastaa kysymykseen myöntävästi. Kahdeksan kymmenestä puolestaan kannattaa yleistä asevelvollisuutta. Kansalaisten ja maanpuolustuksen välinen suhde on silti paljon muutakin. Maanpuolustuskorkeakoulun TAHTO2-tutkimusprojekti siirtää katseensa maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen.

TAHTO2-tutkimusprojekti on jatkoa vuosina 2016–2018 toteutetulle tutkimukselle, jossa kartoitettiin siviilipalvelusmiesten sekä reservistä siviilipalvelusvelvollisiksi haluavien käsityksiä maanpuolustuksesta. Haastattelujen avulla saatiin hyvä kokonaiskuva maanpuolustussuhteen rakenteesta: toisaalta ajatus maanpuolustuksesta on linkittynyt vahvasti omaan varusmiespalveluskokemukseen, toisaalta maanpuolustus nähdään laajana kokonaisturvallisuuden takaajana.

TAHTO-tutkimusprojektin ensimmäisen osan keskeinen tulos on maanpuolustussuhteen moniulotteisuuden ymmärtäminen. Siihen liittyy niin maanpuolustusasenne, -luottamus, -toimijuus kuin -osaaminen. Tutkimusprojektin toisessa, nyt käynnistyvässä osassa tarkastellaan yhteyksiä näiden välillä. Tutkimusprojektin johtaja, sotilassosiologian professori, filosofian tohtori, Teemu Tallberg ei halua asettaa ennakko-oletuksia tutkimustuloksista, vaan haluaa tutkimuksen tuovan pikemminkin uusia lähestymistapoja aiheen tarkasteluun.

- Maanpuolustussuhteen eri ulottuvuuksien väliset suhteet ovat kyllä yksi tutkimuskohteemme. Kansalaiskyselyn myötä tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten ulottuvuudet asettuvat suhteisiin. Ovatko maanpuolustustietämys ja maanpuolustusluottamus yhteydessä toisiinsa? Yhdistyykö aktiivinen maanpuolustustoimijuus vain myönteisiin maanpuolustusasenteisiin, Tallberg luotaa.

Maanpuolustustahtoa on tutkittu useissa eri tapauksissa useiden vuosien ajan. TAHTO2-tutkimusprojektin tavoitteena on tilastotiedon lisäksi tuoda esiin näkökulmia maanpuolustusaiheiseen keskusteluun suoraan kansalaisilta.

- Jotta kansalaisten roolia yhteiskunnallisessa turvallisuustyönjaossa voidaan kehittää, kansalaisten maanpuolustussuhteesta tarvitaan lisää tutkimustietoa, Tallberg korostaa.

Tutkimusprojektin tässä osassa yhdistellään erilaisia tutkimusaineistoja. Kansalaisten näkemyksiä kerätään haastattelujen ja osallistuvan havainnoinnin avulla. Tämän lisäksi suunnitteilla on laaja kansalaiskysely, jonka toivotaan tuovan yhä suuremman ihmisryhmän ajatukset esille. Huomionarvoista on myös se, että TAHTO2-tutkimusprojektissa keskitytään entistä tarkemmin naisten maanpuolustussuhteeseen. Tutkimustiedon avulla TAHTO2:n työryhmä osallistuu esimerkiksi asevelvollisuuden tasa-arvoisuutta ja erilaisia kansalaispalvelusmalleja koskeviin keskusteluihin.

TAHTO2-tutkimusprojekti jatkuu syksyyn 2019 asti, ja se toteutetaan Maanpuolustuskorkeakoulun ulkopuolisella säätiörahoituksella. Tutkimuksen julkaisuja voi odottaa vuoden 2019 syksyllä. Tutkimusprojektia johtaa filosofian tohtori Teemu Tallberg työryhmänään filosofian tohtori Teija Norri-Sederholm sekä valtiotieteen tohtori Linda Hart.

 

Lähteet artikkelissa esitettyihin tilastotietoihin:

https://findikaattori.fi/fi/77

https://www.defmin.fi/files/4060/Suomalaisten_mielipiteita_ulko-_ja_turvallisuuspolitiikasta_maanpuolustuksesta_ja_turvallisuudesta_marraskuu_2017.pdf

´