Hyppää sisältöön

Kansainvälisen keskuksen perinnepäivänä muistettiin rauhanturvaajia

National Defence University
Julkaisuajankohta 24.10.2018 15.59
Tiedote

Yhdistyneiden kansakuntien päivänä 24. lokakuuta vietettiin Maanpuolustuskorkeakoululla Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen (PVKVK) perinnepäivää. Päivässä muistettiin rauhanturvaajia seppeleenlaskulla Hietaniemen hautausmaalla sekä vietettiin päiväjuhlaa Santahamina-talossa. Päivän juhlallisuudet isännöi PVKVK:n väistyvä johtaja, komentaja Jukka-Pekka Schroderus yhdessä Yhdistyneiden Kansakuntien Suomalaisen Komppanian perinneyhdistyksen kanssa.

Perinnepäivän vietto alkoi Hietaniemen hautausmaalla, jossa laskettiin seppele Rauhanturvaajien muistomerkille juhlallisin menoin. Muistomerkki on kunnianosoitus suomalaisille rauhanturvaoperaatioissa kuolleille sotilaille. Se julkistettiin vuonna 2006 niiden viiden vuosikymmenen kunniaksi, jolloin suomalaisia on ollut rauhanturvaajina.

Päivä jatkui YK:n Suomalaisen Komppanian kutsuvieraskokouksella sekä päiväjuhlan vietolla. Päiväjuhlassa muistettiin Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen historiaa ja suomalaista rauhanturvaustoimintaa. PVKVK vaalii YK:n Suomalaisen Komppanian perinteitä (YKSK1), joka oli ensimmäinen suomalainen YK:n alainen rauhanturvaajien valvontajoukko. Ensimmäinen operaatio oli Suezilla vuosina 1956–1957. YKSK1:n historiaan ja operaatioon Suezilla voi tutustua tarkemmin oheisen videon myötä: https://www.youtube.com/watch?v=AXme_pS2t-0&t=956s

Perinnepäivän juhlaesitelmissä näkökulma pidettiin PVKVK:n nykyisessä toiminnassa. Puhujat everstiluutnantti (evp) Vesa Kouhia ja filosofian tohtori Tuomas Kuronen kertoivat keskuksen laatutoiminnasta ja -arvioinnista sekä työskentelystä ja osaamisesta kansainvälisessä verkostossa. PVKVK:n johtaja, komentaja Jukka-Pekka Schroderus kertoi tervehdyspuheessaan puolestaan YK:n tarkennetuista vaatimuksista kriisinhallintajoukoille ja työntekijöille.

Johtaja jakaa mietteitään työstään

Schroderus on toiminut Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen johtajana vuodesta 2015 lähtien. Virka on vaihtumassa vuodenvaihteessa, ja Schroderus vietti viimeistä perinnepäiväänsä johtajana. Ennen perinnepäivän tilaisuuksia hän kertoi työstään ylpeydellä.

– Tämä on niin mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen paikka työskennellä Puolustusvoimissa. Pystyy katsomaan EU:n, NATOn, YK:n ja Afrikan unionin, toisaalta kotimaisten toimijoiden, siviilien ja sotilaiden kautta maailmaa, ja ymmärtää, kuinka kaikilla on erilaisia näkökulmia. Myös erilaiset ihmiset: eivät ainoastaan ne, jotka ovat tässä talossa, vaan myös meidän pooliopettajat ja kansainväliset yhteistyökumppanit – se on todellinen rikkaus, Schroderus sanoo.

Kolmevuotinen pesti on tarjonnut sekä haasteita että onnistumisen kokemuksia. PVKVK:n siirryttyä Maanpuolustuskorkeakoulun alaisuuteen vuonna 2015 muutos ei käynyt käden käänteessä. Uuteen organisaatioympäristöön totuttautuessa keskuksen oli vahvistettava asemaansa uudenlaisten toimijoiden keskuudessa. Toisaalta uudet tilat Santahamina-talossa loivat tälle mainiot puitteet. Schroderuksen mukaan johtajan kenkiin oli kuitenkin hyvä astua, sillä Kansainvälisen keskuksen aikaisempi työ on ollut kiitettävää.

– Meillä on hyvä maine, se on ihan kiistaton. Se ei ole kuitenkaan kiinni niistä kolmesta vuodesta, joina olen ollut täällä töissä, vaan keskuksen kuudestakymmenestä vuodesta. Se perustuu ihan kaikkeen lähtien siitä, miten sotilaalle on koulutettu perustaidot, miten työskennellään ulkomailla ja miten esikuntatehtävissä toimintaan. Olemme siinä mielessä onnellisia, että saamme nauttia niistä hedelmistä, joita PVKVK:n toiminta on tuottanut vuosien aikana, Schroderus kertoo.

PVKVK on mukana kansainvälisessä verkostossa

Keskuksen toiminta seuraa kansainvälisiä näkemyksiä modernista kriisinhallinnasta ja koulutuksesta. Nykyisen ajattelutavan mukaan sotilaallinen interventio kriisiin ei ole vain hetkellinen toimenpide, vaan sen pitää olla osa tilannetta koko kriisin ajan. Uusia haasteita ovat myös cybersodankäynti tai kulttuuriperinnön huomioonottaminen. YK-tason määräykset kriisinhallinnasta ohjaavat PVKVK:n toimintaa suuressa mittakaavassa, mutta Schroderus painottaa myös verkoston muiden osien tärkeyttä. Erilaiset toimijat – Euroopan turvallisuus- ja puolustusakatemia, Nordic Defence Cooperation tai NATO muutamia nimetäkseen – edistävät kukin kehitystä kohti entistä varmempaa kansainvälistä toimintaa.

Schroderus kertoi arvostavansa kansainvälisen verkostoitumisen tuomia kokemuksia. Kolmevuotisen johtajakauden huippukohtiin kuuluu esimerkiksi NATOn ja YK:n korkeiden johtajien vierailuja ja onnistuneita operaatioita. Tärkeänä Schroderus on kokenut myös sen, kuinka PVKVK voi osaltaan tuoda organisaatioverkoston osia saman pöydän ääreen: viimeisimpänä edistysaskeleena NATO- ja YK-johtoisten operaatioiden siviiliensuojelukurssin onnistunut järjestäminen.

– On ollut iso juttu, että olemme saaneet näytettyä, kuinka nekin [NATO ja YK] pystyvät työskentelemään yhdessä, Schroderus tiivistää.

Paraatit ja juhlat
´