Hyppää sisältöön

Suomen kokonaisturvallisuuden malli nähdään toimivana hybridiuhkia vastaan

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 27.10.2017 12.35
Tiedote

Tällä viikolla Helsingin Kruununhaan maanpuolustuskurssilla järjestetty "Comprehensive Security Training Event" -seminaarin aikana pidettiin esitelmiä Suomen kokonaisturvallisuuden osa-alueista ja niiden rooleista. Enemmistö kahdeksastatoista osallistujamaasta oli Euroopan unionin, Naton tai molempien jäsenmaita. Yhteensä osallistujia oli 35.

- Suomen malli kiinnostaa maailmalla. Kokonaisturvallisuus on teema, joka puhuttaa, kertoo tapahtuman järjestäjänä toiminut everstiluutnantti Timo Hänninen.

Hännisen mukaan Suomea on kehuttu, koska toimiva kokonaisturvallisuus on sekasortoisessa nykymaailmassa erittäin hyvä hybridiuhkia vastaan.

Seminaarin johtajana toiminut prikaatikenraali Jukka Sonninen kertoo, että kiinnostus ja yhteydenotot Suomen mallista ovat tulleet ulkopuolelta. Sotien jälkeen Suomi ei ole ajanut ratkaisujaan alas. Malli on hyvin integroitu. Pienenä maana Suomen on ollut pakko keksiä jotain älykästä kompensoimaan kokoa ja vaurautta, Sonninen arvioi.

Yksi kansainvälisistä osallistujista oli norjalainen eversti Halvor Bjørnbeth.

- Olen täällä oppimassa ja keräämässä ideoita, joita voimme käyttää Norjassa oman kokonaispuolustuksemme kehittämiseksi, Bjørnbeth kertoo.

Bjørnbethin mielestä on tärkeää, että saman intressin jakavat ihmiset eri maista voivat vaihtaa ideoita tiedostaen tosiasian, että maat ovat erilaisia luonnon, maantieteen ja väestön suhteen. Ideoita voi soveltaa oman maan puolustukseen sen toimintakyvyn parantamiseksi.

Everstiluutnantti Rainer Kuosmanen Kaartin jääkärirykmentistä oli yksi seminaarin viidestä kotimaisesta osallistujasta. Kuosmaselle seminaari oli avartava kokemus, vaikka hän koki tuntevansa melko hyvin Suomen kokonaisturvallisuuden mallin.

- Suomalainen malli on ollut toimiva vuosikymmenten ajan. Pienillä säädöillä malli toimii tänäkin päivänä. Tämä kiinnostaa muita maita, Kuosmanen toteaa.

Seminaaria johtaneen prikaatikenraali Sonnisen mukaan aikaisemmin on järjestetty vastaavia suomenkielisiä kursseja. Kansainvälisenä tapahtumana seminaari oli ensimmäinen laatuaan. Mikäli positiivinen palaute jatkuu, ja kiinnostus säilyy, tapahtuma järjestetään luultavasti myös ensi vuonna, Sonninen toteaa.

´