Hyppää sisältöön

Väitöstilaisuus ryhmän kokonaisvaltaisesta luovuudesta

Försvarshögskolan
Julkaisuajankohta 4.3.2019 11.13
Tiedote

Kapteeni Jani Liikolan johtamisen tutkimusalaan lukeutuva väitöskirja Luovuus arkipäiväisenä jännitteenä – tutkimus kokonaisvaltaisesta ryhmän luovuudesta tarkastetaan julkisesti Maanpuolustuskorkeakoululla perjantaina 12. huhtikuuta 2019. Väitöstilaisuus järjestetään Maanpuolustuskorkeakoulun Santahamina-talon auditorio Itälinnakkeessa (Santahaminantie 2) kello 12.00 alkaen.

Kustoksena toimii Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen sotilasprofessori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen. Vastaväittäjinä toimivat professori Virpi Sorsa ja tutkija Jouni Virtaharju Svenska Handelshögskolanista.

Väitöstutkimuksen tavoitteena on ollut löytää ja kuvailla kokonaisvaltaista luovuutta, joka ilmenee sotilasorganisaation valmistelutyöryhmissä, sekä ymmärtää erityisesti käytännön tasolla luovuuden rakennetta ja sitä, miten ja millaisena luovuus näyttäytyy valmistelutyön toiminnassa. Tämän mallintamisessa on hyödynnetty teorialähtöistä viitekehystä, jolla on saatu yhdistettyä luovuuden eri tasojen piirteitä kokonaisuuksiksi.

Kapteeni Liikolan tutkimuksessa pyritään hälventämään luovuuteen liittyää yliluonnollisuutta ja mystisyyttä. Tutkimuksen käsitteistö mahdollistaa luovuudesta puhumisen eri tasoilla ilman, että käsite jää pelkästään abstraktiksi ilmiöksi. Ryhmässä luovuus nähdään arkipäiväisenä ilmiönä, jota esiintyy ryhmätyöskentelyn kaikissa vaiheissa. Näkyvin osa on yleensä luovin hetki, jossa kollektiivisesti ratkaistaan ongelmaa ja löydetään siihen uusi ratkaisu. Tutkimuksessa erityinen mielenkiinto oli keskittyminen kokonaisvaltaiseen luovuuteen, joka tarkoitti eritasoisen ja erilaisten luovuustyyppien tutkimista. Riippuen toimintaympäristöstä, ryhmässä tehdään paljon valmistelutyötä ennen ja jälkeen luovinta hetkeä. Liikolan tutkimus väittää, että myös näissä hetkissä on luovuutta, mutta se esiintyy eri tavalla riippuen tilanteesta ja toiminnasta.

Keskeiset tulokset

Väitöksen keskeisinä tuloksina voidaan nostaa kokonaiskuva ryhmäluovuuden rakentumisen tekijöistä. Ryhmätyöskentelyn kaikissa vaiheissa on sekä luovuutta rakentavia että sitä estäviä tekijöitä, joiden välille muodostuu jännitteinen suhde. Luovuus ryhmässä on monitasoista ja muuttuvaa. Tuloksena on luovuuden tekijöiden tunnistamisen lisäksi yksilönäkökulman laajempi käsittely ja luovuuden estävien tekijöiden käsittely yhdessä rakentavien tekijöiden kanssa. Väitöskirja nostaa esille sen, että negatiiviset tekijät eivät ole suora vastakohta rakentaville tekijöille. Luovuuden rajoitteet muodostavat luovuuteen tasapainoa ja tuhoa. Jännite luovuuden eri puolien välillä on puolestaan osa ryhmässä havaittua luovuuden dynaamisuutta.

Sotilasorganisaatioissa on Suomen historiassa ollut aina vahvan johtamisen ja organisoimisen kulttuuri. Trendikäsite ’luovuus’ on Liikolan tutkimuksessa saatu yhdistettyä toimintaan ja tilanteisiin, joissa tehokkuus ja mekaanisuus ovat perinteisesti tutumpia käsitteitä. Luovuuden rooli kasvaa, koska teknologinen tulevaisuus vaatii yhä enenevässä määrin ajattelukykyä, kehittämistä ja innovaativisia työskentelytapoja. Nykyään sotilasorganisaatioiden odotetaan olevan ketteriä. Sen takia niiden ei kannata jättää luovuuden potentiaalia hyödyntämättä, koska tulevaisuuskuva ei muutu staattisemmaksi, vaan muutoksen sykli vaatii uusiutumista.

Tervetuloa väitöstilaisuuteen

Kapteeni Jani Liikola on valmistunut upseeriksi Maanpuolustuskorkeakoulusta vuonna 2007 ja sotatieteiden maisteriksi vuonna 2013. Hän on palvellut Rajavartiolaitoksessa muun muassa vartioupseerina, toimistoupseerina ja suunnittelu-upseerina. Tällä hetkellä hän toimii Kaakkois-Suomen rajavartiostossa Vaalimaan rajatarkastusaseman päällikkönä.

Väitöstilaisuus on suomenkielinen ja sinne vapaa pääsy. Tilaisuus järjestetään sotilasalueella, joten tilaisuuteen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan tiistaihin 9.4.2019 mennessä osoitteessa lyyti.in/liikola2019.

Väitösteos on ladattavissa Doria-julkaisuarkistosta viimeistään 10 päivää ennen väitöstilaisuutta.

Lisätietoja

Jani Liikola (040 820 4363 / [email protected])

Kokoukset ja seminaarit
´