Yleisesikuntaupseerikurssi avaa uusia ovia upseerin elämässä

Maanpuolustuskorkeakoulu 31.10.2019 15.38
Tiedote

Yleisesikuntaupseerikurssi 59 valmistui tänään, 31. lokakuuta 2019. Perinteikäs tapahtuma alkoi aamulla seppeleenlaskulla Hietaniemen hautausmaalla ja jatkui päiväjuhlalla Maanpuolustuskorkeakoulun juhlasalissa. Yleisesikuntaupseerikurssi valmistaa upseereita vaativiin johdon tehtäviin.

Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, kenraalimajuri Jari Kallio onnitteli 75:tä valmistunutta yleisesikuntaupseeria. Kallio kertoi yleisesikuntaupseerikurssin saaneen monenlaisia uudistuksia vuosien varrella, mutta samalla hän painotti sotakorkeakoulun perinteiden vaalimista.

Päiväjuhlaan saapui puhumaan puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen. Hän kehotti vastavalmistuneita opiskelijoita tarttumaan rohkeasti kiinni uusiin haasteisiin. Kenraali Kivinen kiitti myös Maanpuolustuskorkeakoulun osaavaa henkilökuntaa antamastaan työpanoksesta.

Kaksi viimeistä vuotta ovat kehittäneet opiskelijoita monella osa-alueella

Yleisesikuntaupseerikurssin johtaja, kommodori Petri Heilanen on ylpeä kurssilaisista. Hän kertoi kurssin olleen täynnä motivoituneita ja älykkäitä henkilöitä. Kurssin aikana hän huomasi opiskelijoiden hitsautuneen hyvin yhteen, ja kaikesta selvittiin hyvän ryhmähengen avulla.

– Olen ylpeä viimeisen kahden vuoden aikana tapahtuneesta opiskelijoiden osaamisen kehittymisestä, kertoi Heilanen.

Yleisesikuntaupseerikurssi 59 on toinen uudella kahden vuoden opiskeluajalla toteutettu kurssi. Kurssi pitää sisällään pääosin samoja opintoja kuin 58. yleisesikuntaupseerikurssi, mutta nykyistä opintosuunnitelmaa on hiukan muokattu opettajien ja opiskelijoiden palautteen perusteella. Muutoksia tuli esimerkiksi puolustushaarojen väliseen yhteistyöhön, tutkimuskoulutuksen ryhmittelyyn sekä operaation ja taktiikan opintoihin.

Kurssilla kaikki potentiaali otetaan käyttöön

Kurssille pääseminen on hyvin haastavaa ja luettavaa on paljon, kertoi kapteeni Mikko Takalo kaksi päivää ennen valmistumistaan. Haastetta kurssin aikana on tuonut yli 100 ryhmätyötä, noin 60 yksilötyötä ja diplomityö. Hyvä ryhmähenki ja kurssitoverit saivat kiitosta Takalolta.

– Olen tutustunut täällä moniin uusiin ihmisiin ja saanut elinikäisiä ystäviä. Keskellä motivoitunutta porukkaa on helppo viedä itseään eteenpäin, Takalo kertoi.

Yleisesikuntaupseerikurssin suorituksiin kuuluu diplomityö, jonka pituus on noin 80-140 sivua. Prosessin aikana opiskelijat ovat vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa. Takalo on oppinut kurssilla arvostamaan tutkittua tietoa ja tutkijoiden työpanosta aivan eri tavalla kuin ennen.

– On tärkeää ymmärtää tutkitun tiedon merkitys kokonaisuudessa. Pidän tärkeänä sitä, kuinka paljon diplomityö luo osaamista henkilölle ja samalla koko organisaatiolle. Tutkittua tietoa on oppinut kunnioittamaan, summasi Takalo.

Yleisesikuntaupseerikurssi

Yleisesikuntaupseerikurssi valmentaa upseeria kohti Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen johtotehtäviä. Kurssin painopiste on teoreettisempi verrattuna opiskelijoiden aiempiin kandidaatti- ja maisteritason tutkintoihin. Opiskelijat lähtevät takaisin työelämään majureina tai komentajakapteeneina.