Skip to content

Maisteriosasto viettää perinnepäiväänsä 9.10.2020

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 7.10.2020 14.22
Tiedote

Maanpuolustuskorkeakoulun Maisteriosaston perinnepäivää vietetään perjantaina 9.10.2020 Tuusulassa.

Perinnepäivä aloitetaan seppeleenlaskulla Tuusulan sankarihaudoilla klo 9.00,
josta jatketaan laskemaan kukkalaitetta Aleksis Kiven haudalle. Aamupäivä jatkuu
pienimuotoisella kutsuvierastilaisuudella, jossa ohjelmassa on palkitsemisia ja muistamisia.

Tilaisuutta isännöi maisteriosaston johtaja eversti Eero Svanberg ja sinne osallistuvat SM10-
maisterikurssi, maisteriosaston henkilökunta, kutsuvieraat sekä Taistelukoulun
perinneyhdistyksen jäsenet.

Maisteriosaston perinnepäivän tarkoituksena on vaalia Taistelukoulun perintöä ja pitää yllä
sen arvokkaita tapoja, jotka juontavat juurensa aina vuoden 1927 Viipuriin. Viipurin Markovillaan perustettiin 10.10.1927 sotilasopetuslaitos, jossa käynnistettiin ensimmäinen komppanianpäällikkökurssi. Vuodesta 1947 lukien kyseistä päivää vietettiin ensin Taistelukoulun vuosipäivänä. Kun Maanpuolustuskorkeakouluun vuonna 2015 perustettiin Maisteriosasto, päivää alettiin juhlistaa Maisteriosaston perinnepäivänä.

Tämän vuoden perinnepäivän juhlallisuudet toteutetaan COVID19-varotoimet huomioiden.

Lisätietoja: Ann-Sofie Forssten, [email protected] tai 0299530210

´