Hyppää sisältöön

Kriisinhallinnan polku ei ole ollut mutkaton

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 4.12.2018 14.52
Kolumni

Maanpuolustuskorkeakoulun järjestämä luentosarja, Vuosisata maanpuolustuksen ytimessä, päätetään viimeisellä luentokerralla 13. joulukuuta 2018, Helsingin yliopiston juhlasalissa. Joulukuussa perehdytään rauhanturvaamisen ja kriisinhallintatoiminnan historiaan Suomessa, kun illan teemana on Kansainvälisillä kentillä.

Eversti (evp) Kalle Liesinen selvittää luennossaan Rauhanturvaamisesta kriisinhallintaan suomalaisen rauhanturvaamistyön historiaa ja kehityskaarta. Rauhanturvaamisen juuret ovat Kansainliiton toiminnassa, ja ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat aloittivat tehtävissä hieman sen jälkeen kun Suomi liittyi Kansainliittoon. Toisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton pohjapiirroksella muodostettiin Yhdistyneet kansakunnat, joka on nykyäänkin kansainvälisen rauhanturvaustyön ja kriisinhallintatoiminnan selkäranka.

Liesinen painottaa YK:n perustamisen jälkeisten muutaman vuosikymmenen kestoista rauhanturvaamisen kultakautta, joka oli myös Suomelle merkittävä. Suurimpia sotilastarkkailija- ja valvontajoukko-operaatioita on ollut muun muassa Libanonissa, Egyptissä ja Kyproksella, joissa suomalaisia rauhanturvaajia ja sotilastarkkailijoita on työskennellyt tuhansien henkilötyövuosien verran. Lähtökohtaisesti YK:n operaatiot ovat olleet suurin työllistäjä suomalaisille sotilaille Suomen rajojen ulkopuolella.

YK:n rooli rauhanturvaamisessa ja kriisinhallinnassa on kuitenkin miellettävissä hieman erilaiseksi kuin ennen. Kaikki kriisinhallintaoperaatiot eivät ole välttämättä suoraan YK:n alaisia, vaan YK saattaa antaa mandaatteja alueellisille organisaatioille. Esimerkiksi Afrikan unioni tai NATO suorittavat operaatioita kansainvälisesti ja omilla intressialueillaan. Myös Euroopan unionilla on kriisinhallintaoperaatioita ympäri maailmaa.

Luennon nimi, Rauhanturvaamisesta kriisinhallintaan, kertoo operaatioiden luonteen muutoksesta. Siinä kyse ei ole ainoastaan organisaatioista tai tekniikasta, vaan tavasta, jolla kriisit käsitetään. Aseellisten kriisien ratkaisua ei nähdä enää pelkästään sotilaallisen intervention operaatioina, vaan monen julkisen ja yksityisen toimijan kokonaisvaltaisena yhteispelinä. Kriisinhallinnassa perinteinen sotilaallinen rauhanturvaaminen on vain yksi komponentti.

– Sekä operaatioiden luonne että niiden toteutustapa ovat muuttuneet. Teknisen kyvykkyyden kirjo on merkittävästi laajentunut, ja ymmärrys kokonaisvaltaisen toiminnan tarpeesta on kasvanut. Nykyään puututaan aikaisempaa enemmän valtion sisäisiin konflikteihin, joka perinteiseen rauhanturvaamiseen verrattuna nostaa vaikeusasteen moninkertaiseksi, Liesinen sanoo.

Suomalainen rauhanturvaustyö on kansainvälisesti arvostettua tekemistä; tie nykyiseen asemaan ei kuitenkaan ole toteutunut ilman ylä- ja alamäkiään. Liesisen mukaan rauhanturvaamisen alkuajat olivat yllättävän latautuneita sekä sisä- että ulkopoliittisesti. Hän muistuttaa, että suomalaiset rauhanturvaajat ovat nousseet monella mittarilla maailman parhaimpien joukkoon huolimatta siitä, että suomalaiset itse ajattelevat edustavansa keskiarvoa maailman kulttuurien joukossa. Suomalaisessa kontekstissa Liesinen painottaa valmiuden kehittymistä ja osaamisen lisääntymistä, mutta huomioi Suomessa 90-luvulla tapahtuneen rauhanturvaamisen volyymin pienentämisen.

Rauhanturvaamisen aloittamisella lukuisia positiivisia vaikutuksia

Monissa kriisinhallinnan operaatioissa itsekin toiminut Liesinen on työskennellyt muun muassa Martti Ahtisaaren Crisis Management Initiativessa ja sisäministeriössä. Liesinen haluaa tarjota luennollaan kokonaiskuvan useasta vuosikymmenestä.

– Toivoisin kuulijoiden hahmottavan rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan pitkän kehityskaaren. Monesta epäonnistumisesta ja kritiikin kohteeksi joutumisesta huolimatta rauhanturvaaminen ja kriisinhallinta ovat olleet yksi ihmiskunnan menestystarinoista. Kylmän sodan jälkiselvittelyitä seurannut positiivinen kehitys vaikuttaa pysähtyneen vasta tällä vuosikymmenellä. Ilman rauhantyötä tilanne olisi paljon huonompi, Liesinen arvioi.

Viimeisellä luentokerralla Liesinen saa seurakseen kenraalimajuri (evp) Juha Kilpiän sekä komentaja Mika Raunun.

Yleisöluennot alkavat Helsingin yliopiston juhlasalissa kello 17.30.

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Tilaisuuteen voi ilmoittautua osoitteessa lyyti.in/sotahistorialuennot

´