Hyppää sisältöön

Väitöstilaisuus alivoimaisen taktiikasta

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 18.11.2019 10.08
Tiedote

Majuri Juha Hollannin operaatiotaidon ja taktiikan tieteenalaan lukeutuva väitöskirja tarkastetaan julkisesti Maanpuolustuskorkeakoulussa torstaina 12. joulukuuta 2019. Väitöstilaisuus järjestetään Maanpuolustuskorkeakoulun Auditoriotalossa auditorio Martolassa kello 12 alkaen.

Kustoksena tilaisuudessa toimii sotilasprofessori (emer.), eversti (evp) Pasi Kesseli. Vastaväittäjänä toimii sotilasprofessori (emer.), everstiluutnantti (evp) Jari Rantapelkonen. Molemmat ovat Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Väitöskirjan otsikko on Alivoimaisen taktiikka. Suomalaisen taktisen ajattelun tarkastelu. Väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisessa sotilaslehdistössä julkaistujen kirjoitusten vaikutusta suomalaisen taktiikan kehittämiseen itsenäisyyden alusta alueellisen taistelun vakiintumiseen asti. Lähdeaineistoa analysoimalla on selvitetty sitä, millaisia taktisia kehityssuuntauksia julkisista kirjoituksista on löydettävissä sekä miten ja miksi kirjoittelu näkyy ohjesääntökirjallisuudessa.

Majuri Hollanti nostaa väitöskirjassaan esiin suomalaisten upseerien kirjoituksista kolme keskeistä teemaa, joilla on yleisesti tunnettua vaikutusta sodankäyntiin ja erityisesti taktiikkaan. Ne ovat vihollisen muodostama uhka, maasto ja olosuhteet sekä taistelun elementit. Lisäksi kirjoituksissa voidaan erottaa erillisinä asiakokonaisuuksina nopeus ja taito koulutuksen lopputuotteena.

Suomalaisen alivoimaisen taktiikan menestystekijät olivat ennen talvisotaa talvi, metsä, pimeys, yllätys ja taito. Sotien jälkeen korostuivat suojautuminen, liikkuvuus, joustavuus ja syvyys. Alueellisen taistelun aikakaudella suomalaisen taktiikan menestystekijöitä olivat omaperäisyys, epäsymmetrisyys sekä maaston ja olosuhteiden merkitys. Menestystekijöiden tunnistamisen lähtökohtana oli aiempaa huomattavasti suuremman alivoimaisuuden tunnustaminen suhteessa suurvaltaviholliseen.

Väitöstutkimuksen tärkeimpinä lähteinä Hollanti on käyttänyt sotilasaikakauslehdistössä ja vuosijulkaisuissa julkaistuja artikkeleita. Toinen lähdekokonaisuus muodostuu ohjesääntö- ja sotilaskirjallisuudesta ja kolmas arkistolähteistä. Tutkimuksen tieteenfilosofinen lähestymistapa on hermeneuttinen ja tutkimusstrategia on luonteeltaan narratiivinen.

Väitöstilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuus järjestetään sotilasalueella. Santahaminan varuskunnan portilla tulee esittää poliisin myöntämä kuvallinen henkilötodistus. Saapumisohjeet löytyvät täältä. Tilaisuuteen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan 30.11.2019 klo 16 mennessä osoitteessa www.lyyti.in/hollanti.

Väitöskirjan voi ladata Doria-julkaisuarkistosta 27.11. alkaen.

Väittelijä yleisesikuntamajuri Juha Hollanti (s. 1976) palvelee tutkijaesiupseerina Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksella.

Väittelijän yhteystiedot:
Juha Hollanti
[email protected]
p. 0299530571

´