Skip to content

UN MEM -kurssi: osallistujien tunnelmia

National Defence University
Julkaisuajankohta 30.9.2019 13.05
Kolumni

Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen järjestämä United Nations Military Experts on Mission (UN MEM) -kurssi järjestettiin jo toista kertaa tänä vuonna. Kurssi kouluttaa sotilaita toimimaan sotilastarkkailijoina YK:n rauhanturvaoperaatioissa. Perjantaina 6. syyskuuta päättyneellä kurssilla oli 39 osallistujaa 23 eri maasta.

Suomella on hyvä maine kouluttajana

Keskustelimme muutamien kurssilaisten kanssa ensimmäisellä opetusviikolla Santahaminassa. Tunnelma oli innokkaan odottavainen ja ensimmäisten päivien perusteella tehdyt havainnot koulutuksesta positiivisia. Kurssi on monille osallistujille ensimmäinen kriisinhallintakurssi, jonka jälkeen lähdetään ensimmäiselle YK:n missiolle.

Lounaalla tapaamamme kurssilaiset kertovat, että heidän kotimaissaan arvostetaan suomalaista ja pohjoismaalaista kriisinhallintakoulutusta. He kokivatkin kaikki olevansa etuoikeutettuja saadessaan osallistua Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen kurssille ennen varsinaista operaatioon lähtöä. Osallistujat kertoivat myös, että on erityisen palkitsevaa opiskella yhdessä ympäri maailmaa ja erilaisista kulttuureista kotoisin olevien sotilaiden kanssa.

UN MEM -kurssi: osallistujien tunnelmia

Kurssin viimeisellä viikolla opettajien ja opiskelijoiden tunnelmat olivat uupuneet mutta tyytyväiset

Santahaminassa vietetyn teoriaan keskittyneen viikon jälkeen kurssilaiset siirtyivät Niinisaloon YK:n rauhanturvaoperaatiota simuloivaan harjoitukseen. Harjoituksen viimeisinä päivinä kurssilaiset kertovat olevansa tyytyväisiä kurssin antiin. Rauhanturvaoperaatiossa sotilastarkkailijana työskentelemistä oli onnistuttu simuloimaan todentuntuisesti ja kurssilaiset kertovat saaneensa realistisen tuntuisen kuvan kriisiympäristöstä. Myös teorian ja käytännön yhdistämisessä oli kurssilaisten mielestä onnistuttu hyvin.

Opettajien näkökulmasta sotilastarkkailijoita kouluttavalla kurssilla ei ole vältytty haasteilta. Erityisen mielenkiintoiseksi, mutta toisaalta myös haastavaksi opettamisen on tehnyt kurssilaisten vaihtelevat taustat. Vaikka hakuvaatimuksissa odotetaan tiettyä kokemusta sotilastehtävistä, oli kurssilla muun muassa poliisitaustan omaavia henkilöitä ja jopa lääkäreitä. Edellytyksenä kurssille oli myös voimassa oleva ajokortti, mutta kurssin aikana oli tapaamamme ruotsalaiskouluttajan mukaan ilmennyt, että kaikkien osallistujien ajokortit eivät takaa ajo-oikeutta Suomessa.

Toimintatapojen yhteensovittaminen aiheutti siis haasteita, mutta selkeää kehitystä oli nähtävissä matkan varrella, ja tapaamamme opettaja oli erittäin tyytyväinen kurssin opiskelijoiden panokseen. Sekä opettajien että opiskelijoiden mielestä tärkeimmäksi opiksi nousi kommunikaation merkitys ja kärsivällisyys työskennellessä paineensietokykyä vaativissa tilanteissa vieraiden ihmisten kanssa. UN MEM -kurssiin ja sen sisältöön voi tutustua osoitteessa: https://puolustusvoimat.fi/en/web/fincent/unmem.

Fincent täyttää 50 vuotta

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus täyttää lokakuussa 50 vuotta. Lokakuussa järjestettävä juhlaseminaari lähetetään suorana verkossa, ja sitä voi seurata verkossa juhlavuoden sivuilla: https://puolustusvoimat.fi/en/web/fincent/fincent-50-years.

´