Hoppa till innehåll

Suomen puolustusvoimat 100 vuotta -juhlateos on julkaistu verkossa

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 23.9.2020 9.45

Vuonna 2018 julkaistu teos käsittelee teemaluvuittain Puolustusvoimien ensimmäistä vuosisataa. 

Suomen puolustusvoimien toiminta on koko itsenäisyyden ajan pohjannut suomalaisten vankkumattomaan oman maan puolustamisen tahtoon. Yleinen asevelvollisuus on se peruskallio, johon Puolustusvoimat nojaa tehtäviä toteuttaessaan.

Suomen puolustusvoimat 100 vuotta -teos käsittelee itsenäisen Suomen puolustusvoimien ensimmäistä vuosisataa. Sotatieteellisen tutkimuksen keinoin maalataan Puolustusvoimien kehityksestä mahdollisimman todenmukainen kuva. Rauhan ajan toiminnan ohella teoksen sivuilla saavat sijansa myös sotien ajan karut kokemukset.

Teoksen kirjoittajakunta koostuu kolmestakymmenestä akateemisesta, pääosin tohtoritasoisesta tutkijasta. Kunkin aihealueen kirjoittajat ovat aihepiirinsä johtavia sotahistorian tutkimuksen osaajia.

Vuonna 2018 julkaistu teos on nyt saatavilla sähköisenä versiona Doria-julkaisuarkistossa

´