Hävittäjiä vai ohjuksia? Ratkaisuja ilmapuolustuksen ongelmiin

“Once the command of the air is obtained by one of the contended armies, the war must become a conflict between a seeing host and one that is blind.” - H. G. Wells, Anticipations of the Reaction of Mechanical and Scientific Progress Upon Human Life, 1902

Kirjoittajalla oli kunnia osallistua alustajana ja panelistina kansanedustaja Tom Packalénin järjestämään seminaariin Eduskunnan Pikkuparlamentissa 22.5.2017. Seminaarin aiheena oli " Hävittäjiä vai ohjuksia? Ratkaisuja ilmapuolustuksen ongelmiin". Seminaarissa käsiteltiin Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamiseen liittyviä kysymyksiä. Tämä essee esittää laajemman pohdintani aihepiirin alueelta. Essee rakentuu edustaja Packalénin seminaarikysymysten rungolle.

Ilmastrategiasta

Millaisin keinoin hyökkääjä pyrkii lamauttamaan Suomen puolustuksen?

Klassisen ilmastrategian tulkinnan mukaan keinot, joilla hyökkääjä pyrkisi lamauttamaan Suomen puolustuksen, voidaan toteuttaa neljällä erityyppisellä ilmastrategialla, jotka ovat: Rankaisu, Uhkaus, Kiistäminen ja Halvaannuttaminen. Näistä Rankaisu ja Uhkaus kohdistuvat pääosin kohdevaltion siviiliväestöä vastaan, Kiistäminen sen sodankäyntikykyä vastaan ja Halvaannuttaminen sen johtamista vastaan. Kaksi ensin mainittua tapaa suosivat massavaikutteisten- tai joukkotuhoaseiden käyttöä, kun taas kaksi jälkimmäistä soveltuvat myös konventionaaliseen sodankäyntiin.

Hyökkääjä tulisi siis täyden sodan kuvassa eittämättä pyrkimään sodankäyntikykymme kiistämiseen lamauttamalla ilmapuolustuksemme ja rampauttamaan perustettavan reserviläisarmeijamme sotilaallisin iskuin. Samalla hyökkääjä pyrkisi halvaannuttamaan yhteiskuntamme johtamisen ja päätöksentekokyvyn. Nykyaikaisen sodankuvan keinot tähän ovat ilmavoiman kauaskantoisen tulen käyttö, lähitulituki sekä nopeiden, liikkuvien ja tulivoimaisten taisteluosastojen röyhkeät iskut suoraan syvyyteen. Näiden keinojen käyttämisen edellytys olisi kiistatta ilmanherruus.

Sodan kuva on kuitenkin muutoksessa. Niin sanottujen hybridisodankäynnin muotojen ja erikoisjoukkojen käyttö liittyy kiinteästi operaatioihin, joihin yhdistetään myös informaatioulottuvuudessa tapahtuva häirintä ja harhauttaminen. Tämänkaltaiset operaatiot toteutetaan salaman nopeudella. Nämä rajatulla voimalla toteutettavat yllättävät operaatiot tähtäävät halvaannuttavaan vaikutukseen. Näihin reagointi vaatii välittömässä valmiudessa olevaa suorituskykyä, joka voidaan projisoida lähes olemattomalla viiveellä vastaamaan tunkeutumiseen; niin ilmassa, maassa kuin informaatioulottuvuudessa. Tähän haasteeseen kyetään vastaamaan nykyaikaisella ilmavoimalla.

Suomen puolustuskyvyn ylläpidon ensisijaisena päämääränä on muodostaa riittävä ennaltaehkäisevä sotilaallinen, poliittinen ja taloudellinen kynnys sotilaallisen voiman käytölle maatamme vastaan. Me ylläpidämme tätä pidäkettä ja luomme kyvyn iskeä, mikäli pidäke pettäisi. Sotilaallinen pidäke tarkoittaa riittävää alueellista voimabalanssia, sekä tahtoa käyttää tuota voimaa mikäli joutuisimme hyökkäyksen kohteeksi. Meillä on siis oltava ilmavoima, joka kykenee kiistämään ilmanherruuden ja kykenee vastaamaan syntyneeseen uhkatilanteeseen välittömästi. Tällaisen ilmavoiman kyvykkyyksiä ovat: ilmapuolustus, kauaskantoinen tulenkäyttö niin ilmaan kuin maahan, sekä tilannekuva.

Ilmastrategiamme on osa kokonaispuolustuksemme strategiaa. Oikein valitun ja menestyksekkään strategian tekijöinä taas ovat eskalaatiokontrolli, hyökkääjän sotilasstrategian kiistäminen ja kolmansien osapuolten puolelleen voittaminen. Hornet -kaluston suorituskyvyn korvaaminen on strateginen hanke, jolla on keskeinen vaikutus Suomen puolustusjärjestelmään. Hanke pyrkii vastaamaan kaikkien näiden osatekijöiden summaan. Korvaamalla nykyiset kyvykkyydet monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti voimme olla varmoja, että sotilaallinen pidäkkeemme pysyy riittävällä tasolla myös tulevaisuudessa.

Ilmavoimien taistelutapa osana puolustusjärjestelmäratkaisua

Millä tavalla niin kutsuttu anti-access/area-denial (A2/AD) vaikuttaa Suomen puolustukseen? Onko ilmavoimien lamauttaminen ensi-iskulla hyökkääjän mahdollinen tavoite? Miten hyökkääjä näkee Suomen ilmavoimat, jos se pyrkii sotilaallisesti kukistamaan Suomen? Onko vaarana että vastapuoli lamaannuttaa lentokenttämme?

Puhtaasti sotilaallisesti katsottuna vastaus tähän kysymykseen on yksiselitteinen. Ilmapuolustuksemme lamauttaminen täysimittaisessa sotatoimessa ei ole vain hyökkääjän ensi-iskun tavoite, vaan se on koko hyökkäyksellisen sotatoimen perusta. Nykyaikaiset asejärjestelmät, kuten ballistiset ohjukset, risteilyohjukset ja kauaskantoinen ilmatorjunta ovat keinoja, jotka asettavat merkittävän haasteen puolustuksellemme. Hyökkääjä eittämättä näkee koko integroidun ilmapuolustuksemme ensimmäisenä esteenä sotatoimelleen. Hyökkäyksen kohteita tyypillisesti ovat ilmapuolustuksen johtamisen kohteet, tukikohdat ja ilmatorjunta.

Yhtä viisasten kiveä tähän moniulotteiseen haasteeseen ei ole. Edellä mainittujen asejärjestelmien ulottuvuus on jo tänä päivänä satoja kilometrejä, ja tarkkuus vain joitakin metrejä. Suomi kuuluu näiden järjestelmien sateenvarjon vaikutuspiiriin, aivan kuten moni muukin valtio. Kyse ei siis ole siitä, että niiden merkitys voitaisiin täydellisesti eliminoida hankkimalla yksittäinen vastajärjestelmä, esimerkiksi ohjuspuolustus. Kyse on siitä, että kykenemme luomaan kokonaisvaltaisen järjestelmän ja taistelutavan, jolla haasteeseen vastataan kääntämällä asetelma toisin päin. Ilmavoiman asiantuntijana arvostan ohjuspuolustusta suuresti; sen lisäksi tarvitsemme kyvyn, jolla raivata toiminnan vapaus tarvittaessa. Ilmavoimien taistelutapa perustuu hajautettuun tukeutumiseen ja äärimmäiseen liikkuvuuteen. Liikkuvuus tarkoittaa myös liikettä maassa tukikohtien sisällä ja niiden välillä. Tulen alla ei voi jäädä paikalleen, vaan omat kyvyt on saatava välittömästi liikkeeseen, mukaan taisteluun.

Nykyaikainen anti-access/area-denial -konsepti vaikuttaa siis puolustukseemme. Staattisesti linnoittautuva puolustusratkaisu ei kestä nykypäivän katapulttien voimaa. Tarvitsemme kyvyn selviytyä, eli vahvan ilmatorjunnan kriittisten kohteidemme jatkuvaan suojaamiseen. Tarvitsemme kyvyn sopeutua, eli taistelutavan joka mahdollistaa tulen alla toimimisen. Tarvitsemme kyvyn selviytyä taistelussa ja tarvitsemme kyvyn luoda toiminnanvapautta. Tarvitsemme liikettä ja tulivoimaa painopisteen muutoksiin.

Kuten jo edellä totesin, strategisesti meidän tulee kyetä kääntämään asetelma toisin päin. Osoitamme luomallamme vahvalla ilmapuolustuksella, että aseellinen hyökkäys tulisi kestämättömän kalliiksi. Tämä on sotilaallisen pidäkkeen perusta. Hävittäjäilmavoima on myös vahva signaali tahdosta ja kyvystä vastata voimalla, jos meitä vastaan hyökättäisiin. Hornet -kaluston suorituskyvyt korvaamalla luomme itsellemme riittävän vahvan alueellisen ilmapuolustuksen joka selviää maassa, ilmassa ja informaatioulottuvuudessa. Tämä ilmapuolustus on sekä maavoimien että merivoimien taistelun mahdollistaja. Nykyisellä horisontilla arvioituna tarvitsemme siis lentoaseen ainakin 2050-luvun lopulle saakka.

Ilmavoiman rooli osana taistelutilaa

Mikä on Ilmavoiman merkitys sodan puolustavalle osapuolelle?

Historiallisia esimerkkejä ilmavoiman ja ilmanherruuden merkityksestä ilmapuolustetulla alueella käydyssä sotatoimessa tarjoavat: Kuuden päivän sota 1967, Israelin ilmaoperaatio Syyriaa vastaan Bekaan laakson ilmataisteluissa 1982, Persianlahden sota 1991, Kosovo 1999, Irakin sota 2003 ja Libya 2011. Nämä esimerkit osoittivat, että ilmanherruus on välttämätön edellytys sotatoimen lopputulokselle. Ne osoittivat tappiollisten ilmavoimien haavoittuvuuden, mutta ne osoittivat myös ilmatorjunnan haavoittuvuuden. Erityisesti Bekaan laaksossa 1982 nähtiin miten Neuvostovalmisteinen "voittamattomana" pidetty ilmatorjuntaverkko lamautettiin uskaliaalla ilmaoperaatiolla. Myös Syyriassa huhtikuussa 2017 maailma sai todistaa miten Yhdysvallat iski Shayrat’n tukikohtaan. Ilmapuolustus läpäistiin, mutta toisaalta lähes 60 risteilyohjuksen isku ei pysyvästi tuhonnut tukikohtaa.

Samalla on myös tarkasteltava äärimmäisiä esimerkkejä taktisen ilmavoiman tehosta, mikäli hyökkääjä voi operoida täysin rajoituksetta vastustajansa ilmatilassa. USA:n ja liittoumien ilmavoimat Irakissa 2003 sekä Afganistanissa 2001–2014 hallitsivat kiistatta sotanäyttämöä. Viimeisen puolentoista vuoden ajan olemme voineet lukea Venäjän dominoivista ilmaiskuista Syyriassa. Julkisuudessa on esitetty arvioita, joiden mukaan Venäjä olisi tehnyt Syyriassa jo lähes 10 000 ilmaiskua, joissa olisi kuollut jopa yli 9000 ihmistä.

Arvioiden mukaan pääosa, eli noin 95 % Venäjän iskuista olisi tehty ohjautumattomin asein. Täsmäaseita ei siten ole tarvinnut käyttää kuin muutamia satoja kappaleita, arvioikaamme karkeasti 500 kappaletta. Jos täten ajatusharjoituksena laskemme molempien asetyyppien keskimääräiseksi räjähdysainemääräksi 500 kg. Ja jos samalla arvioimme täsmäaseen keskihinnaksi 500 000€ ja ohjautumattoman aseen keskihinnaksi 5000€, voimme todeta, että täsmäaseita vastaavalla hinnalla voitiin rajoituksetta toimittaa 100-kertainen räjähdysainemäärä ohjautumatonta, mutta silti riittävän tarkkaa tuhovaikutusta!

Ilmavoiman merkitys puolustavalle osapuolelle on siis valtava. Mikäli hyökkääjä voi rajoituksetta valita iskujensa ajan ja paikan sekä hyödyntää ilmatilaa virheettömän tilannekuvansa ylläpitämiseen, ei puolustajalla ole edellytyksiä saada joukkojansa edes taistelukentälle. Kun taas puolustaja kiistää iskut omaa sotavoimaansa, johtamista ja yhteiskuntarakennetta vastaan sekä kykenee uhkaamaan hyökkääjän joukkoja kaikissa ulottuvuuksissa, se moninkertaistaa hyökkääjältä vaadittavat resurssit. Ilmanherruus on sotatoimen edellytys. Ilmanherruuden kiistäminen voi estää koko sotatoimen.

Suomen ilmapuolustuksen tulevaisuus

Kuten todettua, Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaaminen on strateginen hanke, jolla on keskeinen vaikutus Suomen puolustusjärjestelmään. Suomen puolustus perustuu sotilaallista voimakäyttöä ennaltaehkäisevän sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen kynnyksen ylläpitämiseen. Tämän kynnyksen luomisessa ei ole vastakkainasettelua eri suorituskykyjen välillä. Nykyaikainen taistelukenttä vaatii puolustusjärjestelmän; joka perustuu mittavaan reservipohjaiseen kenttäarmeijaan, jonka mahdollistajia ovat todelliset omissa käsissä olevat kärkisuorituskyvyt. Näistä esimerkkeinä mainittakoon ilmavoiman osasuorituskyvyt; ilmapuolustus hävittäjä- ja ilmatorjunnalla, tiedustelu, valvonta ja maalittaminen, sekä kauaskantoinen tulenkäyttö.

Joukkojemme perustaminen, ryhmittäminen ja taisteluliike on kyettävä suojaamaan; tulella ilmaan ja tulella maahan. Painopistettä on voitava siirtää yhä suuremmalla nopeudella. Ilmavoima sisältää kyvyn torjua ja kyvyn iskeä. Hornetin suorituskyvyn korvaamisen seuraajahanke on siis osa kokonaismaanpuolustuksellista ratkaisua.

Kenttäarmeija on alasin ja operatiiviset joukot ovat vasara. Ilmapuolustus on kilpi, mutta se tarvitsee myös miekkansa.

EVL Saku Joukas

Kirjoittaja palvelee Maanpuolustuskorkeakoululla Ilmasotaopin pääopettajan tehtävässä ja omaa kahden vuosikymmenen kokemuksen hävittäjälentäjänä. Esitetyt asiat edustavat kirjoittajan omaa näkemystä ilmasodankäynnin operaatiotaiteesta.