Kokonaismaanpuolustus osana kansallista resilienssiä (KOMAR)
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja sen aiheuttamat turvallisuusuhat ja -haasteet, ovat korostaneet kokonaismaanpuolustuksen merkitystä osana kansallista resilienssiä. Suomen turvallisuusympäristössä tapahtuvat merkittävät muutokset kasvattavat tarvetta kokonaismaanpuolustuksen tarkastelulle, kehittämiselle ja tutkimukselle.
Kokonaismaanpuolustus osana kansallista resilienssiä (KOMAR) -tutkimushankkeen päätavoitteena on kehittää kokonaismaanpuolustukseen liittyvää tutkimusta ja uudistaa sen tietopohjaa, vahvistaa kansallisia ja kansainvälisiä tutkimusverkostoja sekä luoda pysyvä perusta kokonaismaanpuolustuksen tutkimusalueelle.
KOMAR on Maanpuolustuskorkeakoulussa toteutettava viisivuotinen (2024-2028) tutkimushanke. Hankkeessa tarkastellaan kokonaismaanpuolustusta eri ilmiöiden ja uhkien kautta, joista tärkeimmät ovat yhteiskunnan resilienssi ja laaja-alainen vaikuttaminen.
Tutkimuskokonaisuuden keskiössä ovat puolustuskyky ja viranomaisyhteistyö kokonaismaanpuolustuksen näkökulmasta. Sen keskeisimpiä osa-alueita ovat sotilaallinen maanpuolustus, viranomaisten välinen yhteistoiminta, tilannekuva ja tilanneymmärrys sekä valmiussuunnittelu. Tutkimusfokuksemme on nyt vapaaehtoinen maanpuolustus kokonaismaanpuolustuksen tukena kriisi- ja sotatilanteessa.
Kokonaismaanpuolustus ja kokonaisturvallisuus sekä niiden tutkimus rakentuu verkostoissa. KOMAR-tutkimushankkeessa kokonaismaanpuolustuksen tarkastelu kytketään kansainväliseen kehykseen, jossa tärkeimpiä toimijoita ovat NATO ja Euroopan Unioni. Kahdenvälisestä yhteistyöstä tärkeimpänä on yhteistyö Ruotsin kanssa. Lisäksi hankkeessa rakennetaan aktiivisesti tutkimusverkostoa muiden pohjoismaiden ja Baltian maiden kesken. Maailmanlaajuisten haasteiden edessä niin kotimainen kuin kansainvälinen yhteistyö on avainasemassa.
Tutkimusyhteistyö:
Turvallista vettä kaikille (WaterFall) -tutkimushanke
Turvallista vettä kaikille (WaterFall) -tutkimushanke on kuusivuotinen (2024-2030) Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittama hanke. Sen konsortiojohtajana toimii THL ja muita partnereita Maanpuolustuskorkeakoulun lisäksi ovat Oulun yliopisto, Lapin yliopisto, Suomen ympäristökeskus (Syke) sekä Demos Helsinki. Hankkeessa tunnistetaan ja arvioidaan talousveden tuotantoon liittyviä haasteita riskiskenaarioiden kautta ja etsitään ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, jotka edistävät vesihuollon turvaamista kokonaisturvallisuuden mallin mukaisesti.
KOMAR-hanke osallistuu hankkeeseen tuoden kokonaisturvallisuuden ja -maanpuolustuksen, resilienssin ja laaja-alaisen vaikuttamisen näkökulmia ja osaamista. Maanpuolustuskorkeakoulun asiantuntemus täydentää konsortion työtä tuoden näkökulmia erilaisten uhkaskenaarioiden analysointiin ja ennaltaehkäisevien ratkaisujen kehittämiseen talousveden turvaamiseksi myös poikkeusoloissa.
Spontaani vapaaehtoisuus maanpuolustuksessa (SPOVA) -tutkimushanke, Vaasan yliopisto
Vaasan yliopiston SPOVA -hankkeessa kartoitetaan maanpuolustukseen kytkeytyvän spontaanin vapaaehtoistoiminnan nykytilaa Euroopassa, ja luoda kartoituksen pohjalta Suomen maanpuolustuksen kontekstiin soveltuva toimintamalli spontaanin vapaaehtoistoiminnan hyödyntämiseksi sotatilanteessa.
KOMAR-hanke on mukana SPOVA-hankkeen tutkimustoiminnassa ja syksyllä 2025 toteutetussa aineistonkeruussa kolmessa paikallispuolustusharjoituksessa.
European Total Defence – Past, Present and Future -kirja:
European Total Defence – Past, Present and Future -teoksen julkistamistilaisuus NATO HQ:ssa 2.4.2025. Tilaisuuden yhteydessä järjestettiin oma erillinen audienssi NATOn pääsihteeri Mark Rüttelle. Tilaisuudessa paikalla oli KOMAR-hankkeen dosentti Teija Sederholm, joka toimi kirjan artikkelin Total Defence Model at the Heart of Finland’s National Defence and Resilience kirjoittajana yhdessä Rasmus Rannikon ja Mikael Salon kanssa.
Julkaisut:
Teija Sederholm (2025). Vapaaehtoisuus rakentaa kriisinkestävää Suomea MustRead 8/25.
Teija Sederholm, Rasmus Rannikko, Mikael Salo (2025). Total Defence Model at the Heart of Finland’s National Defence and Resilience. Artikkeli kirjassa European Total Defence: Past, Present and Future.
Silvia Sommarberg & Maro Ketola (2025). Vesi laaja-alaisen vaikuttamisen keinona. Vesitalous-lehti 2/25.
Maro Ketola & Silvia Sommarberg (2025). Millaiselta Ukrainan sodan luonnontuho näyttäisi Suomessa? Ruotuväki 1/25
Silvia Sommarberg & Maro Ketola (2024). ECOCIDE Venäjän laaja-alaisen vaikuttamisen keino. Suomen Sotilas 6/24.
Silvia Sommarberg & Maro Ketola (2024). ECOCIDE Venäjän laaja-alaisen vaikuttamisen keino. Sotilasaikakausilehti 4/24.
Yhteystiedot
Dosentti, FT Teija Sederholm
[email protected]
Puhelin 0299 530 629
Väitöskirjatutkija, HTM Silvia Sommarberg
[email protected]
Puhelin 0299 530 492
Väitöskirjatutkija, VTM Maro Ketola
[email protected]
Puhelin 0299 530 727
Korkeakouluharjoittelija, HTK Elisa Rahkola
[email protected]
Rahoittajat
Louise ja Göran Ehrnrooth Säätiö
Ella ja Georg Ehrnroothin Säätiö
Turvallisuuden tukisäätiö
Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiö