Hyppää sisältöön

Kutsunnat onnistuivat koronatilanteesta huolimatta – yli 74 prosenttia määrättiin palvelukseen

Maavoimat
Julkaisuajankohta 18.12.2020 10.56
Tiedote
kuva, jossa kutsuntatilaisuudessa on nuoria seuraamassa kutsuntaoppituntia
Kutsuntapaikoilla hygieniaan kiinnitettiin erityistä huomiota.

Vuoden 2020 kutsuntakierros tuli päätökseen 15. joulukuuta. Kutsunnoista palvelukseen määrättiin 74,33 prosenttia ikäluokan miehistä eli 22 439 henkilöä. Määrä on nousussa viime vuosiin verrattuna. Tänä vuonna kutsuntatilaisuuksissa huomioitiin koronan vastaiset toimet, ja osaa tilaisuuksia sopeutettiin. Kaikki asevelvolliset onnistuttiin kuitenkin kohtaamaan henkilökohtaisesti eri puolilla Suomea.

Puolustusvoimien aluetoimistot toteuttivat kutsunnat koronarajoitukset huomioiden onnistuneesti ja terveysturvallisesti. Tänä vuonna kutsunnoista palvelukseen määrättiin 74,33 prosenttia ikäluokan miehistä eli 22 439 henkilöä. Palvelukseen määrättyjen osuus nousi nyt ensimmäistä kertaa vuoden 2013 jälkeen. Kutsuntaikäluokan, vuonna 2002 syntyneiden miesten, vahvuus on noin 30 188. Valtaosa palvelukseen määrätyistä aloittaa varusmiespalveluksensa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoissa vuoden 2022 saapumiserissä.

– Suuntaa on pidettävänä hyvänä ja oikeana. Tosin yhden vuoden kutsuntatuloksesta ei voi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, toteaa Maavoimien esikuntapäällikkö, kenraalimajuri Markku Myllykangas.

Kutsuntojen suunnittelussa ja toimeenpanossa varauduttiin moneen eri tilanteeseen, ja niissä huomioitiin kokoontumisrajoitukset. Kutsuntapaikoilla hygieniaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Kutsuntojen ohjelmaan tehtiin tarvittavia muutoksia mm. lyhentämällä tilaisuuden kestoa. Turvaväleihin kiinnitettiin erityistä huomiota istumajärjestyksiä väljentämällä ja porrastamalla kutsunnanalaisten saapumista kutsuntapaikalle.

Kutsunnoista palvelukseen määrättiin 74,33 prosenttia ikäluokan miehistä eli 22 439 henkilöä. Palvelukseen määrättyjen osuus nousi nyt ensimmäistä kertaa vuoden 2013 jälkeen. 

– Kutsuntojen alusta alkaen korostimme turvallisuutta. Hankimme suojapleksit, kasvomaskit ja käsidesit kutsuntapaikoille. Siirsimme vain yksittäisiä kutsuntatilaisuuksia. Tämä osoittaa Puolustusvoimien kykyä toimia poikkeuksellisissakin olosuhteissa. Kiitos tästä kuuluu aluetoimistojen osaavalle henkilöstölle ja kutsunnanalaisille, jotka ymmärsivät poikkeuksellisen tilanteen.

Vuosittain 15.8.–15.12. järjestettävät kutsunnat ovat Puolustusvoimille tärkeitä tilaisuuksia asevelvollisten henkilökohtaiseen kohtaamiseen. Kutsunnoissa määritetään kutsuntoihin osallistuvien asevelvollisten palveluskelpoisuus ja päätetään palveluksesta. Kutsunnoissa asevelvollinen voi esittää palvelusta koskevia toiveitaan. Kutsuntojen yhteydessä Puolustusvoimat pitää yhteyttä paikallisiin viranomaisiin. Kutsuntatilaisuuksia pidettiin yhteensä 444 kaikkiaan 245 eri paikkakunnalla. Kutsunnoissa on lisäksi mukana etsiviä nuorisotyöntekijöitä, jotka keskustelevat nuorten kanssa elämäntilanteista ja tulevaisuudennäkymistä.

Kutsuntojen kautta palvelukseen

Kutsunnoissa asevelvollinen saa palveluksen aloittamismääräyksen, josta selviää missä ja milloin varusmiespalvelus alkaa. Palvelukseen määrätyillä palvelus alkaa kutsuntoja seuraavan kolmen vuoden aikana. Tulevaan palvelukseen kannattaa valmistautua esimerkiksi järjestämällä omat siviiliasiat, kuten opinnot, lainat ja työsuhdeasiat niin että palvelus sujuu mielekkäästi. Valmistautua voi myös perehtymällä armeijan arkeen ja palvelustehtäviin sekä kohottamalla omaa kuntoaan. Palvelustehtävät ja palveluksen aloittaminen ovat sitä mielekkäämpiä, mitä paremmin on etukäteen perehtynyt ja valmistautunut.

Puolustusvoimien joukko-osastot tarjoavat runsaasti palvelustehtäviä. Palveluksessa voi hyödyntää siviilissä hankittua osaamista esimerkiksi lääkintä- tai turvallisuusalalla. Palvelustehtäviin kannattaakin tutustua huolellisesti. Omat toiveet voi esittää vastaamalla alokaskyselyyn ennen palveluksen alkua.

Seuraava haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1.3.

Naiset voivat suorittaa varusmiespalveluksen kaikissa palvelustehtävissä. Hakemuksen tulee olla perillä aluetoimistossa viimeistään 1.3.2021. Hakeutua voi aikaisintaan sinä vuonna, jona hakija täyttää 18. Vuoden 2021 huhtikuussa palvelukseen hakeutuneille naisille järjestetään valintatilaisuus, jossa palveluskelpoiset henkilöt määrätään suorittamaan varusmiespalvelusta. Edellytyksenä palvelukseen pääsylle on Suomen kansalaisuus, palveluksen alkaessa 18–29 vuoden ikä ja terveydentilan ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen. Lisätietoa ja tarkemmat hakuohjeet naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen löytyvät osoitteesta: https://intti.fi/naisten-vapaaehtoinen-asepalvelus

Yhteenveto vuoden 2020 kutsuntatuloksista

  • Kutsuntaikäluokka: vuonna 2002 syntyneet miehet, 30 188 henkilöä
  • Ikäluokasta:
    • Varusmiespalvelukseen määrättiin 74,33 % (2019: 73,49 %), 22 439 henkilöä
    • Terveydellisin perustein palveluksesta rauhan aikana vapautettiin ja C-luokkaan määrättiin 9,21 % (2019: 9,82 %)
    • Uudelleen kutsunnoissa tarkastettavaksi eli terveydellisistä syistä E-luokkaan määrättiin yhteensä 9,32 % (2019: 9,75 %)
    • Ulkomailla asuvia, monikansalaisuuden perusteella vapautettuja 3,23 % (2019: 3,25 %)
    • Poissaolijoita ja laillisella esteellä kutsunnoista poisjääneitä 2,02 % (2019: 1,76 %)
    • Siviilipalvelukseen hakeutui 1,47 % (2019: 1,45 %)
    • Vapautetuista ahvenanmaalaisia 0,42 % (2019: 0,48 %)
´