Hyppää sisältöön

Maasotakoulun pääsiäishartaus kiirastorstaina 1.4.2021

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 1.4.2021 9.26
Tiedote
Keltaisia narsisseja toimistokäytävän pöydällä.

Maasotakoulun sotilaspastori Juuso Sikiön pääsiäishartaus otsikolla "Käännekohtia" on luettavissa tässä. Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Käännekohtia -Maasotakoulun pääsiäishartaus kiirastorstaina 1.4.2021

Elämässä on hetkiä, kun koko elämän suunta muuttuu. Jaamme ajan aikaan ennen käännekohtaa ja käännekohdan jälkeen. Ajanjaksoja voivat olla tietyt työtehtävät, opiskelut, tietyt ihmissuhteet tai asuinpaikat tai muut. Elämä menee parempaan suuntaan, huonompaan suuntaan tai vaan muuttuu. Muutos ei ole aina hyvää tai pahaa, vaan joskus se on vain muutosta. Joskus elämän onnellisissa tai surullisissa tilanteissa oman elämän arvot ja tärkeysjärjestykset muuttuvat. Läheiset ja työkaverit olettavat kaiken olevan kuten ennenkin ja on hankala selittää tai sanoittaa, miksi aiemmin tärkeät asiat voivat tuntua turhalta.


Olemme nyt eläneet hieman yli vuoden uutta aikaa. Koronaviruspandemia on muuttanut merkittävästi elämäämme. Ylipäällikön ohjeen mukaan tarkoituksena on viettää fyysisesti etäistä, mutta henkisesti läheistä aikaa. Paikoitellen jatkuva etäisyys aiheuttaa yksinäisyyttä. Toistaiseksi olemme päässeet Maasotakoulussa melko vähällä koronaviruspandemian kanssa ja toivottavasti näin myös pysyy.


Pääsiäisen viettoon kuuluu kiinteästi yhdessäolo rakkaiden kanssa ja monilla myös ehtoollisen vietto. Laajat tapaamiset eivät nyt onnistu, vaan juhlaa pitää viettää uudella tavalla. Nyt on aika levätä, herkutella ja nauttia ulkoilusta. Videopuhelut eivät korvaa yhdessäoloa, mutta on niissäkin myös puolensa. Yhdessä juhliminen sisältää usein kompromisseja, mutta nyt voi juhlia omalla tavalla tai oman perheen tavalla. Siinäkin on omat puolensa.


Tänään on kiirastorstai. Se on merkittävä käännekohta Jeesuksen elämässä ja myös kirkkovuodessa. Jeesuksen kärsimystie todella alkaa. Kirkkovuodessa on eletty paaston aikaa. On yritetty keskittyä siihen mikä on tärkeämpää, on yritetty luopua siitä mikä on turhaa. Jeesuksen tie Golgatalle alkoi. Jeesus vietti viimeisen aterian opetuslastensa kanssa. Kiirastorstaina Jeesus asetti ehtoollisen. Kiirastorstaina Juudas kavalsi Jeesuksen. Kiirastorstaina Pietari kielsi Jeesuksen. Paljon tapahtumia lyhyessä ajassa. Käännekohdan aikaan lyhyessä ajassa voi tapahtua paljon. Paluuta menneeseen ei enää ole. 


Kiirastorstain jumalanpalveluksessa alttari riisutaan ja puetaan mustaan. Soittimet hiljenevät ja valot himmennetään. Tunnelma muuttuu, kun Jeesus astuu Golgatan kärsimystielle. Pääsiäisyönä juhlitaan Jeesuksen ylösnousemusta ja tyhjää hautaa. Soitto ja ilo tulee takaisin! Tunnelman muutos on raju. 


Tuntuu hankalalta nähdä aikaa koronaviruksen jälkeen. Jotain on varmasti muuttunut pysyvästi. Ystävien ja rakkaiden näkeminen ihan kasvokkain tuntuu entistä paremmalta sitten, kun se vihdoin turvallisesti onnistuu.


Voimia etäisyyden säilyttämiseen. Rauhaisaa pääsiäistä ja aurinkoista kevättä! 

Juuso Sikiö
Maasotakoulun sotilaspastori

´