Hyppää sisältöön

FINCENTin henkilöstöpoolilla on tärkeä rooli koulutustoiminnassa

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 22.5.2020 13.20
Tiedote

FINCENTin vakituisen henkilökunnan lisäksi toiminnassa on mukana monenlaisia kriisinhallinnan ammattilaisia henkilöstöpoolista. Poolilaiset on tärkeä resurssi osaamista ja kokemusta. Heidän tuellaan voimme pitää kurssien opetuksen ajantasaisena sekä laadukkaana.

FINCENTin henkilöstöpooli on eri alojen kriisinhallinnan ammattilaisista koostuva henkilöstöresurssi, jota käytetään FINCENTin eri kursseilla erilaisissa opettaja-, kouluttaja- ja asiantuntijatehtävissä. Pooliin kuuluu myös roolipelaajia ja tulkkeja. Poolilaiset eivät ole FINCENTin vakituista henkilökuntaa, vaan he toimivat palkkioperusteisesti. Suurin osa poolilaisista on sotilaita, mutta myös siviilien ja poliisien osaamista tarvitaan.

Henkilöstöpooli mahdollistaa ennen kaikkea laadukkaan ja ajantasaisen opetuksen. Kurssien ja opetettavien asioiden monipuolisuus ja laaja-alaisuus vaativat paljon erilaista osaamista ja asiantuntijuutta. Poolin avulla kurssin henkilöstö voidaan muodostaa juuri kyseisen kurssin tavoitteiden mukaan siten, että kursseilla ovat mukana oman alansa parhaat ammattilaiset.

Poolitoimintaa kehitetään

Kapteeni Anna Puolakka aloitti FINCENTin kurssisektorilla syksyllä 2019 ja on siitä lähtien ollut tiiviisti mukana poolitoiminnan kehittämisessä. FINCENTille Puolakka siirtyi Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen opettajatehtävästä.

- FINCENTillä koulutusta halutaan kehittää edelleen laadukkaampaan ja tietyllä tavalla yhtenäisempään suuntaan eri kurssien välillä. Tähän liittyen loppuvuodesta 2019 julkaistiin ohje poolilaisten osaamisvaatimuksista eri tehtäviin liittyen. Ohje sisältää mm. kielitaitoon ja pedagogiseen osaamiseen liittyviä kohtia. Samalla haluttiin luoda malli, jossa jokaiselle poolilaiselle suunnitellaan yhdessä FINCENTin henkilöstön kanssa kehittymissuunnitelma, johon kirjataan esim. pidempiaikainen suunnitelma poolilaisen jatkokoulutuksesta ja tulevista tehtävistä poolin sisällä, Puolakka kertoo.

Henkilökohtaisesti poolilaiset saavat vaikuttaa paljonkin siihen, millaisissa tehtävissä he toimivat. FINCENT panostaa paljon myös poolilaisten jatkokoulutukseen mm. erilaisilla ulkomaisilla kursseilla.

Puolakka toivoisi, että FINCENTin henkilöstöpoolin hakeutuminen kiinnostaisi henkilöitä, joilla on kattava ja melko tuore kokemus kriisinhallinnasta tai kansainvälisestä avustustyöstä myös "ruohonjuuritasolta", ei välttämättä pelkästään esikuntatehtävistä. Pyrimme löytämään myös asiantuntijoita, joilla on jonkin tietyn alan spesifiä osaamista.

Verkko-opiskelun määrän kasvaessa ADL-osaajia haetaan mukaan poolitoimintaan

FINCENTin kursseilla on jo pitkään vaadittu ennakkotehtävien suorittamista verkkoympäristössä ennen kurssin alkua. Etäopiskelun ja ennakkotehtävien määrä opiskelussa tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan. Tämän takia poolissa tarvitaan myös uudenlaisia osaajia, jotka pystyvät suunnittelemaan ja toteuttamaan kurssien digitaalista oppimateriaalia (Advanced Distributed Learning, ADL).

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT järjestää henkilöstöpoolin rekrytointitapahtuman keskiviikkona 10.6.2020 klo 10.00-12.00. Webinaariin voi ilmoittautua tästä linkistä 3.6. mennessä. Ilmoittautuneille lähetetään kokouslinkki ja ohjeet osallistumiseen.

Lisätietoja tapahtumasta saa kurssinjohtaja majuri Aku Salmelta [email protected] / 0299 540 306 ja tutustumalla nettisivuihin www.fincent.fi

´