Jaro Kesänen aloitti Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorina
Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) uutena rehtorina aloitti tänään 1. joulukuuta eversti Jaro Kesänen, joka siirtyi tehtäväänsä Brysselistä Naton sotilaskomitean puheenjohtajan erityisneuvonantajan tehtävästä.
Kesänen on palvellut sotilasilmailun ja operatiivisen suunnittelun tehtävissä maavoimissa, strategisen suunnittelun tehtävissä Pääesikunnassa sekä työskennellyt viime vuodet Suomen Nato-jäsenyyden rakentamisen ytimessä. Hän on MPKK:n historian ensimmäinen ohjaajataustainen rehtori.
Muuttunut turvallisuusympäristö ja Suomen Nato-jäsenyys vaikuttavat vahvasti myös MPKK:n kehittämiseen. Kesäsen mukaan upseerikoulutuksen uudistus ja MPKK:n uusi strategia vastaavat näihin haasteisiin määrätietoisesti. Hän korostaa, että suomalainen upseeriosaaminen on jo nyt kansainvälisesti tunnustettua.
”Liittokunnassa tunnistetaan, että Suomi ja suomalaiset sotilaat ovat turvallisuuden tuottajia." Kehittymisen mahdollisuuksia Kesänen näkee suomalaisten upseerien viestintätaidoissa: "Tarvitsemme rohkeutta tuoda osaamistamme esiin ja osallistua keskusteluun vieraalla kielellä. Toisaalta olemme kirjallisesti joskus jopa liian pitkäsanaisia – pitää osata tiivistää olennainen.”
Tieteellä ymmärrystä sotataidon kehittämiseksi
Sotatieteellisen tutkimuksen osalta Kesänen nostaa esiin kaksi aihepiiriä, joita on pidettävä tarkasti silmällä: Venäjän sotilaallinen toimintalogiikka ja teknologisen murroksen vaikutukset sotataitoon. Tutkimuksen resursseja tuetaan osaltaan ulkopuolisella rahoituksella: ”Se antaa joustavuutta ja mahdollistaa sen, että pystymme reagoimaan nopeasti toimintaympäristön muutoksiin.”
MPKK:n asiantuntijat ovat viime vuosina vakiinnuttaneet paikkansa turvallisuusaiheista käytävässä julkisessa keskustelussa. Kesänen näkee tämän yhteiskunnallisena tehtävänä, josta pidetään jatkossakin kiinni. ”Avoin ja asiallinen turvallisuuskeskustelu on Suomen ja muiden Pohjoismaiden vahvuus. Se herättää kiinnostusta muualla Euroopassa. Monessa Nato-maassa turvallisuuskeskusteluissa ei kuulu sotilaiden ääni.”
Matalalla hattukulmalla
Rehtorina Kesänen aikoo keskittyä siihen, että MPKK:n työntekijöillä on selkeät tavoitteet ja riittävät resurssit. Johtamisfilosofiaansa hän kuvaa matalan hattukulman johtamiseksi: "Hattukulma on ilmailussa käytetty termi. Pitää pystyä kuuntelemaan tiimin jäseniä mutta kyetä tekemään selkeitä päätöksiä, kun niiden aika on. Jyrkässä hattukulmassa ilma-aluksen kapteeni on niin paljon muiden yläpuolella, että muut eivät uskalla sanoa hänelle kriittisiä huomioita."
Kesäsen edeltäjä, kenraalimajuri Mika Kalliomaa siirtyy Suomen sotilasedustajaksi EU:ssa ja Natossa 1.1.2026 alkaen. Rehtorin vaihtotilaisuutta vietettiin Santahaminassa perjantaina 28.11. Tilaisuudessa paljastettiin akateemisten ja sotilasperinteiden mukaisesti väistyvän rehtorin muotokuva, joka löysi paikkansa Maanpuolustuskorkeakoulun juhlasalista entisten rehtorien rivistä.