Asiantuntija-artikkeli, kapteeni Antti Paronen
Pyhää vihaa ja strategista ajattelua
Euroopassa on kuluneen viidentoista vuoden aikana tapahtunut useita jihadistiseen liikehdintään kytköksissä olevia terroritekoja. Moni muistaa vuoden 2004 iskut Madridissa, Lontoon pommi-iskut vuodelta 2005 ja lähempänä omaa aikaamme terroriteot Ranskassa sekä Brysselissä.
Jihadistiseen liikehdintään kytköksissä olevia ja terrorismirikoksiin liittyviä pidätyksiä tapahtuu luonnollisesti huomattavasti iskuja enemmän. Pidätysten lukumäärä onkin ollut jatkuvassa kasvussa. Esimerkiksi EUROPOLin vuosittaisen terrorismitilannekatsauksen perusteella juuri uskonnollisesti motivoituneiden terrorismirikospidätysten määrä on jihadistisen terrorismin merkkimaassa Ranskassa kaksinkertaistunut vuodesta 2012 vuoteen 2014 tultaessa.
Vaikka jokainen terrori-isku sellaisenaan on yksittäinen tapahtuma, on kokonaisilmiön takaa löydettävissä myös säännönmukaisuutta ja sotataitoa. Tämä korostuu juuri globaalin jihadistisen liikkeen strategisen mittakaavan ajattelussa. Liikkeen tunnetut teoreetikot julkaisivat pääosan tuotannostaan 2000-luvun alun vuosina, jolloin se al-Qaidan edustamana koki voimakasta uudelleenorganisointipainetta Yhdysvaltojen aloitettua mittavan terrorismin vastaisen sotansa. Sellaisen lännessä varsin tuntemattomien nimien kuin Abu Musab al-Surin, Abd Aziz al-Muqrinin, Abu Ubayad al-Quarashin ja Abu Bakr Najin tuotannosta on löydettävissä periaatteita, joita aikamme jihadistisesti motivoituneissa iskuissa on läsnä. Niistä moni on jonkin alueellisen jihadistisen järjestön valtuuttama ja resursoima, mutta vastaavasti yksilökeskeisiä ja ainoastaan ideologiasidonnaisia iskuja toteutetaan myös.
Mikäli jihadistisen liikkeen käymää globaaliin mittakaavaan yltävää kumouksellista sotaa tarkastelee perinteisten kumouksellisten strategioiden kautta, on löydettävissä kokonaisuuksia, jotka ovat vaikkuttaneet kumoukselliseen sotataitoon ja erityisesti kumoukselliseen sotataidolliseen ajatteluun. Siinä missä esimerkiksi vallankumoukselliset ajattelijat V.I. Lenin, Mao Tse-tung, Ernesto "Che" Guevara, ja Carlos Marighella tavoittelivat kaikki tiettävästi maailmanvallankumouksellista loppuasetelmaa, olivat heidän strategiansa alue- ja kansallisvaltiosidonnaisia. Toisin sanoen sotaa vallitsevan poliittisen järjestelmän kumoamiseksi käytiin tietyllä yksittäisellä valtiollisella alueella ja poliittis-sotilaallisen johdon alla olevalla organisaatiolla. Globaalin jihadistisen liikkeen mittakaava on toinen. Se on valinnut päävihollisekseen läntisen suurvallan, Yhdysvallat ja sen vaikutuksen islamilaisen maailman alueella. Todellisuuspakoisissa suurtavoitteissaan liike pyrkii lopulta saattamaan koko maanpiirin oman islamilaisen lain tulkinnan alle.
Globaalin jihadistisen liikkeen lipunkantajaksi on tunnistettavissa eri aikoina erilaisia toimijoita, mutta milloinkaan liike ei ole ymmärrettävissä yhdeksi kokonaiseksi organisaatioksi, vaan paremminkin sosiaaliseksi liikkeeksi, jonka keskusjohto koostuu eriasteisista uskonnollis-poliittisista auktoriteeteista, jotka myötävaikuttavat alueellisten organisaatioiden strategioihin ja tavoitteen asetteluihin sekä inspiroivat näistä organisaatioista irrallaan olevia yksilöitä ja pieniä ryhmittymiä esimerkiksi terrori-iskuihin omissa kotimaissaan. Liikkeen rakennetta onkin hyvällä syyllä kuvattu kolmella sisäkkäisellä kehällä, joista ydin kuuluu korkeimmalle johdolle, toinen alueellisille organisaatioille ja kolmas taas hajanaiselle verkostolle yksilöitä ja soluja, jotka toimivat korkeintaan yhteisen ideologisen päämäärän ohjaamana.
Tällä tavoin organisoitunut liike ei sido kumouksellista sotaansa yhteen alueeseen tai yhteen organisaatioon. Se ei myöskään pakonomaisesti tuijota kelloa tai kalenteria operaatiotavoitteiden saavuttamiseksi, vaan tiedostaa kohtaamansa mittavat haasteet. Näihin haasteisiin vastataan hajautuneella organisaatiorakenteella, itsetarkoitukselliseksi nousseella operaatiotahdilla ja mittaamattomalla aikakäsityksellä. Viimeksi mainittua kuvataan ideologisella tasolla manikealaisittain ikuisena jihadina, jonka käyminen jihadistisessa ideologiassa on muodostunut jokaisen muslimin yksilölliseksi velvollisuudeksi.
Tällainen kehitys on myös ajanut globaalin jihadistisen liikkeen voimakkaisiin sisäisiin ristiriitoihin, joista viimeisimpänä esimerkkinä al-Qaidan ja ISIS:n välirikko. Juuri näiden sisäisten ristiriitojen hyödyntäminen olisi ensiarvoisen tärkeää myös eurooppalaisille turvallisuusviranomaisille jihadismin ja radikalisaation vastaisessa toiminnassa, jotta globaali jihadistinen liike ei todista Henry Kissingerin viisautta paikkaansa pitäväksi. Veteraanivaltiomies on tiettävästi lausahtanut:"sissi on voittava, mikäli ei häviä".
Kapteeni Antti Paronen väittelee aiheesta sotatieteiden tohtoriksi 19.5.2016.
