Hyppää sisältöön

Kadettikoulu järjestää Pohjoismaiset kadettipäivät

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 21.5.2019 10.53
Tiedote

Pohjoismaiset kadettipäivät, Nordiska Kadetmöte (NOKA-päivät) järjestetään 23.−26. toukokuuta 2019 Maanpuolustuskorkeakoululla. NOKA-päivät on kadeteille mahdollisuus tutustua muiden pohjoismaisten kadettikoulujen opiskelijoihin ja kansainväliseen toimintaan seminaari- ja ryhmätyöskentelyn, urheilun sekä muun ohjelman parissa. NOKA-päivät järjestetään Suomessa joka neljäs vuosi Suomessa.

Köydenvetokisa: kymmeniä ihmisiä vetämässä köyttä.

Kadettipäivillä urheillaan, tehdään seminaaritöitä ja luodaan sosiaalisia suhteita

Pohjoismaiset kadettipäivät on järjestetty vuodesta 1950 asti, jolloin mukana olivat Ruotsin ja Norjan kadettikoulut. Tanska liittyi mukaan vuonna 1952 ja Suomi vuonna 1962. Tapahtumaan osallistuu Suomen edustajien lisäksi 45 hengen delegaatiot Norjan, Ruotsin ja Tanskan kadettikouluista. Santahaminassa ollaan valmiita vastaanottamaan vieraat.

− Meillä on MPKK:lla loistavat puitteet järjestää tapahtuma tilojen ja urheilusuorituspaikkojen osalta, NOKA-päivien järjestelyistä vastaava Kadettikoulun apulaisjohtaja, majuri Jouni Kaunismäki, kertoo.

Kaunismäki selvittää, että alkujaan maidenvälisiin urheiluotteluihin painottuneiden NOKA-päivien ohjelmaan on viime vuosina lisätty myös seminaarityötä. Tänä vuonna seminaarin teemaksi on valittu hybrid warfare. Kaunismäki kertoo, että esimerkiksi hybridivaikuttaminen on jatkuvasti pinnalla Euroopassa ja aihe on ajankohtainen. Seminaaria alustamaan on kutsuttu Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll.

NOKA-päivät on monille kadeteille yksi ensimmäisistä mahdollisuuksista verkostoitua kansainvälisesti opintojen aikana

− NOKA-päivien avulla luodaan suhteita ja monien kadettien kohdalla ne ovat ensimmäisiä kansainvälisiä kontakteja opintoihin liittyen, Kaunismäki selventää.

Yhteistyöhön pohjoismaisten kadettikoulujen välillä ei kuulu yhteisiä opintoja, mutta suhteita ylläpidetään ja kehitetään NOKA-päivien lisäksi esimerkiksi vierailemalla toisten koulujen vuosipäivillä ja perinnepäivillä. Kaunismäki toteaa myös, että kansainvälinen toiminta on helppoa aloittaa Pohjoismaiden välillä. Kadetit pääsevät lisäksi luontevasti harjoittelemaan englanninkieltä ja kommunikaatiotaitojaan toimiessaan monesta kansallisuudesta koostuvissa ryhmissä. NOKA-päivät vahvistaa yhteistä kulttuuria ja samanhenkisyyttä kadettikoulujen välillä.

− Voisi sanoa, että NOKA-päivien tärkein tavoite on luoda mahdollisuus ja mielikuva kansainvälisestä toiminnasta kadeteille, Kaunismäki selvittää.

Miehiä ja naisia pelaamassa jalkapalloa

Tapahtumasta hyviä muistoja sekä kadettina että henkilökunnan edustajana

Kaunismäki kertoo, että hän on päässyt osallistumaan NOKA-päiville kahdesti kadettina ja useamman kerran työn puolesta. Tapahtuma on jäänyt hänelle mieleen positiivisena. Tunnelma ja henki NOKA-päivillä on ollut aina hyvä.

− Mieleenpainuvimpana itselleni on jäänyt kadettipäiviltä "maajoukkuehenki" ja tiukat kamppailut muiden maiden jalkapallojoukkueita vastaan. Norja ja Tanska olivat muistaakseni ylivoimaisia, mutta Ruotsin joukkueen voitimme aina, Kaunismäki muistelee.

´