Kenraalimajuri Tynkkynen: Upseeri ja tutkija

Maanpuolustuskorkeakoulu 19.8.2019 15.39
Kolumni

Tapaamme kenraalimajuri (evp) Vesa Tynkkysen Maanpuolustuskorkeakoulun Päärakennuksen sotilaskodissa, jossa on hiljaista. Sotilaskoti on vielä kesälomalla, mutta elävöityy pian kun 106. kadettikurssi ja 89. merikadettikurssi aloittaa opintonsa ja uusi lukuvuosi Maanpuolustuskorkeakoululla alkaa. Ehkä jostain nuoresta kadetista tehdään vuosikymmenten kuluttua samankaltainen juttu.

Tynkkysellä virkapäivät käyvät vähiin hänen eläköityessään sotahistorian professorin virasta elokuun puolivälissä. Hän ei kuitenkaan koe olevansa jonkin uuden ja erilaisen ajanjakson edessä, sillä tutkimustyö jatkuu tulevaisuudessakin − erona se, että vuosilomia ei enää tarvitse anoa ja ajankäytön hallinta helpottuu.

Tynkkysen uravalintaan ei liity korkealentoisuutta − taustalla positiiviset kokemukset varusmiesajalta

Tynkkynen puhuu uransa vaiheista ajautumisena ja sattumien summana: "Tässä vaan kävi tällä tavalla." Hän kertoo, että upseerin ura ei ollut edes käynyt mielessä ennen ylioppilaskirjoituksia. Positiiviset kokemukset varusmiespalvelusajasta Lapin Jääkäripataljoonan sissikomppaniassa ja Kadettikoulun pääsykokeisiin osallistumisesta saadut ylimääräiset vapaapäivät myötävaikuttivat hänen jäämiseensä armeijan palvelukseen. Erityistä kutsumusta hän ei koe tunteneensa uravalintaa tehdessään.

− Olen ollut tyytyväinen. Tämä on hyvä ammatti, joka on säilyttänyt mielenkiintonsa, koska järjestelmä hoitaa sen, että työtehtävät vaihtuvat erilaisiksi vuosien kuluessa. Puolustusvoimat on antanut minun tehdä sitä, mitä olen halunnut. Koskaan ei ole ollut sellaista oloa, että tällainenkin tehtävä pitää ottaa vastaan, Tynkkynen summaa.

Palvelusvuosiin on mahtunut useita erilaisia tehtäviä aina opetustehtävistä pataljoonan ja prikaatin komentajaan ja Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorin virkaan. Tynkkynen kertoo muistelevansa erityisellä lämmöllä aikaansa Maanpuolustuskorkeakoulua edeltäneessä Sotakorkeakoulussa operaatiotaidon ja taktiikan opettajana yleisesikuntaupseerikurssilla.

− Yleisesikuntaupseerikurssilla opettaminen oli mieleenpainuvaa, koska se oli älyllisesti haastavaa. Älyn opettaminen on aina vaikeaa ja älykkäille ihmisille älyn opettaminen vielä haastavampaa, Tynkkynen täsmentää.

Upseeri, joka on myös tohtori

Tutkimus on painottunut Tynkkysen uralla. Hän päätyi sotahistorian tutkimuksen pariin ollessaan Sotakorkeakoulun opettajana 1990-luvun alussa, kun Maanpuolustuskorkeakoulun perustamista suunniteltiin. Tuolloin tehtiin linjaus neljän upseerin lähettämisestä eri yliopistoihin tekemään tohtorintutkintoa. Ajatuksena oli kouluttaa tohtoritasoiset laitoksenjohtajat tulevaan yliopistoon.

Tynkkynen kertoo, että ei alun perin hakenut tohtorikoulutettavan paikkaa. Mahdollisuuden avauduttua hän päätti kuitenkin tarttua tilaisuuteen, vaikka ilmapiiri tuohon aikaan ei ollutkaan kannustavin mahdollinen. Hän väitteli taktiikan kehittymisestä Suomen itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian tohtoriksi vuonna 1996. Kaksi tuolloin neljästä tohtorikoulutetusta: Tynkkynen itse ja kenraalimajuri (evp) Pertti Salminen, ovat jälkeen päin toimineet Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorina.

− Historiataustaa minulla on sen verran, että historia oli ainoa aine, josta kirjoitin laudaturin ylioppilaskirjoituksissa. Peruskiinnostus historiaa kohtaan on siis aina ollut pohjalla. Saadessani tohtorikoulutettavan paikan naapuri totesi pöydän toiselta puolelta, että "päätit sitten ihan oikeasti pilata hyvän upseerin uran". 1990-luvun alkupuolella ajateltiin, että oli outoa lähteä tekemään tohtorintutkintoa upseerin uralla, Tynkkynen muistelee.

Tohtorintutkinnosta on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana muodostunut totutumpi osa monen upseerin urakehitystä ja etenemismahdollisuudet tutkimuspuolella ovat Tynkkysen mukaan kehittyneet huimasti. Tohtorikoulutettuja upseereita pidetään optimiratkaisuna yhä kasvavaan määrään tehtäviä. Tutkimuspuolella koulutetuille henkilöille on tarjolla vaativia ja arvostettuja tehtäviä, kuten sotilasprofessorin, Puolustusvoimien tutkimusjohtajan ja puolustushaarojen tutkimusjohtajan virat. Tynkkynen kuitenkin toteaa, että upseeri ei voi jäädä umpioon ja olla pelkästään tutkija.

− Mielestäni upseerin ei kannata urautua pelkäksi tutkijaksi. Pitäisi olla joku kombinaatio siitä, että tehdään tutkijatehtäviä ja yleisiä tehtäviä, jotta säilyy tuntuma Puolustusvoimien kehittymisestä kentällä. Toki, jos haluaa ylemmäs tutkijan polulla, on julkaistava, mutta Puolustusvoimien urakierrossa pysyäkseen on tärkeää käydä myös yleisissä tehtävissä, Tynkkynen selventää.

Sotahistorian tutkimus on vakaalla pohjalla, mutta tekijöitä kaivattaisiin lisää

Maanpuolustuskorkeakoulussa tehtävä sotahistorian tutkimus on alkuperäislähdeorientoitunutta. Tynkkynen kertoo, että uudessa sotahistoriassa tehdään tulkintoja vanhasta ja kirjoitetaan kevyemmin. Tällainen lähestymistapa popularisoi historiaa ja on laajemmalle lukijakunnalle tarttuvampaa. Maanpuolustuskorkeakoulussa tehtävää tutkimusta hän ei pidä niinkään lukuelämyksiä tuottavana historiankirjoituksena, vaan tieteellisenä tekstinä.

Taloudelliset resurssit Puolustusvoimien piirissä tehtävälle sotahistorian tutkimukselle ovat hyvät, sillä maanpuolustukseen liittyviä ja tutkimusta tukevia säätiöitä on paljon. Myös mielenkiintoa sotahistoriaa kohtaan on. Tynkkynen näkeekin haasteellisempana akateemisesti pitkälle koulutettujen sotahistorian asiantuntijoiden niukkuuden.

− Me tässä piirissä kaikki tunnemme toisemme. Suurin sotahistorijoitsijoiden tuottaja on Maanpuolustuskorkeakoulu, koska muiden yliopistojen historian laitoksilla kirjo on laaja. Joku tutkii toisinaan sotahistoriaa, mutta harvemmin kasvetaan tohtoritasolle. Sanoisin täällä tehtävän sotahistorian suunnasta, että aiheita ja resursseja riittäisi, jos löytyisi tekijöitä, Tynkkynen selvittää.

Miksi akateemisesti koulutettuja sotahistorian asiantuntijoita on niin vähän? Puolustusvoimat tuottaa tarpeisiinsa nähden vain tarvittavan määrän sotahistorian osaajia, minkä takia sotahistorian pääainemahdollisuutta on rajattu.

− Tohtorintutkintoa ajatellen nykyinen 5 % sotahistorian pääaineopiskelijoita per kadettikurssi tuottaa 1−2 tohtoria vuodessa. Sotahistorian tutkijoiden määrä ei sitä kautta kasva niin paljon. Kun pääaineopiskelijoiden määrää ei ollut vielä rajattu, niin sotahistoriasta opinnäytteitään tekevien määrä oli 15−20 % kurssista, Tynkkynen tarkentaa.

Tynkkynen on painottanut professuurinsa aikana läpileikkaavia trenditutkimuksia

Kysyttäessä suomalaisen sotahistorian tutkimuksen kehittymisestä Tynkkynen toteaa, että suurin muutos tapahtui 1990-luvun puolivälin jälkeen, jolloin tutkimusta siirrettiin enemmän pois talvi- ja jatkosodan tutkimuksesta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Euroopan mittakaavassa tutkimuksellinen kirjo on laajaa, vaikka ensimmäinen sekä toinen maailmansota ovat pysyneet keskeisinä aiheina. Tynkkynen kertoo, että kylmän sodan aika kasvattaa mielenkiintoa tutkijoiden parissa salaisten arkistojen avautuessa hiljalleen. Oman professuurinsa aikaista tutkimusta hän kommentoi seuraavasti:

− Viimeisen 10 vuoden aikana on käännytty siihen, että katsotaan esimerkiksi tietyn aselajin kehittymisen sadan vuoden kaarta ja etsitään sieltä isoja muutostrendejä. Tällöin puhutaan pitkistä leikkaavista muutostutkimuksista, jolloin sata vuotta voidaan lajitella yhdeksi väitöskirjaksi tai muutamaksi graduksi. Sotien aika on tällaisissa tutkimuksissa tietysti yksi osa, mutta ei se ainoa tarkasteltava ajanjakso.

Myös laadullisesta näkökulmasta kehitystä on havaittavissa. Opinnäytteen tekemistä varten on varattu enemmän aikaa kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten. Tämä korreloi Tynkkysen mukaan suoraan laatuun. Hän korostaa laadun takeena myös hyvää ohjausta, jota Maanpuolustuskorkeakoulu tarjoaa.

Tutkimusaukkoja sotien välissä ja kylmän sodan aikana

Suomalaisessa sotahistoriassa riittää jatkossakin tutkittavaa. Tynkkynen kertoo, että sisällissotaa sekä talvi- ja jatkosotaa voi aina tutkia uusista tulokulmista, mutta häntä viehättävät tutkimusnäkökulmasta 1920- ja 1930-luvut.

− Suomalainen sotahistorian tutkimus on painottunut sisällissotaan ja talvi- ja jatkosotaan. Sotien välinen 20 vuotta on jäänyt tutkimattomuuteen ja pintaa syvemmälle ei ole menty. Sieltä löytyisi paljon tutkittavaa, Tynkkynen perustelee.

Toinen tutkimattomuuden aukko löytyy kylmän sodan ajalta. Tynkkysen mielestä kylmää sotaa tulisi aikakautena tutkia Suomessa syvemmältä, sillä kirjoitettavaa olisi paljon, mikäli arkistoaineistoa saataisiin enemmän käyttöön. Tynkkynen kuitenkin toteaa, että sotilasammatillisen asiantuntemuksen tulee olla melko korkea, jotta ymmärtää arkistojen sisältöä ja pystyy tutkimaan niitä. Tästä johtuen hän uskookin aikakauden kiinnostavan erityisesti Puolustusvoimien piirissä olevia tutkijoita. Kylmän sodan ajan salaisia arkistoja ei juurikaan ole avattu Suomessa verrattuna esimerkiksi Ruotsiin.

− Me suomalaiset olimme kylmän sodan aikana YYA-sopimuksen kautta Neuvostoliiton kupeessa, ja se oli sellaista taiteilun aikaa. Meillä on vieläkin vähän sellainen olo, että tarvitseeko kaikista sen ajan asioista kirjoittaa ja puhua. Ruotsi oli tavallaan Suomen selän takana, ja siellä on ehkä tästä syystä kirjoitettu enemmän ja vapaammin kylmästä sodasta, Tynkkynen toteaa.

Sotahistoria on säilyttänyt suosionsa ja mielenkiintonsa suomalaisten keskuudessa

Sotahistoria kiinnostaa. Sotaan liittyvät teokset ovat jatkuvasti suomalaisten kirjakauppojen myydyimpien kirjojen listojen kärjessä. Mistä sotahistorian professori näkee kiinnostuksen kumpuavan?

− Raadollisesti sanottu, mutta sotahan herättää aina mielenkiintoa. Tarkoitan sitä, että sota on yhteiskunnan normaalista toimintatavasta ja sisällöstä täysin poikkeavaa toimintaa. Sota ilmiönä on sellainen, että siitä halutaan lukea ja keskustella, Tynkkynen pohtii.

Talvi- ja jatkosodilla on edelleen mielenkiintoarvoa osana Suomen sadan vuoden itsenäisyyttä. Tynkkynen selventää, että nykyään ei enää kirjoiteta pelkästään sodankäynnistä, vaan perustiedon ollessa jo käytössä syvennytään yhä pienempiin osasiin ja tulokulmiin. Suomen sotia on lähiaikoina käsitelty esimerkiksi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta.

Sotahistorian suosiosta kertovat myös sotatieteellisten seurojen suuret jäsenmäärät − esimerkiksi Suomen Sotahistoriallisessa Seurassa on toista tuhatta jäsentä. Harrastuneisuus on verrattain suurta verrattuna moniin muihin tieteenaloihin. Sotatieteellistä tutkimusta tukevat säätiöt ovat myös tärkeitä tahoja tutkimuksen rahoittamisessa. Tynkkynen ei näe ristiriitaa harrastajien ja akateemisesti koulutettujen tutkijoiden välillä.

− Sotatieteen harrastajissa on äärettömän paljon ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita jostain määrätystä teemasta. Tietoa ja osaamista on suunnattoman paljon ja jos kaikkien kirjoituksille löytyy lukijakunta, niin silloinhan niille on tilauksensa. Eli kyllä kaikki ollaan samassa kerroksessa, yksi vaan tietää enemmän toisesta asiasta kuin toinen, Tynkkynen kertoo.

Tynkkynen toivoo lisää resursseja Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimukselle

Maanpuolustuskorkeakoulu perustettiin vuonna 1993 ja se on melko nuori korkeakoulu suomalaisessa yliopistokentässä. Tynkkynen kertoo, että yliopistomaailmaan on ollut helppo sujahtaa, sillä sinne mahtuu hyvin monenlaisia tekijöitä aina taiteista sotatieteisiin ja lääketieteistä kauppatieteisiin.

Puolustusvoimien sisällä akateemisuus taas aiheutti alkuaikoina epäilyksiä. Akateemisuus nähtiin ristiriitaisena ja jopa vastakohtana upseerin uralla keskeiseen käytännön osaamiseen. Akateemisuuden ja käytännönläheisyyden yhdistelmä ei kuitenkaan ole yliopistomaailmassa vierasta − harjoittelevathan lääkäritkin työtään käytännössä teoreettisten opintojen lisäksi. Myös upseerikoulutus tähtää tutkintoon, jossa yhdistetään tieteelliset ja teoreettiset valmiudet käytäntöön.

− On arvokasta hahmottaa, että praktisen toiminnan taustojen ymmärtäminen antaa perusteita toiminnan kehittämiseen. Jos siis osaat jonkun tempun tietämättä miksi sitä tehdään, niin sitä on hirveän vaikea kehittää eteenpäin, Tynkkynen konkretisoi akateemisuuden ja käytännönläheisyyden yhdistelmän arvoa.

Opetus on Maanpuolustuskorkeakoululla hyvällä mallilla. Opetuksen laadun ja työelämävalmiuksien vaaliminen on Tynkkysen mielestä tärkeää, sillä korkeakoulu kasvattaa opiskelijansa suoraan ammattiin. Hän toivoo, että Maanpuolustuskorkeakoulu pysyy jatkossakin tiiviinä osana Puolustusvoimia ja tuottaa eri tutkintotasoilta kentällä tarvittavan sotatieteellisen osaamisen.

Tutkimuspuolikin on kehittynyt vuosien saatossa, mutta nousukulma on Tynkkysen mukaan ollut melko loiva. Taloudellisia resursseja tutkimuksen kehittämiseen olisi, mutta tekijöiden määrä on kasvanut hitaasti. Pitkään Maanpuolustuskorkeakoululla työskennelleenä Tynkkynen näkisi korkeakoulun hyvänä Puolustusvoimien tutkimustoiminnan kokonaiskentän johtajana. Hän toivoisikin, että tutkimustoimintaa keskitettäisiin enemmän korkeakoulun alaisuuteen. Tällä hetkellä puolustusvoimallinen tutkimus on hajautunut Maanpuolustuskorkeakoulun, Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen ja puolustushaarojen tutkimuskeskuksiin. Toinen ratkaisu tutkijoiden määrän lisäämiseen voisi olla siviiliyhteistyön lisääminen. Esimerkiksi tohtoriopiskelijoiden joukossa on kasvavissa määrin siviiliopiskelijoita.

Upseerius alkaa oikeanlaisesta asenteesta

Millainen on Tynkkysen mielestä hyvä upseeri nykypäivänä? Maanpuolustuskorkeakoulun tärkein tehtävä kandidaattiopiskelijoiden osalta on Tynkkysen mukaan upseerin asenteiden kouluttaminen. Osaamista on helpompi paikata jälkeenpäin, mutta oikeanlainen asenne on sisäistettävä jo alussa. Kadetin on mukauduttava järjestelmään ja hahmotettava Puolustusvoimien arvot sekä toimintatavat.

Oikeanlainen upseerin asenne sisältää Tynkkysen mielestä sellaisia ominaispiirteitä kuten täsmällisyys, säntillisyys, päätöksentekokyky ja asioiden suunnittelukyky. Yksittäisiä piirteitä, jotka oikeastaan kuuluvat jokaisen hyvän työntekijän ominaisuuksiin työyhteisöstä riippumatta, voisi listata loputtomiin. Tärkeämpää on Tynkkysen mukaan pitää upseeriuden ydin kirkkaana mielessä.

− Koulutamme ihmisiä, joiden pitäisi pystyä hoitamaan tehtävät sodan aikana. Sotaväen ylläpitäminen on ikään kuin vakuutusmaksu: pahan päivän varalle on varauduttu. Vaikka toimimme rauhan aikana, niin valmiuksien pitäisi kattaa sodanajan valmiudet. Jos se unohdetaan, niin emme täytä perustehtäväämme. Syvässä rauhan tilassa on helppo painaa syrjään se, että mitä varten me olemme, hän tiivistää.

Viran päättyminen väljentää aikaa tutkimukselle ja vapaa-ajalle

Historian tutkimuksen yhteiskunnallinen merkittävyys on Tynkkyselle selkeää. Hän korostaa, että uutta kehitettäessä historiallinen kehityskaari on ymmärrettävä, jotta vanhoja asioita ei keksitä uutena. Historian tutkimus auttaa ymmärtämään yhteiskunnan nopeaa kehittymisrytmiä ja sitä, miksi on kehitytty niin kuin on kehitytty.

− Ei ihmisen toiminnassa, päätöksentekokyvyssä tai moraalissa ole tapahtunut historian saatossa mitään. Vanhat mekanismit toistuvat. Se miten esimerkiksi tekniikka tuo lisää mahdollisuuksia, ei poista ihmistä toimijana ja päätöksentekijänä. Minun on vaikea nähdä sitä, etteikö historiassa tapahtuneilla asioilla olisi arvoa jatkossakin, hän pohtii.

Tynkkysen tutkimustyö jatkuu Maanpuolustuskorkeakoululla professuurin päätyttyä. Hän on mukana useammassa tutkimusprojektissa, ja tutkimustyötä riittää tuleville vuosille "niin paljon kuin vaan jaksaa tehdä".

Hän kuvailee viran päättymistä loivana laskuna eläköitymiseen. Uusien tietojärjestelmien käytön opettelu ei enää herätä mielenkiintoa, joten on Tynkkysen mukaan otollinen hetki jäädä pois professorin virasta. Seuraavaksi hän suuntaa harrastuksiensa pariin Lappiin. Kuten ennenkin, vapaa-ajalla tulevat painottumaan metsästys ja kalastus. Luonto vaikuttaa olevan keskeisessä roolissa Tynkkysen elämässä. Ennen upseerin uraa mielessä kävi muun muassa metsänhoitajan ammatti.