Hyppää sisältöön

Sukset helpottavat liikkumista maastossa - etenkin talvella

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 30.3.2021 13.38
Lähikuva maastosuksen pohjasta ja sauvan sommasta.

Sotilaan hiihtotaitoa voidaan yleisesti pitää yhtenä Suomen armeijan menestyksen kivijalkana kautta sen historian. Puolustusvoimissa hiihtokoulutuksen tavoitteena on, että taistelijat oppivat suksilla liikkumisen perustiedot ja -taidot, ne jotka tekevät mahdolliseksi suksilla etenemisen taistelukentän eri olosuhteissa.

Hiihtokoulutus on myös tehokas kehittämään taistelijoiden verenkierto- ja hengityselimistöä pitkäkestoisiin lajisuorituksiin. Hiihtoharjoituksissa edetään koulutettavien osaamisen mukaisesti. Harjoittelu antaa perustiedot hiihtovarusteista ja suksien voitelusta, harjoittaa tasapainoa ja suksien hallintaa, opettaa perustaidot ja -tiedot eri hiihtotapojen tekniikoista sekä opettaa käyttämään eri tekniikoita erilaisiin maastonkohtiin (alamäki ja ylämäki).

Kainuun prikaatissa hiihtokoulutuksesta vastaavat perusyksiköt. Jokainen varusmies saa perusteet suksilla liikkumiseen ja hiihtotaidon kehittämiseen. Opittuja taitoja harjaannutetaan siirtymisten, hiihtomarssien ja taisteluharjoitusten yhteydessä.

Osaamisensa tasoa ja omaa kuntoa varusmiehet pääsevät mittaamaan oman joukkoyksikön välisissä hiihtokilpailuissa, jotka vuonna 2021 hiihdettiin viestikilpailuina. Viisiosuuksisessa viestissä joukkueen tehtävänä on hiihtää noin 5 kilometriä. Joukkueella on käytettävissään vain kaksi suksiparia, joten viestin aikana on vaihdettava vielä sukset kilpailijalta toiselle.

Kainuun prikaatissa varusmiespalvelusta suorittavat myös ikäluokkansa parhaimmat maastohiihtäjät, ampumahiihtäjät, hiihtosuunnistajat, yhdistetyn ja mäkihypyn urheilijat. He suorittavat palveluksensa 3. jääkärikomppaniassa erikoistuen sotilaina tiedustelijoiksi. Heidän ja muiden hiihtourheilua harrastavien varusmiesten palveluksen kohokohta on keväisin järjestettävät hiihdon sotilaiden Suomen mestaruuskilpailut sekä Oltermannin viestikilpailu.

Hiihdon sotilaiden Suomen mestaruuskilpailuissa kilpaillaan rynnäkkökivääriampumahiihdon, ampumahiihdon, maastohiihdon ja partiohiihdon sotilaiden mestaruuksista.

Oltermannin viestikilpailu on Puolustusvoimien vanhin hiihtokilpailu, joka yleensä koostuu noin 70-90 kilometrin hiihtomatkasta. Viestiä välitettiin hiihtäen ensimmäisen kerran vuonna 1933, minkä jälkeen kilpailua on järjestetty vuodesta 1951 lähtien. Kilpailu hiihdetään taistelijapareittain SA-suksilla kaksiosaisena takaa-ajokilpailuna kymmenen hengen joukkueilla. Viestin ankkuri, palkattuun henkilöstöön kuuluva upseeri, tuo viestin maaliin yksin.

Vain kaikista kovimmat hiihtäjät saavat nimensä Oltermannin sauvaan, joka jaetaan viestikilpailun voiton merkiksi. Kilpailun järjestävät vuosittain Maavoimien joukko-osastot eri puolilla Suomea. Vuonna 2021 Oltermannin hiihtokilpailun järjestää Jääkäriprikaati, joten tiedossa on takuuvarmasti luminen kilpailu.

Kainuun prikaati lähetti oman joukkueensa pohjoiseen kilpailemaan Oltermannin voitosta. Puolustavana mestarina joukkueen tehtävänä oli tuoda Oltermannin sauva jälleen takaisin Kainuun prikaatiin.

Joukkueemme valmistautui hyvin. Välineet testattiin ja koehiihdettiin omassa harjoittelukilpailussa, Mini-Oltermannissa. Harjoituskilpailun tehtävänä oli opettaa joukkueen jäsenille Oltermannin kilpailun perinteet ja haasteet.

Hyvä etukäteissuunnittelu, reittien merkintä ja latujen valmistelu, pimeäsuunnistustaidot ja rautainen kunto ovat kilpailussa menestymisen kulmakiviä. Toivotamme joukkueellemme hyviä suorituksia 31.3.-1.4. yöllä hiihdettävään kilpailuun!

» Kilpailutiedotteeseen

» Liveseurantaan

Joukko-osasto Kajaani
´