Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus järjesti vuoden 2022 ensimmäisen työpajan henkilöstölleen laadukkaiden opetustapahtumien kehittämiseksi

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 17.1.2022 12.52
Tiedote
Siviileita ja sotilaita seisoo ulkona valokuvauskorokkeella talvimaisemassa.
Työpajaan osallistui sekä PVKVK:n henkilökuntaa että kurssien avainhenkilöitä henkilöstöpoolista.

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus järjestää vuosittain henkilöstön koulutukseen ja toiminnan kehittämiseen tähtääviä työpajoja tai koulutustilaisuuksia varmistaakseen toiminnan jatkuvan kehittämisen ja laadun.

Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen (PVKVK) vuosi 2022 polkaistiin käyntiin henkilöstön työpajalla. Hybridimallilla toteutettuun työpajaan osallistui keskuksen henkilökuntaa kurssi- ja kehittämissektoreilta ja kurssien avainhenkilöstöä poolista sekä Santahaminassa että verkon yli. Pääpaino työpajassa oli laatutoiminnan ja kurssien ohjausasiakirjojen dokumentoinnin koulutuksessa ja kehittämisessä osana PVKVK:n pedagogisen konseptin mukaista jatkuvaa kehittämistä ja laadun parantamista. Työpajan aikana kerrattiin System Approach to Training (SAT) –suunnitteluprosessin ja käänteisen oppimisen (flipped classroom) periaatteita.

Lisäksi kurssien henkilöstö jakoi edellisen vuoden kursseilta hyviä käytänteitä ja mokia. Vuonna 2021 PVKVK järjesti kaksi laajaa kurssia täysin verkon yli toteutettuina (lue lisää: NATO UN POC  ja POSMC ) ja kehitti monimuoto-opetustaan panostamalla esimerkiksi PVMoodle:n ja muiden sähköisten työkalujen käyttöön kurssien toteutuksessa, josta saatiin hyviä kokemuksia myös muiden kurssien käyttöön.

Työpajan aikana kurssien avainhenkilöstö yhdessä keskuksen henkilökunnan kanssa tuottivat omien vastuualueidensa mukaisesti kurssien toimeenpanosuunnitelmat, joissa tarkasteltiin kurssien dokumentoinnin tilannetta, kehittämistarpeita ja henkilöstötilannetta. Kokeneiden poolilaisten osallistuminen sekä kurssien ja opetustapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen on elintärkeä voimavara keskuksen toiminnalle. Eri kurssien henkilöstön kokoaminen yhteen koettiin varsin hedelmälliseksi ja innostavaksi: kurssien välistä synergiaa ja resurssien yhteiskäyttöä pystytään koordinoimaan paremmin, ja jakamaan uusia ajatuksia opetuksen järjestämiseen.


Työpajan hyvästä ”pöhinästä” on hyvä jatkaa PVKVK :n ensi viikon suunnitteluseminaariin, jossa keskuksen henkilöstö kokoontuu toiminnan kehittämisen ja tulevien toimintojen suunnittelun pariin.

´