Hyppää sisältöön

Sarkajuhla palaa vihdoin Maanpuolustuskorkeakoululle

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 14.10.2022 13.35
Tiedote

Kauan sitä on odotettu! Maanpuolustuskorkeakoululla päästään jälleen viettämään kadettien Sarkajuhlaa kaikessa komeudessaan ja perinteisyydessään. 108. kadetti- ja 91. merikadettikurssin Sarkajuhlatoimikunnan edustajat kertaavat, mikä Sarkajuhla oikein on ja miksi sitä juhlitaan. Entä mitä tekemistä juhlalla on kadettiperinteiden kanssa?

Sarkajuhla on lähtökohtaisesti ensimmäisen vuoden kadettien tapahtuma. Juhlaa vietetään normaalisti Kadettikoulun perinnepäivän yhteydessä maaliskuun lopulla. Koronapandemian takia kuviot menivät 108. kadetti- ja 91. merikadettikurssin osalta keväällä uusiksi, ja juhlapäivä siirtyi lokakuulle. 

Sarkajuhlan viettoon liittyvää symbolista merkitystä pandemia ei keväällä silti poistanut.  

- Vaikka itse juhla siirtyikin myöhemmäksi, annoimme kadettilupauksemme perinteiseen tapaan keväällä. Kadettilupauksen myötä kadetit liitetään symbolisesti upseerien katkeamattomaan ketjuun, selventää 108. kadettikurssin Sarkajuhlatoimikunnan puheenjohtaja, kadetti Perttu Leinonen. 

- Lupaus on tärkeä virstanpylväs meille kadeteille, täydentää kadetti Nina Lindqvist, joka on tehnyt töitä Sarkajuhlan eteen juhlatoimikunnan varapuheenjohtajana. 

Sarkajuhlan nimi juontaa juurensa 1920-luvulle, jolloin nuorimman vuosikurssin kadetit luopuivat sarkapuvuistaan. Kadettikoulun perinnepäivän yhteydessä ja kadettilupauksen myötä kadetit saavat alkaa käyttää m/22 juhlapukuaan, joka tänä vuonna täyttää 100 vuotta. Perinteisesti Sarkajuhla onkin ensimmäinen tilaisuus, jossa kadetit juhlapuvussa esiintyvät.  

- Me olemme saaneet käyttää pukua keväästä saakka, ja tässä on ollutkin jo tilaisuuksia, jossa juhlapuvulle on ollut tarvetta, selventää juhlatoimikunnan sihteeri, kadettialikersantti Ville Karirinne

Juhla rakentuu kurssilaisten yhteistyönä

Muuttuneiden aikataulujen myötä 108. kadettikurssin Sarkajuhlatoimikunnalla on riittänyt kesän ja syksyn mittaan tekemistä.

- Pyörät olivat jo hyvin pyörimässä viime talvena ja järjestelyt hyvässä vaiheessa, kunnes peli laitettiin pandemian takia seis. Vaikka kaiken käynnistäminen uudestaan syksyä varten on tuonut omat haasteensa, olemme onnistuneet järjestelyissä mielestämme hyvin, kertoo kadettialikersantti Karirinne.

Juhlan toteutumisen ja onnistumisen osalta jokaisen kurssilaisen aktiivisuus koituu kaikkien yhteiseksi hyväksi.

- Vaikka meillä onkin kahdeksanhenkinen toimikuntamme järjestelyjä varten, on juhlan rakentaminen lopulta koko kurssin yhteinen juttu. Jokaisen tulisi osallistua vähintään varainkeruuseen, kertoo kadetti Leinonen.

Kurssin kädenjälki näkyy juhlan kokonaisuudessa muutoinkin:

- Olemme hyödyntäneet myös kurssilaisten omia taitoja järjestelyissä. Esimerkiksi graafisessa suunnittelussa alan osaajat ovat olleet iso apu. Lisäksi Kadettitoverikunnan kanssa on ollut paljon juhliin liittyvää yhteistyötä, kertoo kadetti Lindqvist.

- Vaikka juhlan perusrunko on pitkälti perinteitä kunnioittava, voimme kurssina tehdä juhlasta oman näköisemme esimerkiksi juuri koristelun ja ohjelmanumeroiden suunnittelun kautta, kadetti Leinonen selventää.

Kadettiperinteet tärkeä osa myös arkea

Sarkajuhla on yksi Kadettikoulun vanhimmista ja näkyvimmistä perinteistä. Perinteikkyys näkyy upseerikoulutuksessa juhlien lisäksi muutoinkin. Mitä kadettiperinteillä oikein tarkoitetaan?

- Kadettiperinteet ovat ennen itsenäisesti toimineen ja nykyään Maanpuolustuskorkeakoulun organisaatioon kuuluvan Kadettikoulun perinteitä, jotka pyrkivät liittämään vuosisatoja kestäneen upseerikoulutuksen yhteen eli luomaan yhteenkuuluvuutta kurssien välillä aina sieltä kadettikurssilta numero yksi tänne kurssiin numero 108 ja tästä eteenpäin, kadettialikersantti Karirinne muotoilee.

Vastuu perinnekasvatuksesta ja perinteiden eteenpäin siirtämisestä nuorimmalle kadettikurssille on aina edellisellä, vanhemmalla kurssilla. Vanhemmat kadetit neuvovat ja opastavat esimerkillään uusia opiskelijoita kunnioittamaan perinnetapoja ja -käytäntöjä. 

- Suuri osa perinteistä opitaan ihan kadetin arjessa. Perinnekasvatuksesta suurin ja konkreettisin esimerkki ovat perinneruokailut. Eli nuorempi kurssi lounastaa vanhemman kurssin kanssa, ja ruokailun lomassa keskustellaan perinteistä ja ihan päivänpolttavista asioista myös, Karirinne jatkaa.

Yhteiset kokemukset yhdistävät upseerisukupolvia

Perinnetoiminta lisää kurssien välistä yhteistyötä ja vie historiallista jatkumoa eteenpäin.

- Emme välttämättä ymmärtäisi kaikkea Kadettikoulun ja upseerikoulutuksen historiaa, miten se on muokkautunut ja miksi siitä on tullut juuri tällaista, kun nyt on, jos vanhoja perinteitä ei vaalittaisi, kadetti Lindqvist pohtii.

Perinnekasvatus heijastuu myös tulevaan upseerinuraan. Vaikka upseerikoulutus kehittyy koko ajan, ja opiskelu Kadettikoulussa on erilasta verrattuna vaikkapa parinkymmenen vuoden takaiseen, perinteet yhdistävät sukupolvia.

- Kun tulevaisuudessa tulemme työskentelemään vanhempien upseerien kanssa, on meillä tietty kokemuspohja, jonka yhdessä jaamme. Eli vaikka itse opetus olisikin ollut erilaista, löytyy aina yhteistä keskusteltavaa siitä, mitä koulussa olemme kokeneet. Se on mielestäni tärkeää, tiivistää kadetti Leinonen. 

Mieleenpainuvaa iltaa kohti

Suuri juhlapäivä koittaa vihdoin tänään, kun 108. kadetti- ja 91. merikadettikurssin opiskelijat seuralaisineen, koulun henkilökunta ja kutsuvieraat kokoontuvat Maanpuolustuskorkeakoulun juhlasaliin viettämään iltaa. Millainen merkitys Sarkajuhlalla kadeteille lopulta on? 

- Kyllä tätä on kadettitoverien kesken odotettu kuin kuuta nousevaa. Erityisen mieleenpainuva juhla olisi varmasti silloin oikealla paikallaan ensimmäisen vuoden keväällä, mutta meillä tunnearvoa lisää juuri se, että olemme joutuneet odottamaan näin pitkään, toteaa kadettialikersantti Karirinne.

Kuva: Unsplash

Seuralla on tunnetusti suuri vaikutus sekä juhlien onnistumisen että mieleen painumisen kannalta. 

- Sarkajuhla on yksi niistä ainoista juhlista, jonka vietämme koko kurssin kesken yhdessä. Seuraavaksi juhlimme samalla kokoonpanolla kandiksi valmistumista vajaan parin vuoden päästä, kadetti Lindqvist muistuttaa.

- Yhteinen mielipide kurssin puolesta varmasti on, että Sarkajuhla sinne ykköseksi tai kakkoseksi tärkeysjärjestyksessä juhlien osalta meillä menee. Hieno ilta on tulossa, päättää kadetti Leinonen. 

Ikimuistoista iltaa kaikille osallisille!

´