Hyppää sisältöön

Kadetti Rambergin ajatuksia valmistumisen kynnyksellä

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 29.8.2019 14.59
Kolumni

103. kadettikurssi ja 86. merikadettikurssi valmistuvat sotatieteiden kandidaateiksi huomenna perjantaina 30. elokuuta 2019. Kadetti Frans Ramberg muistelee lämmöllä, mutta jo hieman haikein mielin kuluneita vuosia Kadettikoulussa ja kertoo jatkavansa innostuneena kohti opetusupseerin tehtäviä Porin prikaatissa.

Kadetti Ramberg

Upseerin ura haaveena lapsesta saakka

Kadetti Ramberg kertoo, että hakeutuminen sotilasuralle on ollut mielessä läpi elämän. Monilla kiinnostus upseerin uraa kohtaan herää vasta varusmiespalveluksen aikana, mutta Ramberg kertoo olleensa jo yläkoulu- ja lukioikäisenä melko varma uravalinnastaan.

− Olen seitsemänvuotiaana päättänyt, että haluan tälle alalle, Ramberg toteaa.

Ramberg pohtii koululle asettamiensa odotusten täyttyneen. Hän kertoo, että sai jo varusmiespalveluksen aikana vinkkejä kouluttajiltaan muun muassa Kadettikoulussa tarvittavan oikeanlaisen asenteen muodostamiseen. Lisäksi esimerkiksi Koulutus 2020 -ohjelmaan liittyvät opinnot antavat luottamusta tulevaan.

− Pääsemme itse uuden asian asiantuntijana töihin, ja tuntuu, että on jo jotain annettavaa, Ramberg miettii.

Ramberg opiskeli itse kranaatinheitinopintosuunnalla. Kiinnostus tulenjohtoa ja jalkaväkeä kohtaan heräsi jo varusmiespalveluksen aikana, mutta viimeistään opintosuuntien infopäivässä kranaatinheitinlinjaa esitellyt vakuuttava kouluttaja sai Rambergin hakeutumaan opintoihin.

Yhteisöllisyys on ollut keskeisessä roolissa läpi opintojen, ja lujia ihmissuhteita on muodostunut vaativissa harjoituksissa ja tiiviisti yhdessä asuessa ja työskennellessä. Päällimmäisenä tunteena kaksi päivää ennen valmistumista on haikeus − osa parhaista kurssikavereista siirtyy toiselle puolelle Suomea seuraaviin tehtäviin. Toisaalta kaikkien jatkaessa Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen palveluksessa kurssikavereihin tulee törmättyä tulevaisuudessakin, vaikka palveluspaikat vaihtelevat ympäri Suomea.

Tapahtumarikkaat kolme vuotta jäävät ikimuistoisina mieleen

Kohokohtina kadettikoulutuksesta Ramberg nostaa lukuisat arvokkaat tapahtumat, joissa on päässyt edustamaan. Hän kertoo esimerkiksi presidentti Mauno Koiviston hautajaisista, joissa pääsi taittelemaan kolmen muun kadetin kanssa Suomen lippua 2,7 miljoonan suomalaisen seuratessa suoraa lähetystä television välityksellä. Ensimmäisenä opiskeluvuotena Ramberg pääsi osallistumaan myös saksalaisiin sotilasurheilukilpailuihin.

Viimeisen opiskeluvuoden aikana kranaatinheitinlinjalla kertyi reilu 110 maastopäivää. Mieleen on painunut muun muassa neljän päivän jalkaväkilinjan SERE A -kurssi, jossa harjoiteltiin maastossa selviytymistä.

− Meillä ei ollut ruokaa mukana, vaan hankittiin ruoka itse. Päästiin esimerkiksi harjoittelemaan, miten selviytyä järviruo’onjuurella, joka muuten maistui ihan hyvältä. Lisäksi tehtiin rinkoista kanootit, ylitettiin vesistöjä ja yövyttiin maastossa, Ramberg muistelee hymyillen.

Ramberg uskoo kiinnostuksenkohteiden tarkentuvan työelämässä

Huomenna luutnantiksi ylennettävä Ramberg odottaa uusia haasteita innokkaasti. Hän kertoo, että vastaanotto uuteen palveluspaikkaan on ollut todella lämmin ja rohkaiseva. Rambergin ensimmäinen tehtävä on toimia aliupseerikurssin kouluttajana.

− En ole ikinä ollut töissä Puolustusvoimissa, sillä tulin suoraan varusmiespalveluksesta Maanpuolustuskorkeakouluun enkä ole ollut kesätöissä kadettina. En siis vielä tiedä, mitä kaikkea odottaa, mutta tulevat työkaverit ja esimiehet vaikuttivat tosi mukavilta, ja se rohkaisee vain lisää hyppäämään "suoraan syvään päätyyn", Ramberg pohtii.

Ramberg uskoo seuraavien viiden vuoden työelämässä tarkentavan hänen kiinnostuksenkohteitaan ja tavoitteitaan uralla.

− Ehkä seuraavan viiden vuoden aikana löydän jutun, joka kiinnostaa minua tosi paljon. Jos jotain konkreettista pitää mainita, niin innostuin kranaatinheitinlinjan aikana paljon tulenjohdosta eli se voisi olla yksi vaihtoehto, hän miettii.

Raskaita ja vaikeita hetkiä tulee kaikille, mutta tukiverkosto pitää huolta

Uusi kadettikurssi aloittaa opintonsa ensi viikon keskiviikkona. Ramberg kannustaa uusia opiskelijoita tulemaan Santahaminaan avoimin mielin. Hän toteaa, että rankkoja ja haastavia hetkiä tulee kaikille, mutta itselle on osattava olla myös armollinen.

− Ihan varmasti jokaiselle, joka tulee tähän kouluun, tulee raskaita hetkiä ja tuntuu, että ei välttämättä aina jaksa. Se on ihan ok. Ehkä sen takia Kadettikoulu on tehty sellaiseksi, että täällä on tosi vahva tukiverkosto ja varsinkin vertaisten tukiverkosto. Pitää luottaa ja uskoa niihin ja pyytää apua tarvittaessa, Ramberg muistuttaa.

Vuonna 2016 alkaneet 103. kadettikurssin ja 86.merikadettikurssin sotatieteiden kandidaattiopinnot huipentuvat perjantaina koko päivän kestäviin juhlallisuuksiin. Arvokkaan juhlapäivän kulkua voi seurata Maanpuolustuskorkeakoulun some-kanavilla.

Työ ja koulutus
´