Hyppää sisältöön

Kohti upseerinuraa – valmistuvien kadettien tunnelmointia

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 24.8.2023 10.44
Tiedote

107. kadettikurssi ja 90. merikadettikurssi juhlivat valmistumistaan tämän viikon perjantaina 25. elokuuta. Kolmen vuoden puurtaminen huipentuu valmistumisjuhlaan, jossa tasavallan presidentti ylentää kadetit luutnanteiksi. Sotatieteiden kandidaatiksi valmistumisen ja ylentymisen jälkeen tuoreet luutnantit suuntaavat kouluttajan työtehtäviin eri puolille Suomea viideksi vuodeksi ennen paluuta Maanpuolustuskorkeakoululle maisteriopintoihin.

Kadetit Jaakko Ahola (oik.) ja August Blauberg valmistuvat perjantaina sotatieteiden kandidaateiksi ja ylentyvät luutnanteiksi.

Kadettien viimeinen opintoviikko vierähti käyntiin maanantaina. Valmistumisviikolla eivät kuitenkaan enää oppikirjat kulu, vaan luvassa on juhlimista ja hauskanpitoa kurssilaisten kesken. Kranaatinheitinopintosuunnalla opiskellut Jaakko Ahola sekä laivasto-opintosuunnalla opiskellut August Blauberg kertovat odotuksistaan viimeiselle viikolle.

”Opinnot ovat nyt takana ja luvassa on paljon yhdessä tekemistä kurssin kanssa. Tuntuu hyvältä päästä viettämään vielä viimeistä viikkoa osana tiivistä ryhmää, jonka kanssa on kolme vuotta yhdessä toimittu”, Blauberg kertoo.

”Odotan ehdottomasti hauskanpitoa yhdessä, mutta erityisesti itse valmistumista perjantaina. Kolme vuotta olemme ahkeroineet kohti tätä hetkeä, ja viimeinkin kova työ palkitaan”, Ahola lisää.

Pelkkää juhlintaa viikko ei kuitenkaan ole, sillä katse on suunnattu jo tiukasti kohti alkavaa työuraa. Blauberg kertookin viikon ohjelmaan kuuluvan paljon työelämään valmistavaa opetusta.

”Tulevaa työelämää varten orientoidutaan luennoilla. Niillä pohditaan kaikkea opittua laajempana kokonaisuutena yksittäisten taitojen sijaan. ”

Opinnot saavat kunniakkaan päätöksen perjantaina, kun kadetit marssivat Eduskuntatalolta Presidentinlinnaan, jossa tasavallan presidentti ylentää heidät luutnanteiksi ja nimittää virkasuhteeseen Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen palvelukseen.

Poliisi, palomies vai kenties sotilas?

Sotilaan ja ennen kaikkea upseerin ammatti on perinteikäs ja arvokas uravalinta, johon moni tuntee kutsumusta jo nuoresta iästä.

”Pienestä asti olen tiennyt ryhtyväni jonkinlaiseksi viranomaiseksi. Poliisi, palomies ja sotilas pyörivät vaihdellen mielessä. Lopulta kuitenkin upseerinura tuntui itselleni kaikista luontevimmalta”, Ahola pohtii uravalintaansa.

Usein kiinnostus upseerinuraan konkretisoituu varusmiespalveluksessa. Varusmiespalvelus tarjoaa kurkistuksen siviilielämästä huomattavasti poikkeavaan sotilasmaailmaan. Myös Ahola ja Blauberg saivat kipinän sotilasuraan palvelusta suorittaessaan.

”Ennen varusmiespalvelustani minulla oli selkeät suunnitelmat siirtyä kotiutumiseni jälkeen oman alani töihin taloja rakentamaan. Palveluksen aikana mielenkiinto upseerin uraa kohtaan kuitenkin kasvoi, pääosin kouluttajieni myötävaikuttamana”, Ahola jatkaa.

”Varusmiespalveluksella oli iso rooli uravalintaani tehdessä. Lähipiiristäni löytyy kadettikoulun käyneitä ihmisiä, jotka loivat käsityksen Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä Puolustusvoimista hyvinä opiskelu- ja työpaikkoina, mutta ammattitaitoiset kouluttajat onnistuivat toiminnallaan kasvattamaan kiinnostustani entisestään”, kertoo Blauberg.

Joukko on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki

Maanpuolustuskorkeakoulun kaikessa tekemisessä korostuu ryhmähenki. Kurssilla asiat tehdään yhdessä ryhmänä, joten toimivan yhteistyön rooli on merkittävä. Erinomainen ryhmähenki onkin kadettien mielestä yksi mieleenpainuvia asioita kurssilta.

”Mieleeni muistuvat kaikki ryhmähenkeä kohottaneet haasteet. Niistä selvittyämme olimme aina hieman entistä tiiviimpi joukko. Myös koulupäivien jälkeiset illanistujaiset ja vastaavat omatoimiset ryhmäytymiset ovat jääneet vahvasti mieleen”, Ahola muistelee.

”Mieleenpainuvimpia hetkiä olivat kaikki niin sanottuun upseerikasvatukseen liittyvät illanvietot ja tapahtumat kurssin kesken, unohtamatta erilaisia perinnetapahtumia, joissa yhteishenki suorastaan huokui”, hehkuttaa Blauberg.

Kurssilta on jäänyt yksittäisiäkin ikimuistoisia tapahtumia mieleen.

”Yksi ehdottomista huippuhetkistä oli hyppykurssi, jossa pääsimme hyppäämään helikopterista. Lisäksi kaikki fyysiset ja yleisesti haastavat harjoitukset esimerkiksi Lapissa ovat painuneet mieleen lämpiminä muistoina niistä selvittyä”, pohtii Ahola.

”Laivasto-opintosuunnalla olimme paljon merillä, mutta paras kokemus oli ehdottomasti seitsemän viikon pituinen koulutuspurjehdus”, Blauberg kertoo.

Kohti kansainvälistä sotilasuraa

Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys ovat tuoneet oman lisänsä valmistuvien kadettien opintoaikoihin. Perjantaina valmistuvat kurssit ovatkin ensimmäiset, jotka valmistuvat Nato-Suomessa. Ahola ja Blauberg pohtivat muuttuneen turvallisuusympäristön tuoneen konkretiaa ja uusia näkökulmia opintoihin.

”Sota Euroopassa on tuonut paljon konkretiaa ja realismia opintoihin. Se on myös osaltaan lisännyt motivaatiota; se mikä ennen tehtiin viimeisen päälle, tehdään nyt vielä paremmin”, Ahola sanoo.

”Kandiajan tavoitteenani oli, että valmistuttuani voin nähdä työni jäljen alaisissani. Olen saanut hyvät työkalut kouluttamiseen ja odotan pääseväni harjaantumaan niissä. Suuremmista tavoitteista en ole vielä varma, mutta kansainväliset tehtävät kiinnostavat kovasti, hän jatkaa”

”Tavoitteenani on päästä urallani niin pitkälle, kun omat rahkeet riittävät, ja ehdottomasti kansainvälisellä urapolulla. Aion tähdätä huipulle ylimpiin virkoihin asti”, Blauberg pohtii.

Valmistumisen kynnyksellä kadetit lähettävät kannustavia terveisiä nuoremmille kursseille.

”Opiskelkaa ruotsia ja muistakaa tehdä kandi ajoissa valmiiksi. Älkääkä vakavoituko missään vaiheessa”, Ahola käskee hymyillen.

”Pitäkää huolta omasta jaksamisestanne fyysisen kunnon, sekä huumorin kautta”, Blauberg päättää.

´