Oliko Suomen jatkosota pääosin puolustus- vai hyökkäyssotaa?

Uusi teos avaa Suomen jatkosotaa 1940-luvun kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuosina 1939–40 käydyn talvisodan aikana Suomen sotatoimet olivat yleisen tulkinnan mukaan oikeutettua puolustussotaa. Vuosina 1941–44 käyty jatkosota ei kuitenkaan ole yhtä helposti tulkittavissa, ja etenkin Suomen toimet vuonna 1941 ovat herättäneet kysymyksiä.

Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikaisella on jo vuosikymmenien kokemus alastaan. Hän on aiemmin tutkinut esimerkiksi Suomen sisällissotaa tästä näkökulmasta. Tuoreessa teoksessaan ’Suomen jatkosota 1940-luvun kansainvälisen oikeuden näkökulmasta’ hän pureutuu jatkosodan oikeudellisiin kysymyksiin. 

”Teosta tehdessäni halusin riisua Suomen kansalaisuuteni väliaikaisesti. Aiemmilta vuosikymmeniltä aiheesta on julkaistu paljon patrioottisia kirjoituksia. Pyrin lähestymään aihetta mahdollisimman neutraalisti, ilman ennakko-oletuksia.” 

Teos käsittelee jatkosodan sotatoimien oikeuskysymysten lisäksi Suomen jatkosodan aikaisten sotavankien kohtelua ja kysymystä siitä, kohdeltiinko Suomea liian ankarasti rauhanehdoissa.

”En ole historioitsija, mutta teosta tehdessä asetuin aluksi historiantutkijan saappaisiin. Materiaalia olen kerännyt jo vuosia erinomaisilta historioitsijoilta, ja kun pohjaa oli tarpeeksi aloin varoen soveltaa sitä kansainvälisen oikeuden näkökulmaan”, kertoo Hannikainen kirjoitusprosessista.

Uusi näkökulma jatkosodan tutkimukseen

Jatkosotaa ei ole tästä näkökulmasta vielä aiemmin tutkittu, ja Hannikainen toivookin aiheen tulevaisuudessa herättävän kiinnostusta esimerkiksi väitöskirjan aiheena. Teoksen tulokset ovatkin siis ensimmäiset laatuaan, mutta eivät Hannikaisen mukaan yllätyksellisiä.  

”Ensinnäkin, pohdittaessa oliko sota liittolais- vai erillissotaa, niin kyllä se liittolaissotaa oli. Etenkin vuoden 1941 loppupuolella kansainvälistä oikeutta rikottiin pahastikin Suomen toimesta. Suomen johtajat tekivät näkökulmastani virhearvion uskoessaan Saksan ylivoimaan Neuvostoliittoon nähden, ja Suomi hyökkäsi Hitlerin Saksan rinnalla Neuvostoliittoon kohtalokkain seurauksin”, Hannikainen toteaa. 

”Suomi kuitenkin havahtui nopeasti tekemäänsä virheeseen eikä vuoden 1941 jälkeen jatkanut Saksan aktiivista tukemista vaan ryhtyi varovaisemmaksi. Sota muuttui vähitellen puolustussodaksi.”

Hannikainen toteaa sodan olleen aluksi hyökkäyssotaa, vaikka sen luonne muuttuikin ajan kuluessa. Aluksi sodan luonne oli kuitenkin melko selvää poliittiselle ja sotilaalliselle johdolle.

”Suomen johtajille ei voinut tulla vuonna 1941 yllätyksenä, että Saksan sodankäynti oli raakaa hävitys- ja tuhoamissotaa. Lisäksi Suomi eteni välittömästi talvisodassa menettäneet alueet takaisinvallattuaan Neuvostoliiton rajan yli miehittäen lopulta lähes koko Itä-Karjalan, joka ei ollut koskaan kuulunut Suomeen.”

Hannikainen painottaa kuitenkin Suomen vähitellen tapahtunutta irtautumista Saksan sotatoimien rinnalta, kun sodan realismi hiipi päätöksentekoon. Samoin hän korostaa, että Neuvostoliitto rikkoi räikeästi ratifioimiaan sopimuksia hyökätessään Suomeen vuonna 1939. 

Nämä ja muut liennyttävät tekijät huomioiden Hannikainen kokee Suomen kohtelun Pariisin rauhanneuvotteluissa epäoikeudenmukaiseksi, etenkin peilatessaan sitä monien muiden toisen maailmansodan häviäjävaltioiden saamiin rauhanehtoihin.

”Pariisin rauhansopimusta sanotaan ’oikeudenmukaiseksi’ rauhaksi, mutta sitä se ei kyllä Suomen osalta ollut. Yritetään sanalla ’kohtuullinen’ rauha. Ei se kohtuullinenkaan ollut, mutta en voi myöskään todeta sen olleen kohtuuton.” 

Sympatiaa herättävä prosessi

Hannikainen koki tutkimuksen toteuttamisen mielenkiintoisena, mutta ei niinkään miellyttävänä sen raakuuden vuoksi.

”Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon oli maailmanhistorian suurin aseellinen hyökkäys, ja seuraukset olivat kauhistuttavat. Puhutaan kymmenistä miljoonista ihmisuhreista.”

Huolimatta Suomen poliittisista virhearvioista ja huonoista päätöksistä jatkosodan aikana Hannikainen kokee Suomen onnistuneen silti monessa, ja myös oppineen virheistään. Työprosessin edetessä Hannikainen kertoo ”alkaneensa tuntea sympatiaa tätä pientä, sisukasta, pohjoista kansakuntaa kohtaan”.

”Kyllä Suomen kansan ja sodankäynnin moraali oli hatunnoston arvoinen saavutus. Suomen armeijan upseerit taistelivat ja pysyivät esimerkillisesti miehistönsä rinnalla.”

Teos on luettavissa sähköisessä Doria-julkaisupalvelussa.

Lisätietoja teoksesta antaa emeritusprofessori Lauri Hannikainen: [email protected].