Sotapelaamisen avulla luodaan keskustelua ja vuorovaikutusta taktiikan opetuksessa

Maanpuolustuskorkeakoululla yhtenä opetusmetodina taktiikan opinnoissa hyödynnetään sotapelaamista. Sotapelaamisen avulla opiskelijoita pystytään tehokkaasti osallistamaan sekä luomaan vuorovaikutusta ja keskustelua ryhmän kesken.

Sotapelaaminen ei ole uusi keksintö vaan sen pitkä historia ulottuu aina 1800-luvulle Preussin kuningaskuntaan asti. Kapteeni Ilari Viisteensaaren mukaan myös nykypäivänä käytössä olevat versiot pohjautuvat perusidealtaan Preussissa kehitettyyn sotapeliin. 

– Sotapelaaminen voi käsittää kaiken sen toiminnan, millä pyritään mallintamaan tai simuloimaan taisteluita tai operaatioita. Terminä klassinen sotapelaaminen juontaa juurensa vuoteen 1812, kun paroni Georg von Reisswitz kehitti pelilautaan ja muuttuvaan maastoon perustuvan yksinkertaisen pelin ensin Preussin hovin käyttöön, ja siitä eteenpäin sotaväelle. Von Reisswitz jr. teki pelistä sovellutuksen, joka on käytössä erilaisina sovellutuksina vielä tänä päivänä, vaikka tekniikkaa on toki tullut lisää. Taktiikan opetuksessa MPKK:lla hyödynnetään Camberley Kriegsspiel -sovellutusta, joka perustuu preussilaiseen peliin, mutta sisältää brittien kehittämän pelimekaniikan. MPKK:lla aikaisemmin toiminut majuri Heikki Lantto teki tästä pelistä FIN-Lite -sovellutuksen, joka on käännös, ja jossa on otettu huomioon suomalaiset joukot, Viisteensaari kertoo.

Viisteensaari on tutustunut sotapelaamiseen sekä oman harrastuneisuuden että taktiikan opettajan työtehtävien kautta. Hän toimi opettajana MPKK:n sotataidon laitoksella vuodesta 2017 elokuun puoliväliin 2021 asti osaamisalueinaan operaatiotaito ja taktiikka, tarkemmin pioneeri- ja suojelutaktiikka sekä yleinen jalkaväkitaktiikka. Tällä hetkellä Viisteensaari opiskelee yleisesikuntaupseerikurssilla 61.

Sotapelaamisen tarkoituksena on mallintaa sekä omaa että vihollisen toimintaa, ja havainnollistaa mahdollisia taktisia puutteita suunnitelmassa.

– Pyritään mahdollisimman hyvin mallintamaan omien ja vihollisen joukkojen toimintaa olosuhteiden, sään ja maaston vaikutuksen osalta taistelun kulkuun. Kun puhutaan operaatioista eli sarjasta taisteluita, niin myös siihen voidaan käyttää sotapelimenetelmiä. Tällä saadaan matemaattinen ote päätöksenteon tueksi. Esimerkiksi pataljoonan komentaja, joka haluaa testata suunnitelman epäkohtia voi sotapelata suunnitelman läpi, ja löytää mahdollisia puutteita ja siten kehittää suunnitelmaa, Viisteensaari sanoo.

Sotapelaaminen olennaisena osana etenkin maisteriopiskelijoiden taktiikan opintoja

Opetuksessa sotapelaamista hyödynnetään Viisteensaaren mukaan laajemmin maisterivaiheessa. Opetusmetodina sotapelaaminen on joustava opetettavan aiheen ja joukon mukaan.

– Kadeteilla sotapelaaminen on hyvin pintapuolista, ja sillä voidaan havainnollistaa tiettyjä elementtejä, jolloin ei kovin syvälliseen tarkasteluun päästä. Maistereilla sotapelaamista on käytetty jokaisella taktiikan opintojaksolla. Sotapelaamista pystytään opetettavan joukon mukaan aina soveltamaan eri muodoissa ja eri sovellutuksina, Viisteensaari kertoo.

Opetuksellisesti Viisteensaari näkee monia hyötyjä perinteisessä ns. table-top –mallissa eli pelilaudan tai kartan ympärillä tapahtuvassa sotapelaamisessa verrattuna esimerkiksi tietokoneella tapahtuviin simulaatioihin. Samalla tulee kuitenkin huomioida, että eri menetelmille on omat käyttötarkoituksensa. Taktiikan opetuksessa Viisteensaari painottaa hyötyinä etenkin keskustelua ja kokonaistilanteen hahmottamista.

– Yksi menetelmä, jota käytetään opinnäytetöihinkin, on KESI-simulaattori. Siinä tietokone tekee kaiken mallintamisen ja laskennan konstruktiiviseen simulaatioon syötettyjen parametrien avulla. Siinä ei päästä taktiseen keskusteluun kartan äärellä, vaan järjestelmällä harjoitutetaan nimensä mukaisesti komentajan ja esikunnan toimintaa. Keskustelu on ydin, jota table-top –sotapelaaminen tuottaa. Toisaalta se opettaa omasta suunnitelmasta, mutta sillä voidaan myös havainnollistaa tiettyjä asioita, kun katsotaan kokonaistilannetta. Silloin pystytään keskustelemaan niistä ilmiöistä – miksi tapahtui näin, miten tämä olisi voitu välttää, ja mikä ratkaisu komentajalla johti siihen, että vaaran laella oleva tiedustelupartio kykeni käyttämään tulta viholliseen. Eli nämä ovat kausaaliketjuja, mitä siellä syntyy, Viisteensaari korostaa.

Sotapelaaminen vaatii paljon taustatyötä ja valmistelua. On perusteltua sanoa, että sotapelaamisessa huolellinen valmistelu on välttämätöntä onnistuneen pelin ja oppimiskokemuksen kannalta. Viisteensaaren mukaan valmistelussa osallistujien oma osaaminen on arvossaan, mikä osaltaan selittää sotapelaamisen painottumista maisterivaiheeseen.

– Maisteriopiskelijoilla on kuitenkin viisi vuotta tietämystä oman ja vastustajajoukon taktiikasta. Raaka matematiikka eli mikä on ampumaetäisyys, läpäisykyky, vaunun liikkuminen ja niin edelleen. Sillä tuodaan realismi peliin, ettei se lähde ”pelailuksi”. Optimaalista olisi, mikäli myös inhimilliset tekijät otettaisiin huomioon, kuten kokemus tietyistä tilanteista, Viisteensaari sanoo.

Painopiste sotapelaamisessa voi olla myös vihollisen toiminnassa

Opintojakson tavoitteista riippuen sotapelin painopiste voi olla joko omien joukkojen toiminnassa tai vihollisen eli maaliosaston tai punaisen toiminnassa. Perussuorituksia harjoitellessa voidaan omille joukoille antaa helppoja tilanteita ja osaamisen kasvaessa siirtyä kaksipuoliseen sotapelaamiseen. Maaliosaston eli ns. punaisten joukkojen toimintaa voidaan luonnollisesti säätää opetustavoitteiden mukaisesti ja esimerkiksi simuloida tietyn valtion oletettua toimintaa.

– Jos opintojaksolla käsitellään pääsääntöisesti vihollista, niin painopiste on vihollisen toiminnasta saaduissa tiedoissa. Jos on opintojakso oman taisteluosaston puolustuksesta ja hyökkäyksestä, niin fokus on enemmän omassa joukossa. Pitää muistaa, että me voimme pelata myös täysin kaksipuolisen sotapelin, jossa on kaksi komentajaa – toiselle on annettu vain punaiset joukot ja toiselle suomalaiset joukot. Sen jälkeen nämä tekevät omat suunnitelmansa tietäen omat resurssinsa ja katsotaan miten käy – se korostuu varsinkin KESI:lla, Viisteensaari avaa.

Viisteensaaren mukaan opiskelijoilta saadun palautteen perusteella sotapelaaminen on pidetty ja hyödylliseksi koettu opetusmetodi. Tulevaisuudessa saattaa lisäksi olla mahdollista esimerkiksi etätoteutus table-top –pelaamisesta. Joka tapauksessa Viisteensaari näkee sotapelaamisen tulleen opetukseen jäädäkseen. Sotapelaamisessa tulee kuitenkin tiedostaa myös sen rajoitteet.

– On vaarana, että lukittaudutaan täysin vain matemaattiseen ratkaisuun. Pitää ottaa huomioon inhimilliset tekijät eli mitkä tekijät pelimekaniikassa mahdollisesti vääristävät tai oikovat tiettyjä asioita. Table-top ei ole simulaatio missään nimessä. Siinä joudutaan karkeasti tekemään arvioita ja tällaisten tekijöiden huomiotta jättäminen on vaarana, koska tällöin alkaa vääristymään mielikuva asiasta, Viisteensaari varoittaa.

Sotapelaamisen opit hyödynnettävissä myös siviilipuolella

Vaikka sotapelaaminen on yleisimmin käytössä taktiikan opetuksessa, voidaan sen periaatteita soveltaa myös poikkitieteellisesti. Sotapelaaminen onkin hyvä esimerkki, kuinka Maanpuolustuskorkeakoulun opetusmetodeja on mahdollista hyödyntää myös siviilipuolella.

– Pidin keväällä Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI:lle skenaariotyöskentelyyn liittyen opetustilaisuuden. Ideana oli esitellä kuinka MPKK:lla käytetään sotapelaamista, ja miten sitä voisi soveltaa siviiliyliopistoissa esimerkiksi pääsykoejärjestelmien testaamiseen. Periaatehan on sovellettavissa melkein mihin tahansa, Viisteensaari huomauttaa.