Hyppää sisältöön

Venäjä-seminaari 2021 toteutetaan koronavirustilanteesta johtuen etänä

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 13.1.2021 14.01
Tiedote

Jo perinteeksi muodostunut Venäjä-seminaari 2021 järjestetään Maanpuolustuskorkeakoulussa 26.1.2021 ja 2.2.2021. Vallitsevasta koronavirustilanteesta johtuen seminaari järjestetään edellisistä seminaareista poiketen täysin virtuaalisena. Seminaarissa keskustellaan Venäjän sotilaspolitiikasta sekä alan tutkimuksen kehityksestä.

Seminaarin pääalustana osallistujien kesken toimii Zoom-videokonferenssipalvelu, jossa osallistujat voivat kysyä kysymyksiä ja keskustella chat-toiminnon avulla muiden osallistujien ja puhujien kanssa. Seminaaria on myös mahdollista seurata Maanpuolustuskorkeakoulun Youtube-kanavalla reaaliaikaisesti tai myöhemmin sinne tallennettuna.

Seminaarin järjestelyistä vastaava, ST erikoistutkija ja everstiluutnantti (evp) Pentti Forsström on optimistinen virtuaalisesti järjestettävästä seminaarista: 
– Odotukset seminaarista ovat korkealla. Vaikka virtuaalinen seminaari ei tarjoa täysin samanlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi tauoilla tapahtuvia spontaaneja kohtaamisia, olemme Venäjä-ryhmän kanssa iloisia mahdollisuudesta järjestää edes verkkoseminaari, joka kuuluu niin Venäjä-ryhmän tutkimussuunnitelmaan kuin Maanpuolustuskorkeakoulun strategiaankin. 

Forsström korostaa, että tällaisessa maailmantilanteessa täytyy tehdä kompromisseja ja juuri nyt etusijalla on tasapuolinen mahdollisuus osallistua seminaariin turvallisesti riippumatta esimerkiksi asuinpaikasta.

Lisää tietoa seminaarista löydät osoitteesta maanpuolustuskorkeakoulu.fi/venaja-seminaari, josta löydät tarkemman ohjelman, tiedot puhujista sekä ohjeet seminaarin seuraamiseen.

´