Uudet somekadetit aloittavat

3.3.2017 13.55
Tiedote

Uudet somekadetit on valittu ja rekrytoitu innokkaiden opiskelijoiden parista. Somekadetit löytää esimerkiksi Instagram- ja Twitter-kanavista, joissa he kertovat Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelusta ja arjesta opiskelijoiden silmin.

Somettajina jatkavat edelleen viime vuonna toiminnassa aloittaneet kolmannen vuosikurssin kadetti Jenni Nummela sekä yliluutnantti, maisteriopiskelija Sampo Keski-Patola. Uusina somekadettien porukkaan ovat rohkeasti ryhtyneet ensimmäisen ja toisen vuosikurssin kadetit Henri Tielinen, Jason Saborit, Kaarle Muoniovaara, Veera Nuolioja, Miro Mäkinen ja Timi Tuominen.

Opiskelijoiden ylläpitämien somekanavien kautta kiinnostuneet pääsevät näkemään esimerkiksi kuvia ja videoita kadetin konkreettisesta arjesta. Somekadetit tarjoavatkin seuraajilleen opiskelijan näkökulmaa sotatieteellisiin opintoihin. Kiinnostuneet voivat myös esittää kysymyksiä esimerkiksi opiskelusta, kouluun hakemisesta tai hakuvaatimuksista.

– Somekadettina työskenteleminen on ollut mielekästä, ja olen saanut paljon positiivista palautetta. Mieleeni on jäänyt erityisesti vanhempien sotilashenkilöiden kehut, Nummela hymyilee.

Somekadetit ovat tänäkin vuonna mukana Upseeriksi–rekrytointikampanjassa. Aiemmin monet kadetit ovat käyneet esimerkiksi entisissä opinahjoissaan ja opiskelijamessuilla kertomassa opiskelustaan Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hakijat sekä muut korkeakoulusta kiinnostuneet voivat tutustua kadettien elämään sosiaalisessa mediassa helposti #upseeriksi2017 aihetunnisteen avulla.

Muista myös seurata Maanpuolustuskorkeakoulun omaa tiliä Twitterissä (@mpkkfi) ja Instagramissa (@maanpuolustuskorkeakoulu).