Aki-Mauri Huhtinen ja Teemu Saressalo: Ukrainalaiset vapaaehtoispataljoonat hybridisodankäynnin ilmiönä
Itä-Ukrainan kriisin syttyessä vuonna 2014 sodassa eivät olleet keskenään kaksi helposti määriteltävää osapuolta, joiden taktiikkaan kuuluivat pelkästään perinteiset sodankäynnin menetelmät – rynnäkkökiväärit, panssarivaunut ja kranaatit. Panssarivaunujen seistessä kaduilla toisenlaista kamppailua käydään verkossa, ja silloinkaan, kun yhtään ammusta ei laukaista, ei voida puhua rauhasta. Teemu Saressalon ja Aki-Mauri Huhtisen tieteellinen artikkeli selvittää epätavallisilla keinoilla taistelevan pataljoonan eteenpäinmarssia Itä-Ukrainan konfliktialueella.
Everstiluutnantti Teemu Saressalon sekä sotilasprofessori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtisen artikkeli The Information Blitzkrieg – "Hybrid" Operations Azov Style käsittelee ukrainalaisen Azovin pataljoonan toimintaa kriisin alkuaikoina hybridisodankäynnin viitekehyksessä. Vapaaehtoispohjalta syntynyt pataljoona on esimerkki yksityisestä sodanajan joukosta, joka valjastaa voimaa verkossa käytävästä informaatiosodasta. Sekä Azovin pataljoonan toimia että yleisesti konfliktia Itä-Ukrainassa kuvaa termi hybridisodankäynti: sotilaallisena terminä uusi, ei tarkoita strategiaa mutta sisältää merkityksensä moninaisuuden.
Hybridisodankäynnillä tarkoitetaan tavanomaisten ja epätavanomaisten keinojen käyttämistä yhdessä sotilaallisten, strategisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Rauhan ja sodan määrittely hämärtyy, sillä isketään puolustuksessa saumoihin, joissa vastuut eivät ole selviä. Kiväärin lisäksi yhtä tehokas ase on verkossa kiertävä kuva tai video, koska vastustajan psykologinen puolustus on yhtä haavoittuvainen kuin rintamalinjakin. Varsinainen "hybridisodankäynti" ei ole ilmiönä uusi, mutta Itä-Ukrainan kriisi on tuonut termin yleiseen tietoisuuteen sekä luonut keskustelua tämän ympärille. Saressalo luo analogian toisen maailmansodan aikaiseen Blitzkriegiin termin käyttämisessä.
- Alettiin käyttää termiä ilmiöstä, jota ei täysin ymmärretä. Liittoutuneet valitsivat termin Blitzkrieg selittämään saksalaisten sodan menestystä Ranskassa ja Puolassa. Saksa ei omasta mielestään käynyt Blitzkriegiä, se vain käytti olemassa olevia välineitä uudella tavalla, ja saavutti sillä tavalla menestystä. Nyt vastaavasti Itä-Ukrainan tapauksessa tehtiin samalla tavalla, mitä ei ole aikaisemmin osattu ajatella. Koska uusia menetelmiä ei ymmärretty heti lännessä, niitä kuvatessa alettiin käyttää termiä hybridisodankäynti, Saressalo selittää.
Sodankäynnissä osapuolilla on aina omat tavoitteensa, joihin pyritään keinoja kaihtamatta. Sotilasoperaatioita voidaan tukea ei-sotilaallisten kanavien kautta: valtion käskyvallan ulkopuolella olevia joukkoja, rikollisryhmittymiä, taloudellista painostusta, kansalaisjärjestöjä ja sosiaalista mediaa. Hybridisodankäynti kattaa tilanteen mukaan jonkun tai kaikki näistä – ennemminkin termillä kuvataan sodankäynnin monitahoisuutta yhdistelemällä eri sodankäynnin muotoja. Hybridisodankäynti ei ole strategia, eli mikään osapuoli ei myönnä itse käyvänsä sitä. Pikemminkin se on tapa selittää vastapuolen toimia. Tämän takia tarkka määritelmällinen rajaus ei ole mahdollista.
- Ei ole mitään universaalia määritelmää hybridisodankäynnille. Kaikki puhuvat samasta ilmiöstä mutta vähän eri näkökulmasta ja eri termein.
Vaikuta ja hallitse
Kuten hybridisodankäynti, informaatiosodankäynti ei ole ilmiönä uusi, mutta virtuaalinen ulottuvuus on tuonut sille lähes uuden merkityksen. Vertailukohteita historiasta löytyy paljon, ja Saressalo selittääkin informaatiosodankäyntiä iänikuisella mentaalisella valtakamppailulla.
- Eläinkunnassa on paljon esimerkkejä, joissa yritetään pelotella ja hämätä saalistajia tai kilpakosijoita: on erilaisia värejä, kuvioita ja ääniä, tekeydytään suuremmaksi tai naamioidutaan. Informaatiosota tulee jo luonnosta, eli yritetään olla jotakin, mitä ei välttämättä olla. Samaan aikaan sodassa on psykologinen puoli mukana – esimerkkinä historiassa on käytetty sotamaalauksia ja sotahuutoja. Niillä pyritään vaikuttamaan siihen, että saadaan psyykkistä etua varsinaisessa fyysisessä taistelussa, Saressalo vertaa.
Näin 2010-luvun lopussa sotamaalaukset ovat anonyymeja Twitter-botteja ja sotahuudot iPhonella kuvattuja videoita. Levittämällä informaatiota (tai vastaavasti jonkun tiedon sensuroimisella) muodostetaan kontrolloituja mielikuvia sekä vastapuolelle että kotimaahan. Siinä missä informaatio aiheuttaa sekaannusta ja epävarmuutta jossakin muualla, voi se toisaalla antaa perusteluja ja valtuuksia toiminalle.
Itä-Ukrainan kontekstissa informaatiosotaa käydään sumuverhon takaa. Osa konfliktiin ja sen vaikutuspiiriin liittyvästä informaatiosta – sen oikeellisuuteen kantaa ottamatta – julkaistiin anonyymeiltä tileiltä tai yksityisiltä käyttäjiltä. Toisaalta tietoja tulvii myös virallisista lähteistä. Näiden välissä on Saressalon mukaan harmaata aluetta, jossa tiedon tai sen tekijän alkuperästä ei voi olla varmuutta. Ristiriitaisten ja provosoivien tietojen täyttämässä informaatioympäristössä päätöksentekijöiden ja siviilien odotetaan reagoivan nopeasti. Hybridisodassa epävarmuus voi olla etu.
Yksityisiä vapaaehtoispataljoonia muodostetaan Ukrainassa
Artikkelin mukaan Ukraina ei ollut valmistautunut kriisin alussa kohtaamansa tapaiseen uhkaan tarpeeksi hyvin. Itä-Ukrainan separatistiliikkeet nähtiin sisäisenä uhkana, jolloin siihen ei voitu vastata puolustusministeriön alaisilla asevoimilla. Syntyi lainsäädännöllinen kiista, jossa puolustuksen vastuut olivat epäselviä. Tähän saumaan alkoi syntyä monia vapaaehtoisuuteen perustuvia pataljoonia, jotka kaikki eivät olleet kytköksissä valtion joukkoihin.
- Osa näistä pataljoonista perustettiin jalkapallohuliganismin, aatteen, äärioikeistolaisliikkeen tai tehtaan yhdistyksen pohjalta. Nämä saivat sitten materiaalista ja rahallista tukea oligarkeilta, ulkopuolisilta ja ulkomaan kansalaisilta. Pataljoonat olivat epämääräisiä, koska kukaan ei oikein tiennyt, kuka niitä kontrolloi, Saressalo kertoo.
Pataljoonien syntyhistorioissa on eroja, sillä jotkut niistä toimivat täysin laillisesti. Toisaalta osa perustui erilaisiin aatteisiin, ja taistelijoita rekrytoitui pelkän taistelunhalun takia. Saressalo ja Huhtinen syventyvät artikkelissaan selittämään tarkasti yhden tällaisen pataljoonan taustoja. Azovin pataljoona syntyi juurikin äärioikeistoliikkeiden pohjalta keräten vapaaehtoisia lähinnä etnisistä ukrainalaisista. Azovin pataljoona osallistui useisiin yhteenottoihin, mutta sen vaikutus yltää myös internetiin. Pataljoonalla on näkyvyyttä esimerkiksi Instagramissa, Twitterissä ja VKontaktessa. Oma nettisivu ylläpitää myös ukrainamyönteistä ja jokseenkin venäjävastaista sisältöä.
Azovin pataljoona saavutti menestystä sotakentillä, mutta sitä syytettiin myös sotarikoksista kuten vankien pahoinpitelystä. Nykyään pataljoona on osa Ukrainan Kansalliskaartin erikoisyksikköjä, minkä seurauksena epämääräiset kytkökset on pyyhitty pois. Legitiimiyden saavutettua liikkeen äärioikeistolainen ideologia säilyy kuitenkin edelleen esimerkiksi kansalaisliikkeen ja pienpuolueen toiminnassa.
Yksityisten sodanajan joukkojen ilmestyminen ei ole ilmiö ainoastaan Ukrainassa. Toimijoita on sekä virallisia ja epävirallisia; ukrainalaiset vapaaehtoispataljoonat kuuluivat ainakin konfliktin alkuaikoina epäviralliseen ryhmään. Toisinaan toiminta on läpinäkyvää, toisinaan yksityiset tahot voivat sortua myös ylilyönteihin, pahimmissa tapauksissa sotarikoksiin. Saressalon mukaan yksityisiä joukkoja voidaan hyödyntää hankalissa tilanteissa, jolloin syyllisyyttä ei voida pistää valtion piikkiin.
- Jos valtiollinen toimi ei halua suoraa linkkiä toimintaansa, niin sanottuja likaisia hommia ulkoistetaan yksityisille turvallisuustoimijoille, Saressalo havainnollistaa. Näille voidaan antaa kaikkea epäilyttävää tehtävää, ja silti säilyttää uskottava kiistettävyys.
Artikkelin yksi keskeisimmistä päätelmistä on se, kuinka Ukrainan poliittinen lamaannus kriisin alkuaikoina synnytti vapaaehtoispataljoonia. Niiden toiminta lain puitteissa oli ainakin osittain epäselvää. Vaikka jotkin pataljoonat ovat saavuttaneet legitiimiyden, niiden toiminta ei ole silti täysin läpinäkyvää. Azovin pataljoona on esimerkki joukosta, jonka kontrollista ei edelleenkään ole täyttä varmuutta.
Saressalon mukaan Azovin pataljoonan kaltaiset toimintatavat eivät heijastele suurempaa trendiä maailmalla. Se on pikemminkin Itä-Ukrainan kontekstissa syntynyt yksittäinen tapaus, johon ovat kyllä vaikuttaneet maailmanlaajuiset ilmiöt kuten disinformaation levittäminen, kyber ja sosiaalisen median aseellistaminen. Ei voida sanoa, että tämänkaltaiset joukot sotisivat hybridisodankäyntiä, vaan pikemminkin ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Pienillä joukoilla on myös omat strategiansa ja tavoitteensa.
- Azovin kaltaiset tapaukset ovat enemmänkin pelinappuloita tässä hybridisodankäynnin viitekehyksessä, Saressalo kiteyttää.
Artikkeli syntyi osana Saressalon väitöskirjaprojektia. Saressalo kirjoitti artikkelin ohjaavan professorinsa Huhtisen kanssa alun perin konferenssipaperina. Myöhemmin siitä laajennettiin vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli The Journal of Slavic Military Studies -julkaisuun. Julkaisu on slaavilaisen sotilasalan tutkimukseen keskittynyt tieteellinen journaali.