Harjoittelussa Puolustusvoimien kansainvälisellä keskuksella: Saara Vuorela
Vajaa puoli vuotta sitten maaliskuisena keskiviikkoaamuna elin jännittäviä aikoja, kun valmistauduin ensimmäiseen työpäivääni korkeakouluharjoittelijana Puolustusvoimien kansainvälisellä keskuksella, eli FINCENTillä. Vaikka olin kuullut Puolustusvoimien olevan pidetty työnantaja, nuorena siviilitaustaisena naisena pohdin, tulenko sopimaan joukkoon ja kuinka minut tullaan ottamaan uudessa työporukassa vastaan. Nyt, kun harjoitteluni lähenee loppuaan, voin todeta huoleni olleen täysin turha; parempaa työyhteisöä ja harjoittelupaikkaa en olisi voinut toivoa; minut otettiin lämpimästi vastaan ja osaamistani arvostettiin.
FINCENT on Maanpuolustuskorkeakoulun alaisuudessa toimiva osaamiskeskus, joka järjestää kriisinhallintakoulutusta Naton jäsen- ja kumppanimaille. Vuonna 1969 perustettu FINCENT on maailman ensimmäinen YK:n rauhanturvakoulutuskeskus. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön Nordefcon, Yhdistyneiden kansakuntien, Afrikan unionin, Euroopan unionin, Naton sekä Naton kumppanuusohjelmien puitteissa FINCENT järjestää Naton Suomen vastuulle antamat sotilaallisen kriisinhallinnan kansainväliset seminaarit, kurssit sekä harjoitukset.
Natossa koulutussuunnittelu toteutetaan Nato Global Programming -ohjelman mukaisesti. Global Programming hallinnoi Naton jäsen- ja kumppanimaiden henkilöstön koulutustarpeita, tavoitteenaan tarjota Naton vaatimukset täyttäviä koulutusratkaisuja. Nämä koulutusvaatimukset eivät kuulu kansallisen koulutusvastuun piiriin vaan niiden on tarkoitus varmistaa kansojen välinen yhteentoimivuus. Naton koulutussuunnittelu on jaettu eri koulutusaloihin, jotka muodostavat koulutukselle tukirakenteen. Jokaiselle koulutusalalle on nimetty koulutusalan koordinaattori Department Head. FINCENT on toiminut Naton kriisinhallintakoulutuksen koordinaattorina vuodesta 2015 alkaen.
Itse pääsin FINCENTillä työskentelemään juuri kyseisessä Military Contribution to Peace Support NATO Department Headissa. Koulutusalan koordinaattorina FINCENT vastaa Naton ja kumppanimaiden kriisinhallintakoulutuksen organisoinnista ja kehittämisestä. Erityisesti näinä poikkeusaikoina sodan riehuessa Euroopassa, oli mielenkiintoista päästä seuraamaan tätä kehittämistyötä. Harjoitteluni edetessä ymmärsin koko ajan paremmin, kuinka valtavasta ja monikenttäisestä, mutta tiiviistä yhteisöstä on Natossa kyse. Eri alojen asiantuntijoiden, koulutuskeskusten ja monikansallisten toimijoiden yhteistyö muodostaa perustan koko Naton kriisinhallintakoulutukselle.
Harjoitteluni ajan työskentelin tiiviissä yhteistyössä humanitaarisen kriisinhallinnan koulutuksen asiantuntijan Virpi Levomaan kanssa. Työ oli ajoittain hektistä, sillä Lähi-Idän kriisien seurauksena ja sittemmin Ukrainan sodan myötä humanitaarisen kriisinhallintakoulutuksen kysyntä maailmalla on kasvanut räjähdysmäisesti. Suomella, ja erityisesti FINCENTillä, on tällä osa-alueella pitkäaikaista kokemusta ja valtavasti tietotaitoa, joka on nyt kovempaa valuuttaa kuin koskaan aikaisemmin.
Se, miten Suomen liittyminen osaksi Pohjois-Atlantin puolustusliittoa kokonaisuudessaan tulee vaikuttamaan FINCENTin toimintaan tulevaisuudessa, on vielä kysymysmerkki. On kuitenkin varmaa, että tulevaisuudessa maailman politiikkaa ja rauhaa tulevat haastamaan monet konfliktit geopoliittisista selkkauksista ilmastokriiseihin. Suomen kriisinhallinnalliselle asiantuntijuudelle tulee siis olemaan Natossa kysyntää edelleen tulevaisuudessakin. Kansallisella tasolla Natojäsenyys tarjoaa niin ikään Suomelle uusia mahdollisuuksia, kun tätä Naton koulutuksellista osaamista voidaan alkaa hyödyntämään myös kotimaisella tasolla.
Saara Vuorela,
Valtio-opin pääaineopiskelija, valtiotieteiden maisteriohjelma (Turun yliopisto)