Kyberturvallisuuden yhteisprofessuuri vahvistaa osaamista ja akateemisia verkostoja
Maanpuolustuskorkeakoululla on vuodesta 2006 ollut yhteisprofessuureja muiden yliopistojen kanssa. Yhteisprofessuurien tarkoitus on lisätä yliopistojen välistä yhteistyötä, parantaa opetuksen laatua ja avata ovia tutkimusyhteistyön laajentamiselle.
Sotatekniikan laitoksen johtaja Petteri Kuosmasen mukaan yhteisprofessuurit ovat olleet MPKK:n kannalta toimivaksi osoittautunut työkalu, jonka avulla taloon on saatu korkeatasoista osaamista ja päästy osaksi laajoja akateemisia verkostoja. Käyttöarvoa on löytynyt niin tutkimuksen, opetuksen kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralta.
Yhteisprofessuurit ovat lähtökohtaisesti määräaikaisia, mutta samanaikaisesti sekä Puolustusvoimille että Maanpuolustuskorkeakoululle tärkeä keino pitkäaikaiseen yhteistoimintaan siviiliyliopistojen kanssa.
”Yhteisprofessuurit täydentävät Maanpuolustuskorkeakoulun yliopistoyhteistyötä näiden professuurien aloilla ja avaavat molemmille sopimusosapuolille toistensa tutkimus- ja yhteistyöverkostoja. Kumppaniyliopiston valinta yhteisprofessuurin sijoituspaikaksi perustuu kunkin kumppaniyliopiston erityisosaamiseen kyseisen professuurin alalla. Molemmat osapuolet hyötyvät, sillä yhteisprofessuurien myötä Puolustusvoimat pääsee parhaiten hyödyntämään viimeisimpiä akateemisia tutkimustuloksia ja yliopistomaailmassa päästään tutkimaan uusia haasteellisia aihealueita”, kertoo Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusalan erikoissuunnittelija Matti Muhli.
”Lisäksi yhteistoiminta tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös kilpaillun ulkopuolisen rahoituksen hakemiseen ja sen hyödyntämiseen tutkimustoiminnassa”, Muhli jatkaa.
Maanpuolustuskorkeakoulun ensimmäinen yhteisprofessuuri perustettiin vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston kanssa. Sittemmin professuurien määrä on kasvanut neljään, joista viimeisimmän myötä Maanpuolustuskorkeakoulun Sotatekniikan laitoksella aloitti vuoden alussa kyberturvallisuuteen ja kybersodankäyntiin erikoistunut professori Kimmo Halunen. Kyseinen yhteisprofessuuri on toteutettu Oulun yliopiston kanssa.
Vuonna 2012 tekniikan tohtoriksi väitellyt Halunen oli läheisessä yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa jo väitöskirjaa työstäessään, sekä työskennellessään Valtion teknillisellä tutkimuslaitoksella Oulussa viimeisen kahdeksan vuoden ajan. Yhteisiin hankkeisiin lukeutui muun muassa PVTO 2017-ohjelmaan liittyvä nelivuotinen tutkimusprojekti, jossa tutkittiin salausmenetelmien mittaamista. Siirtymä Maanpuolustuskorkeakoululle tuntui siksi Halusesta luontevalta.
Maanpuolustuskorkeakoululla aloitettuaan Halunen kertoo tutkijan tehtävien olevan pitkälti samanlaisia kuin missä tahansa yliopistossa.
”Tarkoituksena on johtaa kybersodankäynnin tutkimusta, eli miten kyberteknologiset asiat vaikuttavat sodankäyntiin ja sodankuvaan. Samalla pyrin kehittämään opetusta tuottamalla ja tuomalla uusinta tutkimustietoa MPKK:n opiskelijoiden saataville. Kolmas tehtävä korkeakoululla on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, jota varmasti pitää harjoittaa molempien yliopistojen suunnalla”, hän avaa.
Yksi Halusen yhteisprofessuurin tarkoituksista on rakentaa korkeatasoinen tutkimusryhmä kybersodankäynnin tutkimusalalle. Kokonaisen alan rakentaminen lähtee Halusen mukaan liikkeelle perusteista.
”Usein tilanne on se, että emme pysty kilpailemaan muiden valtioiden kanssa määrällisesti, joten meidän pitää panostaa tutkimuksen laatuun ja tehdä fiksuja valintoja tutkimusaiheiden suhteen. Tutkimusalan ja -ryhmän kehittäminen tarkoittaakin pitkälti tarvittavan tiedon etsimistä. Olen kiitollinen Puolustusvoimille ja Maanpuolustuskorkeakoululle siitä, että taustoitusta on jo tehty paljon ja kiinnostavia tutkimuskohteita ja tiedon tarvetta on nostettu esiin”, Halunen korostaa.
Eräs yhteisprofessuurihankkeen tavoitteista on rakentaa akateemista yhteistyöverkostoa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Koska teknologian ja tekniikan itsensä tutkiminen ja kehittäminen eivät niinkään kuulu Maanpuolustuskorkeakoulun tehtäviin, on Halusen mukaan tärkeää rakentaa yhteistyötä teknillisten yliopistojen kanssa. Siinä vaiheessa, kun siirrytään teknologian soveltamiseen ja kyberturvallisuuteen maanpuolustuksen kontekstissa, korostuu puolestaan sotilaallinen osaaminen.
”Hyvä yhteistyömalli olisi sellainen, missä teknologian osaajat teknillisistä yliopistoista ja sodankäynnin osaajat Puolustusvoimilta ja Maanpuolustuskorkeakoululta tukisivat toisiaan. Tällainen yhteistyö voi olla kansallista, mutta myös mahdollisuuksien mukaan kansainvälistä”, Halunen kuvailee.
Kybersodankäynnin tutkimus Maanpuolustuskorkeakoululla eroaa Halusen mukaan jonkin verran siviiliyliopistojen kyberturvallisuuden tutkimuksesta. Koska kaikkien päämääränä on kuitenkin sama asia, korkeampi turvallisuuden taso digitaalisessa yhteiskunnassa, eroavaisuudet löytyvät pitkälti fokuksista ja näkökulmista. Halunen kuvailee, kuinka siviiliyliopistoissa tutkitut asiat ovat usein jonkin tämänhetkisen kiinnostuksen kohteen kulminaatio. Esimerkki tästä on Leuvenin tutkimusryhmän paljon mediahuomiota saanut Tesla-autojen hakkerointitutkimus.
”Kybersodankäynnin tapauksessa fokus on tulevaisuudessa. Mitä nämä asiat tarkoittavat kymmenen tai viidentoista vuoden kuluttua, kun vaikkapa tekoäly, kommunikaatiomenetelmät tai kvanttilaskenta ovat kypsyneet korkeammalle tasolle? Minkälaisia järjestelmiä meillä on silloin vastassamme ja mitä meillä on omassa käytössämme? Se on tavallaan ennustustyötä, mutta lähtökohta on aina nykyhetken ymmärtämisessä.”
Kybersodankäynnin tutkimuksessa myös puhtaasti tekniset ja suojattavat kohteet ovat erilaisia. Tässä on kuitenkin tapahtunut myös paljon yhteensulautumista; siviili- ja sotilasjärjestelmät eivät ole enää niin erillisiä, varsinkaan digitaalisella puolella.
”Niillä on tietysti omat lainalaisuutensa, kun puhutaan vaikkapa asejärjestelmistä, joiden heikkouksien tutkiminen ja niiden koventaminen kyberhyökkäyksiä kohtaan eivät välttämättä kiinnosta siviiliyliopistoja. Toisaalta esimerkiksi mobiililaitteiden tietoturvan tutkimista voi pitää maanpuolustuksen näkökulmasta merkittävänä. Poikkileikkaavuutta ja yhteneväisyyksiä on paljon.”
Kybersodankäynnistä puhuttaessa keskeistä on tarkastella menneitä digitaalisen vaikuttamisen tapauksia. Sotilaallisten hyökkäyksien lisäksi myös rikollisorganisaatiot ovat tehneet kyberiskuja taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi. Näiden case-tutkimusten avulla voidaan saada paljon tietoa etenkin aivan uusimmista vaikuttamiskeinoista.
Yksi kybersodankäynnin tutkimuksen osa-alue on sen asemoituminen perinteisten taistelutilan ulottuvuuksien rinnalle ja erilaisten vaikutuskeinojen yhteistoiminta muuttuneessa sodankuvassa. Vaikka kybersodankäynnin merkitys kasvaa jatkuvasti, eivät perinteiset vaikuttamisen keinot ole katoamassa.
”On selvää, että on asioita, joita ei puhtaasti digitaalisesti voi hoitaa. Kybersodankäynti on muita aselajeja tukeva, mutta myös niitä läpileikkaava, koska perinteisetkin vaikutusmenetelmät liittyvät nykyään niin vahvasti digitaaliseen yhteiskuntaan. Kyberpuoli tuo vaikuttamiseen uusia mahdollisuuksia: erityisesti harmaalla alueella toimiminen on digitaalisesti helpompaa kuin perinteisillä keinoilla. Perinteisin keinoin suoritettu hyökkäys on hyvin helposti havainnoitava ja aggressiiviseksi tulkittava teko, mutta kyberhyökkäystä on vaikeampi kohdentaa. Ja sitähän tietyt tahot selkeästi ovat hyödyntäneet, enemmän tai vähemmän häikäilemättä.”
Halunen korostaa, että kyberosaamisen opetukseen tulisi panostaa enemmän jokaisella yhteiskunnan tasolla ja alalla, ei vain upseerikoulutuksessa.
”Kun elämämme ovat digitaalisia, meidän pitäisi pystyä joka ikätasolla ja missä tahansa tehtävässä ymmärtää, mitkä ovat oman toimintamme kyberulottuvuudet ja miten voimme itse vaikuttaa siihen, toimimmeko väärin vai autammeko koko järjestelmän turvallisuutta. Se vaatii aikaa, rahaa, kärsivällisyyttä ja oikeaoppista opetusta, jotta tieto olisi ihmisten saavutettavissa.”
”Tämän yhteisprofessuurin myötä pääsemme rakentamaan hyvän tutkimusryhmän ja sen ympärille opetusta ja myös yhteiskunnallista ymmärrystä. Vaikka tässä puhutaan kybersodankäynnistä, niin kyllähän se pitkälti kulminoituu siihen, miten me voimme puolustaa digitaalista yhteiskuntaamme ja pitää siitä huolta niin, että kaikki toimisi niin normaali- kuin poikkeusoloissakin.”
