Hyppää sisältöön

Maisteriosaston perinnepäivää juhlittiin Tuusulassa

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 10.10.2023 17.05
Tiedote

Maanpuolustuskorkeakoulun Maisteriosaston ja Taistelukoulun perinneyhdistyksen perinnepäivää vietetään 10. lokakuuta. Tänään juhlapäivän ohjelmaan kuului perinteisesti kunnianosoitukset Tuusulan hautausmaalla kurssin ja juhlavieraiden läsnä ollessa sekä päiväjuhla Maanpuolustuskorkeakoululla.

Perinteiden juhlaa

Jo valkenee kaukanen ranta, ja koillisest aurinko nousee – Aleksis Kivi, Onnelliset

Kirpeä syysaamu valkeni tänään Maisteriosastolle ja juhlavieraille Tuusulan hautausmaalla. Juhlapäivä alkoi arvokkaasti, kun Maisteriosasto ja Taistelukoulun perinneyhteisö laskivat seppeleen Pro Patria -muistomerkille kaatuneiden kadettiupseerien muistolle, ja Taistelukoulun perinneyhteisön puheenjohtaja, Tapani Rahko piti puheenvuoron muistuttaen sotiemme veteraanien uhrauksista ja jättämästä perinnöstä.

Taistelukoulun perinneyhteisön puheenjohtaja Tapani Rahko lausui puheen sankarihaudoilla.

10.10. juhlitaan myös Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää, ja tilaisuus jatkuikin Aleksis Kiven hautakivellä, jonne kukkaseppeleen laskivat Maisteriosaston lisäksi myös mm. paikallisen päiväkodin lapset, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajat ja Tuusulan seurakunta.

Iltapäivällä ohjelma jatkui Santahaminassa päiväjuhlan merkeissä. Lämminhenkisessä tapahtumassa muisteltiin niin Taistelukoulun kuin Maisteriosastonkin historiaa. Maisteriosaston johtaja, eversti Jarmo Keskinen kiitti puheessaan Taistelukoulun perinneyhdistystä perinteiden vaalimisesta, ja kannusti maisterikurssilaisia pyrkimään urallaan rohkeasti itselle mielenkiintoisiin tehtäviin, ja muisteli samalla omaa monipulista sotilasuraansa.

Päiväjuhlassa jaettiin myös tunnustuksia Maisteriosaston eteen tehdystä työstä. Edellinen Maisteriosaston johtaja eversti Eero Svanberg vastaanotti stipendin kiitokseksi työstään johtajana. Palkinnon jakoi nykyinen johtaja, eversti Jarmo Keskinen.

Mikä ihmeen perinnepäivä?

Maisteriosaston perinnepäivä juontaa juurensa lähes sadan vuoden päähän vuoteen 1927, jolloin samalla päivämäärällä, 10.10. Perustettiin ensimmäinen komppanianpäällikkökurssi Viipurin ”Markovillaan”. Viipurissa, Santahaminassa ja Haminassa sittemmin toiminut upseerien täydennyskoulutuslaitos Taistelukoulu siirtyi Tuusulaan vuonna 1949.

Taistelukoulu perustettiin aikanaan antamaan jatkokoulutusta Kadettikoulusta valmistuneille ennen Sotakorkeakouluun siirtymistä. Se perustettiin myös vastaamaan rykmentti- ja pataljoonatason taistelun johtamiskoulutuksen tarpeeseen. Oppilaitoksessa kerrotaan opiskelijoiden ja johtajien välillä vallinneen avoin ja vuorovaikutuksellinen ilmapiiri, josta yhä puhutaan erityisenä ”Taistelukoulun henkenä”.

Kun Maanpuolustuskorkeakoulu perustettiin 30 vuotta sitten, Kadettikoulu, Taistelukoulu ja Sotakorkeakoulu sulautettiin yhdeksi oppilaitokseksi. Maanpuolustuskorkeakouluun perustettiin 1.1.2015 Maisteriosasto itsenäiseksi osastoksi. Maisteriosasto vastaanotti Taistelukoulun arvokkaat perinteet, joita myös joka lokakuun 10. päivä vaalitaan.

Perinnepäivä onkin otollinen hetki tutustua niin sotatieteiden maisterikoulutuksen, kuin Taistelukoulunkin historiaan. Viime vuonna avattu Taistelukoulun verkkomuseo tarjoaa mahdollisuuden tutustua Taistelukoulun monivaiheiseen historiaan suomalaisten upseerien kouluttajana.

Hyvää Maisteriosaston perinnepäivää sekä Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!

´