Väitöstilaisuus merisotilaan kokonaisvaltaisen toimintakyvyn voimavaroihin vaikuttavista tekijöistä
Kenttärovasti (evp), TL Ari Suomisen sotilaspedagogiikan tieteenalaan lukeutuva väitöskirja tarkastetaan julkisesti Maanpuolustuskorkeakoulun Auditoriotalon Balkan auditoriossa perjantaina 11. lokakuuta 2024 kello 12 alkaen.
Tilaisuuden kustoksena toimii Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen sotilasprofessori, everstiluutnantti Antti-Tuomas Pulkka ja vastaväittäjänä Tampereen yliopiston professori (emeritus) Eero Ropo.
Suomisen väitöskirjan otsikko on Toimintakykyinen merisotilas parantaa suorituskykyä. Väitöstutkimus tarkastelee merisotilaan kokonaisvaltaisen toimintakyvyn voimavaroihin vaikuttavia tekijöitä. Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Toimintakykyinen merisotilas kriittinen resurssi
Merivoimien suorituskyky perustuu toimintakykyisten ja tulivoimaisten joukkojen ja taistelukestävien järjestelmien korkeaan käyttövalmiuteen. Toimintakykyinen merisotilas on Merivoimille kriittinen resurssi. Suomalaisen merisotilaan toimintakykyä kokonaisuutena ei ole aikaisemmin tutkittu. Suomisen kehittämistutkimuksella on näin selkeä tarve.
Tutkimusmateriaali osoittaa sota-alukset erityislaatuiseksi toimintaympäristöksi. Tämä vaatii tutkimusmateriaalin tulkintaan erityisiä teoreettisia näkökulmia. Suominen laajentaa tästä syystä perinteisiä sotilaspedagogiikan käyttöteorioita ja lähestymistapoja mielenkiintoisella uudella poikkitieteellisellä tavalla. Suomisen tutkimuksessa käyttökelpoisiksi tavoiksi tutkimusmateriaalin tulkintaan osoittautuvat psykodynaaminen organisaatio- ja johtamiskulttuuriteoria sekä Scheinin organisaatiokulttuuriteoria. Teoriat täydentävät toisiaan ja luovat yhdessä hyvän tulkintakehyksen syvähaastattelun ja osallistuvan havainnoinnin avulla kerätylle tutkimusmateriaalille.
Merisotilaan toimintakyky ilmenee aina sosiaalisessa kontekstissa. Tutkimuksessa toimintakyky määritellään yksilön kykynä vastata toimintaympäristön ja annetun tehtävän asettamiin vaatimuksiin ja haasteisiin. Toimintakyvyllä on näin kaksi osatekijää: (1) toimintaympäristöstä ja tehtävästä nousevat toimintakykyvaatimukset ja (2) yksilön voimavarat vastata näihin asetettuihin vaatimuksiin eli toimintakykyedellytykset. Voimavarat voidaan yleisesti jakaa yksilöön ja ympäristöön liittyviin tekijöihin. Kun voimavarat vastaavat toimintakykyvaatimuksia, sotilasta voidaan pitää toimintakykyisenä.
Merisotilaan toimintaympäristöön kuuluu aina myös niin sanottu siviilimaailma. Tutkimuksen kokonaisvaltaisen toimintakyvyn malli sisältää sotilaan lisäksi organisaation (organisaatiokulttuurin ja -rakenteen) ja toimintaympäristön. Vuorovaikutuksella on keskeinen merkitys. Toimintaympäristö, toiminnan tavoitteet ja tehtävätaktiikka sekä resurssit muodostavat käsketyn toiminnan toimintakykyvaatimukset. Toimintakykyedellytyksillä tarkoitetaan valmiuksia voittaa nämä vaatimukset. Toimintakyvyn voimavarat vaihtelevat yksilöllisistä syistä sekä ympäristön vaikutuksesta. Merivoimien organisaatiokulttuurilla on ominaispiirteitä, jotka vaikuttavat toimintakyvyn voimavaroihin pitemmällä ajanjaksolla. Olosuhteet sen sijaan vaikuttavat juuri tässä ja nyt.
Tutkimus erittelee Merivoimien toimintakulttuurista toimintakykyvoimavaroja lisääviä ja niitä heikentäviä piirteitä syväkulttuuriin perehtymällä. Yhtenä toimintakykyvoimavaroja heikentävänä puolena nähdään organisaatiokulttuurin liiallinen komentajakeskeisyys. Päätöksenteko on viety olosuhteisiin nähden turhan ylös erityisesti esikuntatyöskentelyssä. Tämä murentaa sotilaan koherenssin tunnetta ja kokemusta oman asiantuntijuuden arvostamisesta.
Vastavuoroisesti tutkimuksessa tulee esiin toimintakyvyn voimavaroja lisäävästi erityisesti sota-aluksilla kehittynyt koko henkilöstön osallistaminen. Se tuottaa edellä mainittujen tunteiden vastatunteita: vahvaa osallisuuden tunnetta sekä luottamusta omiin kykyihin ja osaamiseen eli minäpystyvyyteen. Aluksilla on jaettu vahva visio, jonka avulla kehitettään uusia ratkaisuja toimintaympäristön haasteisiin sekä pystytään toimimaan saumattomasti yhteen ilman esimiehen seikkaperäisiä toimintaohjeita. Osallistamalla perustehtävän suorittaminen helpottuu ja sotilaiden voimavarat lisääntyvät.
Tutkimus muistuttaa, että toimintakyvyn voimavaroihin voidaan proaktiivisesti tai reaktiivisesti vaikuttaa. Reaktiiviset vaikuttamiskeinot ovat usein hitaita ja niiden vaikuttavuus vähäistä. Siksi on tärkeää tunnistaa proaktiivisia arjen tukimekanismeja. Toimintakykyä arjessa proaktiivisesti kannattelevat toimivan vuorovaikutuksen lisäksi organisaation, esimiehen ja yksilön omat toimet.
Kompleksinen toimintaympäristö ja muuttuvat sodankäynnin muodot haastavat organisaation tukea kehittämään organisaatiorakenteita ja -kulttuuria. Johtamiskulttuurilla on iso merkitys. Voimavaroja tukee siviilielämän ja meripalveluksen onnistunut yhteensovittaminen. Tämän päivän yhteiskunnan työelämäodotukset haastavat sota-alusta palveluspaikkana.
Tutkimuksen mukaan saadakseen kaikki ryhmän voimavarat ja koko osaamisen käyttöön esimiehen on tunnettava ryhmän sosiaalinen identiteetti ja ryhmädynamiikka. Tuloksellinen toiminta perustuu johtajaa ja johdettavia yhdistävän sosiaalisen identiteetin dynamiikkaan. Osallistava johtaminen tukee sotilaan koherenssin tunnetta ja vaikuttaa näin positiivisesti toimintakyvyn keskeiseen voimavaraan – minäpystyvyyteen.
Tutkimus muistuttaa, että on tärkeää toimia oikein toimintakykyvaatimuksien ja voimavarojen sekä palautumisen välisessä kokonaisuudessa. Mikäli palautumisen johtamiseen ei kiinnitetä riittävää huomiota, hyvätkin toimintakyvyn voimavarat käytetään nopeasti loppuun. Heikommillakin toimintakyvyn voimavaroilla voi pärjätä hyvin tehokkaalla palautumisella.
Tutkimuksen mukaan Merivoimien organisaatiorakenteita tulee kehittää jäykästä ja hierarkkisesta joustavammaksi, jossa on hajautettu päätöksenteko, avoin tiedonkulku ja jaettu yhteinen vahva visio. Kompleksinen ja yhä enemmän informaatiota sisältävä toimintaympäristö edellyttää sotilasjohtajuudelta kykyä yhdessä hahmottaa isoja kokonaisuuksia riittävän tilannetietoisuuden saavuttamiseksi. Kulttuuria tulee kehittää komentajakeskeisyydestä ja kontrollista aktiivisen vuorovaikutuksen suuntaan, jossa merisotilaalla on vastuullisen subjektin rooli. Koko työyhteisön vastuu tehtävien suorittamisesta korostuu. Näin vastataan parhaiten tulevaisuuden moninaisiin haasteisiin. Toimintakykyyn keskittyminen parantaa sota-aluksien ja koko Merivoimien suorituskykyä.
Väittelijästä
Kenttärovasti (evp) Ari Suominen on koulutukseltaan teologian lisensiaatti, sosionomi sekä työnohjaaja ja prosessikonsultti. Hän on jäänyt elokuussa 2023 Merivoimien kenttärovastin tehtävästä sotilaseläkkeelle. Työnohjaajana häntä kiinnostaa erityisesti työyhteisön toimintakulttuurin ja dynamiikan vaikutus työntekijän työ- ja toimintakykyyn.
Väitöstilaisuuteen ilmoittautuminen 6.10.2024 klo 16.00 mennessä osoitteessa: https://lyyti.in/suomisen-vaitos
Mahdollisuudesta seurata väitöstilaisuutta videoyhteydellä ilmoitetaan lähempänä.
Väitöskirjan voi ladata Doria-julkaisuarkistosta: Toimintakykyinen merisotilas parantaa suorituskykyä - Doria
Väittelijän yhteystiedot:
Ari Suominen
[email protected]