Hyppää sisältöön

(Päivitetty 10.9.)
Maanpuolustuskorkeakoulun toimenpiteet koronaviruksen torjuntaan

Maanpuolustuskorkeakoulu
18.3.2020 14.34
Tiedote

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Maanpuolustuskorkeakoulu, osana Puolustusvoimia, rajoittaa ulkopuolisten asiointia tiloissaan sekä ohjeistaa opiskelijoita ja henkilöstöä etätyöskentelyyn.

Maanpuolustuskorkeakoulu haluaa turvata työskentely- ja opiskeluympäristön sekä korkeakoulun yhteisön terveyden ja hyvinvoinnin, ja korkeakoululla on otettu käyttöön seuraavat toimenpiteet, joiden mukaiset poikkeusjärjestelyt ovat voimassa toistaiseksi. 

Opiskelijat ja henkilöstö (päivitetty 10.9.)
Henkilökunta työskentelee laajasti etäyhteyksin.

Henkilöstöä ja opiskelijoita informoidaan toimenpiteistä myös sisäisten kanavien välityksellä.

Kirjasto (päivitetty 10.9.)
Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto palvelee toistaiseksi vain Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoita ja henkilökuntaa.
Kirjaston 1. kerroksessa on mahdollista asioida ma, ti, to ja pe klo 8.30-16.00 sekä ke 8.30-18.
Opiskelijoita ja henkilökuntaa kehotetaan asioimaan ripeästi, noudattamaan turvaetäisyyksiä ja hygieniasuosituksia, käyttämään itsepalveluautomaatteja sekä suosimaan ennakkotilauksia ja e-aineistoja.
Kirjasto lähettää tarvittaessa tilauksia myös postitse.
Lainojen palauttuminen on mahdollista 1. kerroksen palautusautomaattiin sekä 2. kerroksen palautushyllyyn. 

Puolustusvoimien muuta henkilökuntaa palvellaan tarvittaessa etäpalveluna. Kirjaston e-aineistot ovat käytettävissä myös etäyhteyksillä - lisätiedot MPKK-LibGuides-palvelusta.

Kirjasto on toistaiseksi suljettu siviiliasiakkailta. Lainoja voi palauttaa postitse omalla vastuullaan, mutta eräpäiviä siirretään myös automaattisesti eteenpäin. 
Poikkeusaikana mahdollisesti erääntyviä lainoja ei tällä hetkellä peritä.
Kirjaston kaukopalvelu toimii normaalisti.

Kirjaston asiakaspalvelu on tavoitettavissa kirjaston aukioloaikoina puhelimitse 0299 530 177 sekä sähköpostitse [email protected]

Vierailut (päivitetty 17.3.)
Hajatyö ja vierailut ovat tällä hetkellä kielletty Maanpuolustuskorkeakoulun tiloissa. Maanpuolustuskorkeakoululle suuntautuvat vierailut on peruttu toistaiseksi.
 

Maanpuolustuskorkeakoulu noudattaa Puolustusvoimien antamia ohjeistuksia ja jatkaa tilanteen aktiivista seurantaa. Mahdollisista lisätoimenpiteistä ja muutoksista ohjeistuksessa tiedotetaan tilanteen mukaisesti. 
Lisätietoja Puolustusvoimien ohjeista ja toimenpiteistä löydät täältä.

Maanpuolustuskorkeakoulun uudessa podcastissa kuulija pääsee mukaan Sotataidon ytimeen

Maanpuolustuskorkeakoulun uudessa podcastissa kuulija pääsee mukaan Sotataidon ytimeen ...

Yhteystiedot

Yhteystiedot Postiosoite Maanpuolustuskorkeakoulu Yksikön nimi PL 7 00861 HELSINKI Kadettikouluntie 7, Helsinki Puhelin 0299 800 (vaihde) Turvallisuussihteeri, p. 0299 530 118 Sähköposti ...

Dosentit

Dosentit Maanpuolustuskorkeakoulun dosentit harjoittavat ja ohjaavat oman alansa tieteellistä tutkimusta sekä kehittävät ja antavat opetusta. Dosenttien vahva akateeminen osaaminen lajentaa...

238. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaistilaisuuden seuraaminen verkossa

238. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaistilaisuuden seuraaminen verkossa ...

Kadettien opiskelijaelämä palaamassa raiteilleen pitkän tauon jälkeen

Kadettien opiskelijaelämä palaamassa raiteilleen pitkän tauon jälkeen ...

Sotatieteet Ilmottautuminen

Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen on päättynyt.  Mikäli et ehtinyt ilmoittautua, ota yhteys [email protected] 

Hakeutuminen ja valintakoe

Hakeutuminen ja valintakoe viranomaisyhteistyön koulutusohjelmassa (SMVIR) Hakeutumisohjeet Hakukelpoisuus: Sotatieteiden maisterin tutkintoa suorittamaan voi hakeutua myös muun kuin...

Palvelut

Palvelut Lainaus Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto on avoin yliopistokirjasto, jonne saa lainausoikeuden esittämällä voimassa olevan kuvallisen henkilöllisyystodistuksen sekä täyttämällä uuden...

JOO-opiskelijaksi

JOO-opiskelijaksi Maanpuolustuskorkeakoulu on mukana valtakunnallisessa joustavan opinto-oikeuden (JOO) sopimuksessa, joka antaa perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoille mahdollisuuden sisällyttää...

Kadettien johtamisharjoitus Sipoonkorven alueella

Kadettien johtamisharjoitus Sipoonkorven alueella ...

Yleisesikuntaupseerikurssi valmistaa upseereita Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ylempiin tehtäviin

Yleisesikuntaupseerikurssi valmistaa upseereita Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ylempiin tehtäviin ...

Sotatieteiden päivillä pyritään rakentamaan entistä monipuolisempaa näkemystä tulevaisuuden sodasta

Sotatieteiden päivillä pyritään rakentamaan entistä monipuolisempaa näkemystä tulevaisuuden sodasta ...

Johtamista kokonaisvaltaisessa turvallisuusympäristössä

Johtamista kokonaisvaltaisessa turvallisuusympäristössä ...