Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko
Maanpuolustuskorkeakoulu

ISMS 2020 -konferenssin online-vaihe alkaa - yli 60 tutkimusta lähes 20 maasta

Maanpuolustuskorkeakoulu 27.10.2020 10.56

International Society of Military Sciences'n (ISMS) vuosittainen konferenssi järjestetään tänä syksynä ensimmäistä kertaa virtuaalisena. Maanpuolustuskorkeakoulun toteuttaman virtuaalikonferenssin ensimmäinen vaihe, joka alkoi tiistaina 13. lokakuuta, päättyi eilen. Tässä ns. offline-vaiheessa osallistujat ovat päässeet perehtymään omaan tahtiinsa konferenssissa esitettäväksi hyväksyttyihin tutkimuspapereihin ja kommentoimaan niitä verkossa työryhmien puheenjohtajien johdolla.

Tänään, tiistaina 27. lokakuuta alkaa konferenssin toinen, ns. online-vaihe, joka toteutetaan reaaliaikaisena verkon yli. Online-vaihe noudattelee rakenteeltaan perinteistä akateemista konferenssia. Konferenssin kymmenessä rinnakkaisessa työryhmässä esitellään yli 60 tutkimusta. Kaikkiaan konferenssissa on yli 130 osallistujaa lähes 20 maasta.
Konferenssin avaa Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori kenraalimajuri Jari Kallio ja tutkimusjohtaja Hannu Kari klo 13 alkaen. Ensimmäisen keynote-puheenvuoron pitää Suomen yliopistot UNIFI ry:n kehittämispäällikkö, TT Eeva Nyrövaara

Toisena keynote-puhujana on VTT, kenraalimajuri evp Pertti Salminen, jonka puheenvuoro alkaa 28.10.2020 klo 20:30. Puheenvuoron jälkeen ISMS:n puheenjohtajuus siirretään Kanadalle (Royal Military College of Canada).

ISMS:n presidenttinä vuosina 2019-2020 toimiva Hannu Kari kertoo konferenssin teeman ”Military Sciences vs. Open Sciences” pyrkivän haastamaan sotatieteellistä ajattelua, jossa tiedon pänttäämisen perinteet ja tiukka hierarkkinen rakenne saattavat ajoittain rajoittaa tutkimuksen monipuolisuutta.

- Avoimessa yliopistollisessa tieteentekemisessä perusajatuksena on avoimuus, jossa tieteellinen päättely ja argumentointi alistetaan vertaisarvioinnille ja kritiikille. Tähän ei aina sotatieteissä ole ollut mahdollista mennä tiedon sensitiivisyyden ja asevoimien vahvan hierarkkisuuden takia, Kari toteaa.

Konferenssin järjestäminen virtuaalisena tuo myös omat haasteensa. Näistä suurimpana Kari mainitsee verkostoitumismahdollisuuksien rajallisuuden. Aikaisemmin suurin osa verkostoitumisesta on tapahtunut henkilökohtaisen kanssakäymisen kautta, mutta virtuaalisesti se ei onnistu samalla tavalla. Virtuaalikonferenssi pyritään kuitenkin toteuttamaan mahdollisimman pitkälti samoja periaatteita
noudattaen kuin fyysisetkin tapahtumat ja osallistujille luodaan verkon kautta mahdollisimman hyvä konferenssitunnelma.

Konferenssin päätteeksi Maanpuolustuskorkeakoulu luovuttaa ISMS’n puheenjohtajuuden Kanadan Royal Military College of Canadalle, joka vastaa vuoden 2021 ISMS-konferenssin järjestelyistä.

Avaussanoja ja keynote-puheenvuoroja voi seurata reaaliaikaisesti Maanpuolustuskorkeakoulun YouTube-kanavalla osoitteessa https://youtube.com/maanpuolustuskorkeakoulu.
Puheenvuorot jäävät kanavalle tallenteiksi. 

Rinnakkaisten työryhmien työskentelyyn on mahdollista osallistua rekisteröitymällä konferenssin osallistujaksi. Rekisteröitymislinkki sekä konferenssin yksityiskohtainen ohjelma löytyvät virtuaaliselta konferenssialustalta osoitteesta www.mmg.fi/mpkk

Lisäkysymykset konferenssista pyydetään lähettämään osoitteeseen [email protected]