Väitös jalkaväen taktiikan kehittämisen historiasta
Eversti evp. Hannu Liimatan sotahistorian tieteenalaan lukeutuva väitöskirja Ulkomaisista esikuvista kohti omaperäisempiä ratkaisuja – Itsenäisen Suomen jalkaväkitaktiikan kehittämisen neljä ensimmäistä vuosikymmentä tarkastetaan 22. lokakuuta 2018 klo 12 Maanpuolustuskorkeakoulussa Santahaminassa.
Väitöskirjassa selvitetään, miten suomalaiseen jalkaväkitaktiikkaan vaikuttaneita keskeisimpiä osatekijöitä, ohjesääntöjä, sodan ajan kokoonpanoja, sotavarustusta ja koulutusta kehitettiin itsenäistymisestä 1950-luvun puoliväliin ulottuvana ajanjaksona.
Vastaväittäjänä tilaisuudessa on dosentti, eversti Petteri Jouko Puolustusministeriöstä. Kustoksena toimii professori, kenraalimajuri Vesa Tynkkynen Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Väitöksen mukaan suomalaisen sotataidon kehittämisen päämääränä oli sellaisten menetelmien luominen, joiden avulla alivoimainen puolustaja voi pärjätä taistelussa materiaalisesti ja lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Jalkaväen taktiikan kehittämisen tavoitteena oli omaperäinen suomalainen taktiikka. Sillä tarkoitettiin yleisten sotataidollisten periaatteiden soveltamista suomalaisiin erityisolosuhteisiin. Menestyksekkään taktiikan katsottiin edellyttävän jalkaväeltä erityisesti tulivoimaa ja liikkuvuutta.
Itsenäistymisen alkuvuosina esikuvia taktiikan kehittämiseen haettiin ulkomailta, kunnes kotimainen upseerikoulutus alkoi tuottaa valmiuksia omaperäisempään taktiseen ajatteluun. Talvisotaa edeltäneinä vuosikymmeninä jalkaväki kehittyi taitavaksi etenkin pienten yksiköiden taistelussa. Tämä nähtiin niin syksyllä 1939 syttyneen talvisodan kuin sitä seuranneen jatkosodan hyökkäysvaiheen vaativissa talvi- ja korpitaisteluissa.
Jatkosodan pitkien asemasotavuosien aikana jalkaväen taktiikassa ei sen sijaan tapahtunut systemaattista kehitystä. Taantumisen ongelmat johtuivat ennen kaikkea siitä, ettei jalkaväellä muista aselajeista poiketen ollut sodan ajan Päämajassa sellaista aselajijohtajaa, joka olisi kantanut vastuun taktiikan kehittämisestä sodan aikana. Vastuu kehittämisestä oli jakautunut monelle taholle, eikä kokonaisuus välttämättä ollut enää Päämajan hallinnassa.
Myös sotien jälkeinen ensimmäinen vuosikymmen oli jalkaväen taktiikan kehittämisen kannalta niukkuuden aikaa. Sotakokemukset saatiin kirjattua ohjesääntöihin, mutta kehittämisen haasteiksi nousivat nopeasti vanheneva sotavarustus ja ennen kaikkea uudet uhkakuvat. Niihin vastaamiseksi ryhdyttiin kaavailemaan alueellista maanpuolustusjärjestelmää, joka samalla merkitsi myös siirtymistä kohti entistä omaperäisempää taktista ajattelua.
Lisätietoja
Eversti evp. Hannu Liimatta (s. 1957) on yleisesikuntaupseeri, joka on palvellut muun muassa Kymen jääkäripataljoonan ja Kaartin jääkärirykmentin komentajana, Pääesikunnan koulutusosaston apulaisosastopäällikkönä sekä Maanpuolustuskorkeakoulun jatkotutkinto-osaston johtajana.
Väitöstilaisuus pidetään Maanpuolustuskorkeakoulun Santahamina-talon auditoriossa (Itälinnake). Ohjeet ilmoittautumisesta ja tilaisuuteen saapumisesta löytyvät Lyyti-linkistä: lyyti.in/Liimatta.
Väitöskirja tulee ladattavaksi Doria-julkaisuarkistoon viimeistään 10 päivää ennen väitöstilaisuutta.
Väittelijän yhteystiedot:
Hannu Liimatta
[email protected]
p. 0408320684
