Esiupseerikurssi 73:n valmistujaisissa korostettiin jatkuvuutta
Esiupseerikurssi 73:n valmistumista juhlittiin kaksipäiväisesti 21-22.6.2022. Juhlallisuudet alkoivat tiistaina seppeleenlaskutilaisuudella marsalkka Mannerheimin haudalla Hietaniemen hautausmaalla ja huipentuivat keskiviikon päätösjuhlaan. Santahaminassa järjestetyssä päätösjuhlassa palkittiin kurssilla ansioituneita, muisteltiin yhteistä taivalta sekä heijasteltiin esiupseerikurssin antamien valmiuksien merkitystä tulevaisuuden haasteissa.
Esiupseerikurssi 73:lta valmistui 54 upseeria eri puolustushaaralinjoilta, jotka komentajina, esikuntapäällikköinä tai komentajan apulaisina tulevat toimimaan työtehtävissä esikunnissa. Puolen vuoden mittaisen esiupseerikurssin tarkoituksena on antaa kurssin hyväksytysti suorittaneille valmiudet toimia puolustushaarojen yhtymien ja Rajavartiolaitoksen esikuntaupseerien tehtävissä poikkeusolojen vallitessa.
Juhlatilaisuuden avasi Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, prikaatikenraali Mika Kalliomaa, joka tervehdyspuheessaan toi esiin esiupseerikoulutuksen historiaa ja täydennyskoulutuksen merkitystä sekä korosti kurssilaisten esimerkillistä käyttäytymistä:
- Erityiskiitokset haluan osoittaa, teille esiupseerikurssilaiset, nuoremmille opiskelijoille antamastanne esimerkistä. Arjessa käytöksenne on antanut kadeteille ja maisterikurssille esimerkkiä. Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävänä on upseerikasvatus. Sen ytimessä on eettinen toimintakyky, siis kyky toimia arjessa arvojen, käyttäytymiskoodiston ja pelisääntöjen mukaisesti. Ukrainan sodassa olemme nähneet mitä sodassa karmeimmillaan tarkoittaa se, että sotilaat kaikilla tasoilla eivät käyttäydy sodan oikeussääntöjen ja presidentillisten arvojen mukaisesti. Suomalaisen kadettiupseeriston tehtävänä on varmistaa, että koko Puolustusvoimiin, kenttäarmeija mukaan lukien, juurtuu kansakunnan arvojen mukainen käyttäytymiskoodisto. Siitä me olemme jokainen itse vastuussa, Kalliomaa sanoi.

Päiväjuhlassa kutsuvieraana oli myös Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen, joka kävi tuomassa tervehdyksensä valmistuneille opiskelijoille. Tervehdyksessään Kivinen totesi esiupseerikurssilta valmistuneiden edustavan jatkuvuutta ja institutionaalista muistia sekä korosti joukkojen ja esikuntien upseereihin kohdistuvan luottamuksen merkitystä.
Opiskelijoiden puheenvuoron piti kurssin vanhin, kapteeni Lauri Lyytinen, joka puheessaan kiitti kurssin hyvästä yhteishengestä:
- Meidän kurssille valikoitui ammattitaitoista, huumorintajuista ja yhteistyökykyistä porukkaa, joka jakoi samankaltaisen elämän, arvomaailman ja prioriteetit. Erityisesti olen nauttinut kaikista keskusteluista, joita ollaan käyty ja joskus vähän väännettykin.
Lyytinen toi puheessaan esiin myös Ukrainan sodan aiheuttaman turvallisuusympäristön muutoksen sekä Suomen Nato-hakemusprosessin ja mahdollisen tulevan jäsenyyden tuottamien uusien olosuhteiden merkityksen.
- Muutos, kehitys ja haasteet eivät työstämme lopu. Kehotan kurssilaisia ponnistelemaan muutoksen ja kehityksen pyörteissä ikuisen oppijan periaatteella. Se tarkoittaa sitä, että älkää pinttykö mihinkään uskomukseen tai pitäkö asiaa absoluuttisena totena, ettettekö voisi muuttaa omaa kantaanne uuden tiedon valossa. Pitäkää avoimuus opiskeluun ja ripaus tervettä nöyryyttä kohdata uusia asioita. Kurssin alussa sanottiin, että edustamme pysyvyyttä. Haluaisin kääntää tämän toiseen asentoon ja sanoa, että edustakaa jatkuvuutta, Lyytinen summasi.

Päiväjuhlassa palkitut kurssilla ansioituneet henkilöt:
MAASOTALINJALTA:
Kapteeni Jouni Jesiöjärvi: Jalkaväen Tarkastajan kilpi, JV-säätiön ja MPKK:n tukisäätiön stipendi
Operaatikko: henkilö, joka on osoittanut esimerkillistä toimintaa taktiikan ja operaatiotaidon opinnoissa.
Kapteeni Matti Klemola: MPKK:n tukisäätiön stipendi
Menestyminen taktiikan opinnoissa.
Kapteeni Juha Jyrkkä: MPKK:n tukisäätiön stipendi
Menestyminen taktiikan opinnoissa.
Kapteeni Lauri Lyytinen: MPKK:n tukisäätiö stipendi ja muistolahja
Hengenluoja: maasotalinjan opiskelijat ovat valinneet hänet ”kunnon kuomaksi”.
MERISOTALINJALTA:
Kapteeniluutnantti Antti-Veikko Haimila: MPKK:n tukisäätiö stipendi
Erinomainen menestyminen opinnoissa.
Kapteeniluutnantti Oskari Hirvi: Meriupseeriyhdistyksen palkinto
Laivastotaktikko.
Kapteeniluutnantti Tommy Lundsten: Rannikkoupseeriyhdistyksen palkinto
Rannikkotaktikko.
ILMASOTALINJALTA:
Kapteeni Lauri Niemi-Nikkola: Ilmavoimien tukisäätiön ja MPKK:n tukisäätiö stipendi
Operaatikko.
Insinöörimajuri Kimmo Laaksonen: MPKK:n tukisäätiö stipendi
Linjan voimanlähde ja hengenluoja.
MUUT:
Kapteeni Lauri Lyytinen: MPKK:n tukisäätiön stipendi
Kurssinjohtajan palkinto erinomaisesta toiminnasta kurssin vanhimman tehtävässä.