Kehityskäyrä korkealla kadettien toimeenpanoharjoituksessa
Toisen vuosikurssin kadetit harjaantuivat yksikön taistelun johtamisessa 26.-30.9.2022 järjestetyssä toimeenpanoharjoituksessa.
108. kadettikurssin maasotalinjan kadetit ja 91. merikadettikurssin rannikkojoukko-opintosuunnan kadetit viettivät viime viikon syksyisessä Syndalenissa. Kyseessä oli johtamisen harjoitus, jonka päätavoitteena oli harjaantua komppanian päällikön sekä joukkueen- ja ryhmänjohtajan rooleissa. Viiden päivän aikana kadetit suorittivat useita useamman tunnin kaksipuoleisia taisteluja, joissa johtotehtäviä vaihdeltiin.
Harjoituksen lomassa kadetit ehtivät avata tuntemuksiaan taistelujen välisen huollon yhteydessä.
- Tehtäviä on pyritty kierrättämään aktiivisesti joka vedossa. Nyt on käynnissä harjoituksen neljäs päivä ja meidän joukkueemme Delta on ollut hyökkäämässä. Ensimmäinen hyökkäystehtävä tältä päivältä on päättynyt, kertoi Deltan joukkueen varajohtajana neljännen päivän ensimmäisessä vedossa toiminut kadetti Niilo Suutari.
Johtamiskokemusta pyrittiin kartuttamaan mahdollisimman laajasti. Opintosunnasta ja aiemmasta
taustasta riippuen harjoitus toi kadeteille joko enemmän uutta asiaa tai kerrytti kokemusta ja syvensi oppimista entuudestaan tutummissa asioissa.
Joukkuettaan johtaneelle kadetti Severi Saarelle taas toiminta oli osin tuttua jo varusmiespalveluksesta:
- Komppaniatason toiminta ja suunnitteluprosessi ovat olleet uusia juttuja itselleni. Odotukset ovat harjoituksen osalta kyllä täyttyneet. Hyvin lähti äskenkin sujumaan, vaikka alkuun vähän ”kuumotti”.
Suunnitelmista toteutukseen
Harjoitus oli osa yksikön taistelun johtamisen opintojaksoa, jonka kadetit ovat aloittaneet jo keväällä. Harjoitus mahdollisti aiemmin opetetun asian viemisen käytäntöön ja sitomaan johtamisen samaan kokonaisuuteen. Esimerkiksi Syndalenia edeltävällä viikolla osasto valmistautui viikon maasto-olosuhteissa karttaharjoitteiden avulla toimeenpanemaan komppaniakoon hyökkäyksiä. Toimeenpanoharjoituksessa paperille suunnitellut kuviot lopulta konkretisoituivat taistelun johtamisen näkökulmasta
Kadetti Suutari jakaa saman kokemuksen:
- Maasto näyttäytyy erilaisena kartalla. Ihmisten kanssa toimittaessa syntyy myös luonnollista kitkaa ja toiminta-ajatukset eroavat, mikä tekee aidosta toimintatilanteesta ihan erilaisen kelmulle piirtelyyn verrattuna.
Itsearviointi ja palaute auttavat kehittymään
Harjoitusosastolla oli käytössään KASI -simulaattorijärjestelmä, joka antaa dataa joukon liikkumisesta, tappioista ja vaikuttamisesta. Simulaattorijärjestelmä mahdollistaa toiminnan seurannan ja siten arvioinnin ja kattavamman palautteen antamisen.
Jokaisen harjoitteen jälkeen joukkue reflektoi ensin itse omaa suoriutumistaan ennen kouluttajien palautetta. Iltaisin koko joukko kokoontui vielä itse simulaattoripalautteen äärelle kuulemaan ja käymään läpi palaute koko päivältä.
- Mielestäni harjoitus on sujunut oikein hyvin. Ensimmäiset vedot olivat vähän hakemista, mutta koko ajan kaikilla tekemisen taso paranee. Täytyy myös jatkuvasti tarkkailla omia sekä muiden suorituksia, jotta huomaa, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Näin voimme joukkona kehittyä, kadetti Innala analysoi.
- Meitä oli riittävästi siihen, että tilanne oli kentällä jokseenkin todenmukainen. Tämä taas mahdollisti myös realistisempien johtamisilmiöiden syntymisen, arvioi kadetti Suutari.
"Kokonaisuutena nousujohteinen viikko"
Harjoituksessa kouluttajana toimineen kapteeni Erik Gockelin näkökulmasta harjoituksen tavoitteet ovat täyttyneet. Niin epäonnistumiset kuin onnistumisetkin ovat palvelleet harjoituksen tarkoitusta oppia ja harjaantua johtamisessa, omaa ja joukon tekemistä tarkastellen. Sen tarkempia painotuksia tai teemoja ei harjoituspäiville ollut jaettu, vaan Gockelin mukaan huomioita nostetaan joukon tekemisen perusteella:
- Me joukkueen kouluttajat annamme palautteen jokaisen vedon jälkeen omalle joukkueellemme päivän kokonaispalautteen lisäksi. Pyrimme olemaan puuttumatta sen vedon aikana joukon toimintaan, jotta he itse saavat tehdä päätökset ja virheet, joista sitten opitaan.
Harjoituksen johtajana toiminut komentajakapteeni Ilkka Stenberg on syystäkin tyytyväinen. Kiitoksia kadetit saavat niin aktiivisuudestaan, asenteestaan kuin reflektointikyvystään:
- Kokonaisuutena ollut nousujohteinen viikko - päivä päivältä on menty eteenpäin ja johtamisessa on tullut selvää kehitystä. Sopivasti on taistelijoilla ollut myös pilkettä silmäkulmassa, kuten kuuluukin. Tällainen harjoitus antaa todella paljon koko joukolle.
Kouluttajien osaamisella ja toiminnalla on harjoituksen onnistumisen kannalta niin ikään suuri merkitys.
- Kiitoksen ansaitsee myös harjoitukseen osallistunut henkilökunta, joka omalla
ammattitaidollaan mahdollisti erinomaisen harjoituksen kadeteille, Stenberg korostaa.
Syyslukukausi jatkuu 108. kadettikurssin ja 91. merikadettikurssin opiskelijoilla yksittäisten joukkueiden taistelumenetelmiin perehtymisen ja kandidaattitutkielman aloittamisen merkeissä. Tällä viikolla kurssi vahvistui myös Ilma- ja Merisotakoululta palanneilla ilmavoimien ja lopuilla merivoimien kadeteilla, jotka saapuivat Santahaminaan koko kurssin yhteisten opintojen ja juhlien pariin.
Toivottavasti syksy etenee koko porukalla samalla hyvällä sykkeellä!